Asiaa lyhyesti pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että Raja-Joosepissa voisi olla rauhaisaa. Etenkään Luttojoen rantamilla tuskin on tähän aikaan vuodesta hulinoita (kesällä tilanne voi olla toinen).
Hiihdettyämme ja lumikenkäiltyämme pari päivää ajattelimme myös, että Luttojoella, ainakin sen pohjoisrannalla, voisi mahdollisesti edetä jo patikoiden. Tällä kertaa aavistelumme osuivat kohdalleen, sillä jokivarsi oli lumeton.
Vain retkelle suunnittelemamme lähtöpaikka ei toteutunut. Olimme ajatelleet ajaa Raja-Joosepin pysäköintipaikalle, johon olemme joskus kesälläkin jättäneet auton. Kuvittelimme, että P-paikalle menevää tietä aurataan talvellakin, mutta ilmeisesti näin ei tapahdu, koska tie oli yhä luminen.
Vauhtia ylläpitäen Subbe olisi ehkä ryöminyt alas jokivarteen asti, mutta paluumatka ylämäkeen olisi saattanut olla hankalampi. Koska emme haluneet koetella onneamme, otimme hiukan takapakkia ja pysäköimme auton rajavartioasemaa vastapäätä olevalle P-alueelle.
Pysäköintialueen vierestä lähtee pieni hiekkatie, joka vie vanhalle kolttasaamelaisten asuinalueelle. Tämäkin tie oli luminen, mutta silti kävellen kuljettavissa, joten jätimme lumikengät autoon.
Totta puhuen kuvittelimme tässä vaiheessa, että kyseessä on se Suomujoen kolttakenttä, josta luontoon.fi -sivustollakin puhutaan. Mutta ei se ollut, koska kyseinen kenttä on lännempänä, lähellä Aittajärveä.
Tie ja siitä erkaneva polku joka tapauksessa johtivat meidät Luttojoen varteen, Luttokönkäälle, jossa Lutto kohtaa etelästä virtaavan Suomujoen. Joki oli jo enimmäkseen vapaa, vaikka muutamia jäälauttoja näkyi vielä siellä täällä.
Odotusarvon mukaisesti Luton rantamilla ei ollut ruuhkaa. Kävelimme jokivartta itään lähimmälle tulipaikalle.
Sanotaan, että vappu ilman lunta on teeskentelyä, mutta jokiuomassa puhaltanut kylmä tuuli piti huolen siitä, että sään yleiskuva täytti vappuaattoon liitetyt kriteerit.
Nuotio olisi tietysti lämmittänyt, mutta eipä tuota tullut sytytettyä, kuten ei yleensä muutenkaan. Ilmapallotkin jäivät puhaltamatta, koska pelkäsimme tuulen vievän ne Venäjälle.
Paluumatkalla ajattelimme käydä katsomassa vanhaa kolttakylää. Kuljimme jokivartta länteen, kunnes Oskarinjärvestä laskeva puro lopulta katkaisi etenemisemme.
Kuten usein tähän aikaan vuodesta, puro oli kiusallisen syvä ja leveä, ja sen yli menevät sillat olivat joko huonokuntoisia tai poissa paikoiltaan.
Sopivaa ylityspaikkaa ei lopulta löytynyt. Pienehkö Oskarinjärvi olisi kyllä ollut kierrettävissä, mutta kun varsinainen kiinnostuksen kohteemme osoittautui olevan toisaalla, palasimme autolle. Raja-Jooseppiin pääsee tarvittaessa uudestaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti