Subarussa oli yhä talvirenkaat alla, mutta huhtikuun helteiden aikana suurin osa autoilijoista oli tainnut jo vaihtaa alle kesäkumit. Ei auta, vaikka itse pysyy tiellä, jos muut tulevat päälle.
Koska Torniossakin tuprutti räntää, hidastimme kotimatkaamme vielä päivällä tekemällä ylimääräisen pysähdyksen Haaparannassa. Valitsimme yöpaikaksi ennestään tutun Haaparannan kaupunginhotellin.
Vaimo hiukan vieroksuu kaupunginhotellia, koska siellä tarjoiltu aamiainen kuulemma on aavistuksen niukka. No puuroa ei tosiaan ole tarjolla, minkä voinee laskea puutteeksi, mutta muuten aamupala on mielestäni ihan OK.
Olen myös sitä mieltä, että keroilla ja soilla rämpimisen jälkeen pieni annos kristallikruunujen säihkettä ja loistoa tekee vaan hyvää.
On silti syytä varoa, ettei yläluokkainen eleganssi kiedo liikaa pauloihinsa.
Metsäläisiä juuriani suojellakseni päätinkin hakea Systembolagetista muutaman oluen, jotka salakuljetin huoneeseemme Partioaitan muovikassissa.
Koska tapanani ei ole juoda olutta ilman syytä, hakeuduin hotellin saunaan, joka kuitenkin oli kylmä.
Istahdin lauteille (Suomen ja Ruotsin aikaero huomioiden) aivan oikeaan aikaan, mutta kiuas oli tainnut kytkeytyä päälle vasta muutamia minuutteja aiemmin. Ehkä kyse oli jostain kulttuurierosta.
En halunnut keskeyttää saunomista, joten jäin odottamaan saunan lämpiämistä yrittäen kiihdyttää sitä viskomalla kiukaalle kuumaa vettä.
Tunnin saunottuani en enää tuntenut kylmyyttä, mutta minulla alkoi olla nälkä. Silloin muistin, että minuahan odottaa huoneemme ikkunassa paketillinen Koskenlaskija-sulatejuustoa!
Lisäksi minulla oli varastossa pussillinen Jykerö-ruisleipää. Luulenpa, että tältä puolelta jokea sitä ei edes saisi.
Jykeröä syödessäni muistin myös, miksi en kovinkaan usein syö Jykeroä, vaikka se on hyvää. Kuiva ruisleipä nimittäin jää helposti ruokatorveeni kiinni, mikä johtaa kärsimysnäytelmään, jota en mielelläni esitä, koska sitä ei halua kukaan katsoa.
Yritin hätäpäissäni huuhdella ruisleipää alas vahvalla oluella, mutta se johti muihin ongelmiin. Täytynee jatkossa pitäytyä pullassa.
Seuraavana päivänä oli viimein aika palata kotiin. Ensihuomio Kuopioon saavuttuamme oli se, että jäät olivat lähteneet, mutta lumi oli palannut takaisin.
Kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli vahva tunne siitä, että talvi on nyt takana. Ei enää jonninjoutavia horinoita hiihto- ja lumikenkäretkistä!
Tai no, ehkä loppuun vielä muutama luminen kuva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti