sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Talven alkutahdit

Viimeinkin lunta satoi vähän isompi satsi kerrallaan... Hiihtämistä ajatellen sitä ei edelleenkään ole tarpeeksi, mutta onpahan hyvä alku kuitenkin.

Lunta varrotessa olen etsinyt tietoa länsinaapurin hiihtokeskuksista. Niitä lienee kaikkiaan yli 200, mutta tältä seisomalta osaisin itse nimetä vain kolme paikkaa: Åre, Jällivaara ja Riksgränsen.

Missä ne muut sitten ovat? Arvatenkin suuri osa sijaitsee lähellä Norjan rajaa olevilla tunturialueilla, mutta jos niitä löytyisi lähempää Suomea, voisi joskus hiihtoreissulla poiketa länsirajan takanakin.

Google osaa nopeasti luetella muutaman aihetta käsittelevän sivuston:


Snorapporten-sivuston karttaa vilkaisemalla selviää nopeasti, että monet Ruotsin hiihtokeskuksista tosiaan sijaitsevat Jämtlandissa ja Taalainmaalla. Ruotsin Lapissa keskuksia on hämmentävän vähän. Tosin ymmärtäähän sen, että jos tuntureita löytyy etelämpää, harva viitsii matkustaa napapiirille asti.

Myös latukilometrejä vertaillen näyttää siltä, että parhaat paikat löytyvät Keski-Ruotsista. Suomessa on totuttu siihen, että ainakin suuremmista hiihtokeskuksista latupohjaa löytyy satoja kilometrejä, ja valaistua latuakin on hyvä pätkä. Pohjois-Ruotsin kohteille ilmoitetut lukemat ovat melko vaatimattomia. Ei muutaman kymmenen kilometrin pituisen latuverkon perässä kannata kovin kauas Ruotsin puolelle ajella.

Monet ruotsalaiset "hiihtokeskukset" taitavatkin käytännössä olla laskettelukeskuksia. Myös Suomessa on tavallista sotkea hiihtäminen ja laskettelu toisiinsa, eikä asia ole ihan selvä Rukan markkinointiväellekään:

"Aikanaan hiihtokeskuksessa tärkeintä oli hissi, jolloin ei tunturin laelle enää tarvinnut kiivetä laskeakseen alas. Näin sai hiihtää enemmän."

Voi olla, että englantia puhuvilta lämpimien maiden asukeilta (ja ehkä Kalle Palanderilta) nämä termit menevät sekaisin, mutta muiden ei ole syytä langeta samaan ansaan.

Osa Pohjois-Ruotsin hiihtokeskuksista tuntuu olevan sesonkiluonteisesti auki, käytännössä siis vain keväällä. Jällivaara lienee kuitenkin avoinna läpi talven, ja se sijaitsee kohtuullisen matkan päässä Haaparannasta. Jällivaarassahan hiihdetään joskus hiihdon maailmancupiakin, joten tuskin ladut ihan huonoja voivat olla. Valaistua latuakin on jonkun verran, tosin valaistukseen liittyvä pakkasraja hämmentää hieman:

"Belysningen släcks kl. 22.00 eller vid temperatur under -18."

Se voi kääntöpaikalla hetken harmittaa, jos huomaa pakkasen kiristyessä valojenkin sammuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti