lauantai 28. joulukuuta 2013

Lisää toistoja

Joululomailumme jatkuu leppoisan nollakelin vallitessa. Aamuyöllä ja aamupäivän aikana satoi luntakin, mikä teki latupohjista miellyttävämpiä hiihtää. Tänään suksimme Rönkönlammen tuvalle ja takaisin.

Saariselällä on entiseen tapaan runsaasti ulkomaalaisia. Varsinkin japanilaisia on paljon, ja muutamat heistä uskaltautuvat ladullekin. Nuoskalumen tarttuessa mononpohjaan suksien kiinnittäminen voi olla yllättävän hankalaa, joten autoimme paria aloittelevaa hiihtäjää pääsemään liikkeelle.

Oma hiihto sujuu kesätauon jälkeen kohtalaisen hyvin. Alkutalvesta ylämäet ovat usein työläitä luistella, mutta tällä kertaa olen varautunut asiaan tekemällä pitkin syksyä ylimääräisiä reisilihasharjoituksia. Jalkakyykky käsipainojen kanssa on yksinkertainen ja riittävän tehokas liike. Keuhkothan onneksi kestävät tässä iässä jo vaikka mitä.

Ensi yöstä on tulossa lauha, ja vesisadettakin saattaa olla tiedossa. Huomenna hiihtokeli ei siis liene parin aiemman päivän veroinen, mutta aamiaispuuron, pekonisämpylöiden, jugurtin, myslin, appelsiinimehun, kahvin ja piparin jälkeen kaikki usein näyttää paremmalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti