tiistai 19. marraskuuta 2013

Sähköisiä varusteita

Olen yli 30 vuotta paijannut tietokoneita. Purkanut ja kasannut, säätänyt ja ohjelmoinut, kironnut ja yrittänyt ymmärtää. Alussa uuden tietokoneen hankkiminen oli aina kiehtovaa, mutta ei enää. Nykyään sitä toivoo, ettei kaupasta kannettua laitetta tarvitsisi päivittää tai vaihtaa ainakaan kymmeneen vuoteen.

Nyt kuitenkin yksi kone oli taas lähestymässä terminaalivaihetta. Kyseessä on muutaman vuoden ikäinen Compaq-miniläppäri, jota olen tavannut automatkoilla kuljettaa mukanani. Se on toiminut niin nettiselaimena, sähköpostikoneena kuin latauspisteenä kännykälle ja Suunnon rannetietokoneille. Laitteen sisältämän 2G/3G -tuen ansiosta nettiin on päässyt melkein mistä vain.

Oikeastaan Compaq oli vielä ihan soiva peli, mutta sen käyttöjärjestelmä (Windows XP) ei. Lukuisten päivitysten myötä XP lohkaisi suuren osan laitteen yhden gigatavun keskusmuistista, eikä muistia voinut enää laajentaa. Lisäksi Microsoftin XP-tuen päättyessä alustan tietoturvan taso tulisi pian olemaan heikko.

Aloin siis etsiä uutta konetta. Valinnanvaraa ainakin olisi runsaasti, koska kevyessä matkakäytössä mikä tahansa läppäri tai taulutietokone riittäisi. Ensisijaisesti ajattelin jotain Windows-pohjaista konetta, mutta Android-tabletti tai Applen vastaava laite voisivat myös tulla kyseeseen. Oikeastaan ainoat tekniset vaatimukseni olivat:

  1. Laite on ulkomitoiltaan pieni
  2. Laitteessa on 3G-tuki
  3. Järjestelmälle löytyy Suunnon oma asiakasohjelma (Moveslink)

Pieniä koneita on paljon, mutta SIM-korttipaikan sisältäviä laitteita yllättävän vähän (lähinnä tabletteja). Myös 3-kohta osoittautui vaikeaksi toteuttaa, koska Moveslink-sovellus on saatavilla vain Windowsille ja Intel-pohjaisille Maceille. Muita Movescount-yhteensopivia ohjelmia löytyy myös Androidille ja iOS:lle, mutta tulevista päivityksistä ei niiden kohdalla ole takeita. Tämä voi muodostua ongelmaksi silloin, kun Movescount-palvelusta tai rannetietokoneen ohjelmistosta ilmestyy uusi versio.

Vaihtoehtojen kaventuessa kaupasta lähti lopulta mukaan Acer Iconia W511, joka on eräänlainen läppärin ja taulutietokoneen risteytys. Laitteen näyttöosaa voi käyttää yksistään tablettina, ja kun sen kytkee näppämistötelakkaan, lopputulos muistuttaa kannettavaa tietokonetta - joskin aika vaatimattomin ominaisuuksin.


Muutaman päivän kokeilun jälkeen arvioisin Iconian hyviksi puoliksi:

  • Laite on matkakoneeksi näppärän kokoinen
  • Mininäppäimistö on kohtalaisen hyvä
  • Akun luvataan kestävän pitkään: 9h (pelkkä tabletti), 18h (tabletti näppäimistöön liitettynä)

Hiukan tyytymätön olen seuraaviin seikkoihin:

  • Laitteen suorituskyky on melko vaatimaton
  • Näppäimistön kosketustaso ei tue eleitä
  • Näytön ja näppäimistötelakan kiinnitysmekanismin kestävyys epäillyttää


Jotkut kuulemma sujauttavat tabletin retkireppuunkin, mutta itselleni kännykkä riittää edelleen. Pienellä tietokoneella voi kuitenkin majapaikassa suunnitella reittejä, tutkia sääennusteita ja siirtää Ambitin lokitiedot hiihto- tai juoksulenkin jälkeen nettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti