lauantai 17. maaliskuuta 2012

Uusilla laduilla

Viikonlopuksi ajoittuneen sukulaisvierailun johdosta minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua Tampereen seudun latuihin. Onhan Tampereella asioitu ennenkin - olen syntynytkin siellä - mutta jostain syystä sukset eivät ole koskaan olleet matkassa.

Nyt päätin toimia toisin, koska kevään aurinkoiset viikonloput kannattaa käyttää tarkasti hyväksi. Ja on myös mukavaa tutustua uusiin reitteihin; olkoonkin, että kaupunkialueiden ladut harvoin tarjoavat suuria maisemaelämyksiä.

Kurvasin lauantaiaamuna Kaupin urheilupuiston parkkipaikalle, josta pääsee näppärästi kaupungin laduille. Kaupin alueella reitit ovat aika lyhyitä, mutta jos seuraa Niihamaan ja Atalaan menevää latupohjaa, saa aikaan ihan reilun lenkin. Itse hiihtelin Leinolan suuntaan lähelle Teiskontietä, jossa tein U-käännöksen. Aamulla latupohja oli hyvässä kunnossa ja alkoi vasta loppumatkalla pehmenemään hiihtäjämäärän ja lämpötilan nousun vuoksi.

Lenkiltä palattuani kiertelin paikallisissa liikkeissä. Intersportista mukaan tarttui Suunnon uusi Ambit-kello, jonka pitäisi olla merkittävä päivitys vanhempaan X10i-malliin. Kovin syvällisesti en ole vielä laitteeseen perehtynyt, mutta ensivaikutelma ainakin on positiivinen.

Ambit on melko paksu, mutta ei kohtuuttoman painava. Sen runko vaikuttaa kestävämmältä kuin X10i:ssä, johon onnistuinkin tekemään halkeamaan ihan vaan kolauttamalla kellon johonkin. GPS-vastaanottimen kehutaan olevan erityisen herkkä, mitä on vielä korostettu sijoittamalla antenni rannekeosaan, joka - toisin kuin kellotaulun kehä - useimmiten osoittaa suoraan taivaalle.

Laitteen ominaisuudet ovat monipuoliset. Itse arvostan eniten GPS:ään liittyviä toimintoja, mutta löydän käyttöä myös kompassille ja lämpömittarille. Mahdollisuus konfiguroida eri ominaisuuksiin liittyvien näyttöjen sisältö kuulostaa samoin hyvältä.

Ambitin mukana tuli sykevyö, jollaista en ole ennen käyttänyt. Vaikka harrastan liikuntaa säännöllisesti, minua ei ole koskaan kiinnostanut, millä sykkeellä minun pitäisi liikkua tai kuinka pitkään harjoituksesta palautuminen kestää. Motivaattoriksi sykevyöstä ei siis ole, mutta ehkäpä sen avulla liikunnasta saa muuten enemmän irti?

Täytynee taas opetella kulkemaan tiuku kädessä. En ole viime aikoina kipeän ranteen vuoksi pitänyt kelloa, mutta kyllähän tuollainen isohko kello ainakin... tukee rannetta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti