Puolilaukkaa

Yksi viime kesän mukavimmista retkistämme suuntautui Sallan eteläpuolelta löytyvälle Topsakka-aavalle.  Jo tuolloin ounastelin, että Palotunturillekin päädytään joskus, ja nyt tuntui olevan se hetki.

Palotunturi ei kuitenkaan sijaitse ihan tien vieressä.  UKK-reittiä pitkin metsäautotien varresta matkaa olisi 8 - 9 kilometriä suuntaansa.  Päiväretkeksi matka on vielä kohtuullinen, mutta elimistöni toivoi silti lyhyempiä etappeja.

Ratkaisuksi näytti muodostuvan Puupalovaaran kupeesta lähtevä vielä pienempi tie, joka johtaisi aivan Palotunturin viereen.  Tien kunto oli arvoitus, mutta ainakin sen varresta erottui satelliittikuvissa levikkeitä, joten kaipa siitä ovat muutkin ajaneet.  Ei kun menoksi!

Viimeisin tieosuus ei lopulta ollut erityisen laadukas.  Enimmäkseen tie oli jokseenkin ajokelpoinen...

... mutta paikoin matkaa hidastivat suurehkot kivet, joiden yli piti Subarullakin ajaa varoen.  Yleensä etenemme autolla niin pitkälle, kun siitä on jotain hyötyä eli matka taittuu kävelyvauhtia nopeammin.  Nyt olisi ehkä voinut jalkautua jo vähän aiemmin.

Saatuamme auton parkkiin nousimme tieltä suolle ja sieltä metsän kautta kohti UKK-reittiä.

Otin tällä kertaa mukaani vain yhden kameran, koska arvelin alaraajojeni arvostavan kevyempää kantamusta.  Päätös oli raskas, mutta niin olivat kameratkin.  Pelkäsin, että eteen tulee sellaisia kohteita, jotka ovat parhaiten kuvattavissa juuri sillä toisella kameralla tai objektiivilla.

Idässä väijyvät tummat pilvet näyttivät pikku hiljaa lipuvan kohti, joten yritin menomatkalla pitää yllä reipasta tahtia.  Toisaalta jarrutin menoamme poukkoilemalla jokaisen metsästä kuuluvan äänen perään.

Jossain vaiheessa polulle lennähti puiden lomasta pöllo, joka pysähtyi räpistelemään eteemme.  Onko tämä nyt se luontokappale, joka poikasiaan suojellakseen käy surutta muiden kulkijoiden kimppuun?

Ei onneksi ollut, vaan kyseessä oli hiiripöllö, joka jäi säyseästi oksalle tarkkailemaan meitä.  

Ollakseni rehellinen, en lainkaan tunne sympatiaa sellaisia eläimiä kohtaan, jotka hyökkäilevät ihmisten kimppuun, koska en itsekään käy muiden lajien kimppuun.  Hiukan kulunutta fraasia käyttääkseni, kyllä me kaikki tänne mahdutaan.

Sateita ei lopulta kuulunut, mutta ukonilma sen sijaan yllätti meidät Ylimmäisen Palotunturin huipulla.  Ehdin juuri saatella Mallan alas, kun ensimmäisen kerran jyrähti.  Ylhäällä tunturissa ääni tuntui häiritsevän voimakkaalta.  

Olimme siihen asti arponeet, jatkaisimmeko matkaamme tunturilammen rannassa olevalle Palotunturin kodalle, mutta ukkonen ratkaisi asian puolestamme.  

Viipotimme puolilaukkaa tunturin rinnettä alas kohti aiemmin ohittamaamme Konttilammen kotaa. Konttilammella ukonilmasta ei enää ollut tietoakaan.

Ylimmäisen Palotunturin laki jäi hätäisen poistumisen vuoksi kokonaan tutkimatta.  Kartan mukaan siellä on näköalapaikkakin, mutta sellaista emme ehtineet löytää.

Myös Topsakkaharju oli vielä melko kaukana, vaikka se alla olevan kuvan oikeassa yläreunassa mutkitteleekin.  Tuntureiden kautta kulkeva reitti on kuulemma nimetty Topsakantaipaleeksi.  Hyvä valinta!

Autolle palattuamme ajaa kitkuttelimme varovasti takaisin Sallaan, jossa huoneistomme saunaosasto tarjosi meille ansaitut löylyt.