Metsän kautta kotiin

Taivalkoskelta poistuttuamme lomamme loppusuora häämötti jo, vaikka sitä ei edelleenkään haluttu sanoa ääneen.  Mutta ehkä suoran varrelta löytyisi vielä jotain kivaa.  Hieman vetkutellaksemme ajattelimme pysähtyä viimeiseksi yöksi Paljakkaan.

Majapaikaksi kaavailemamme Hotelli Paljakan palveluaste herätti kuitenkin epäilyksiä.  Paikalla ei ehkä olisi ketään, ja kynnyksemme maksaa majoitus ennakkoon oli aika korkea.  Toisaalta nyt voisimme käydä katsomassa Pirunkirkkoa, joka jäi viime kerralla tutkimatta.

No, asia selviäsi perille päästyämme.  Sitä ennen ehtisimme poiketa vaikkapa Kempasvaaralla, johon liittyvän kyltin bongasimme tien varresta Puolangan suuntaan matkustaessamme.

 

Puolangan ja Taivalkosken välistä tietä ei liene ajettu tarpeeksi, koska en muista aiemmin kuulleeni koko paikasta.  Kempasvaaralta joka tapauksessa löytyy näkötorni, katettu nuotiopaikka ja päivätupa.  

Ketolan tupa oli oikein siisti.  Tosin eipä rakennus minkään isomman reitin varrella olekaan, vaikka jonkinlainen luontopolku lähistöllä taitaa mennäkin.

Isolta tieltä (niin kuin minä termin ymmärrän) on Kempasvaaralle vain muutama kilometri eli aika sopivasti, jos kaipaa ajamisen lomaan rauhallista taukopaikkaa.  Kyllä täällä mieluummin evästää kuin tien poskessa olevalla P-paikalla.

Hotellin tilanne osoittautui Paljakkaan saavuttuamme ennakoidun kaltaiseksi: kaikki ovet olivat kiinni. Niinpä jatkoimme Ukkohallaan, jonka palvelutiskiltä saimme samanlaisen huoneiston, jossa majoituimme myös kesäkuun lomallamme. 

Näillä lomareissuilla tulee juostua ihan liian vähän, koska muu ohjelma vie yleensä kaiken ajan.  Tällaiset ajopäivät soveltuvat kuitenkin lenkkeilyyn hyvin, ja Ukkohallassa ylimääräisenä kannustimena toimi vielä Komulanköngäs, joka toisi tapahtumaan visuaalista lisäarvoa.

Toinen lisäarvoa tuottava seikka oli se, että parin edellisen päivän aikana taivaalta oli ropissut koko kuukaudelle tyypillinen sademäärä. Tavoitellessamme köngästä metsän kautta olosuhteet saattaisivat siten olla tavallista vetisemmät.

Alkumatkan sorastetut polut olivat hyviä mennä, mutta kun sorastus loppui ja maasto muuttui alavammaksi, vettä alkoi olla aika paljon.

Jalat tietysti kastuvat nivusia myöten jo ensimmäisen kymmenen metrin matkalla, mutta mitä jos juoksee tuollaiseen lampeen rähmälleen, eikä enää pääse ylös?  Olisi ikävää päätyä Juoksija hukkui Hyrynsalmella -tyyppisiin otsikoihin.

Myös Komulankönkäällä vettä oli runsaasti, mutta siellä se kuuluu asiaan.  En yleensä välitä poseerata sukkahousuissa, mutta nyt ei ollut muita vaihtoehtoja.

Menomatka metsän läpi eteni niin hitaasti, että päätimme palata hotellille tietä pitkin. 

Tämä oli lomamatkamme viimeinen etappi.  Reissun aikana syntyi pieniä vaurioita, joita yritän yhä korjailla.  Alaraajojen kipuilu sentään helpotti jo, mutta käsien kanssa on vielä säätämistä.

Tsarmitunturin suunnalla astuin pyöreän oksan päälle, ja otin rinteeseen kaatuessani tukea vasemmalla kädellä.  Takavuosina leikattu ranne on kehoni heikko lenkki, koska se alkaa helposti oireilla pienimmästäkin iskusta; niin tälläkin kertaa.

Ikävämpi ongelma aiheutui kuitenkin siitä, että Ukkohallasta lähtiessämme kolautin kyynärpääni oven karmiin.  Tilanne oli viattoman oloinen, mutta koska oli heinäkuu, kyynärpää tulehtui ja turposi, minkä seurauksena jouduin syömään antibioottikuurin.

Tätä kirjoitettaessa tapahtuneesta on jo pari kuukautta, mutta kyynärpää ei ole vieläkään täysin ennallaan.  Ehkä siitä meni jotain rikki.  No, oppiipa ainakin olemaan ruokapöydässä ilman että pitää kyynärpäitään pöydällä.