Tällä kertaa ajattelimme kokeilla jotain kevyttä ja helppoa reittiä. Erähotellilta lähtevä, Pahtajärven laavulle menevä polku voisi olla sellainen. Matkan varrelle osuisi myös näköalapaikalta vaikuttava Palo-Pyhävaara.
Oikeastaan laavulle meni kaksikin polkua, joten matkasta saisi myös mukavan rengasreitin, jota lähdimme kulkemaan vastapäivään. Aluksi Palo-Pyhävaaralle, siis!
Nousu 300-metriselle vaaralle oli yllättävän työläs, mutta samalla se loihti mieleen kuvan ylhäällä odottavasta Inarijärvi-maisemasta. Rinnettä noustessamme alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ympärillämme oleva puusto pikemminkin lisääntyi kuin väheni.
Kun polku sitten loppui, olimme hetken sanattomia. Tässäkö kaikki?
Kyllä, siinä ne maisemat likipitäen olivat. Inarijärvi toki näkyi, mutta vain puiden välistä kurkkien. Alempaa rinteestä itse asiassa näkyi enemmän.
Tosin eipä kukaan ollut meille mitään näköalapaikkaa luvannutkaan, keksimme sen ihan itse. Ehkä vaara on pyhä jostain muusta syystä kuin näköalojensa vuoksi.
Laskeuduimme vaaran etelärinnettä takaisin polulle ja jatkoimme kohti Pahtajärveä. Aluksi reitti seuraili leveää mönkkäriuraa, mutta sitten ura katosi, ja jäljelle jäi vain pieniä poropolkuja siellä täällä.
Alkoi vaikuttaa siltä, että kuljimme hiihtoladuksi tarkoitettua reittiä pitkin. Reittimerkinnät olivat silti näkyviä ja maasto verrattain helppokulkuista kesälläkin.
Pian kuitenkin kohtasimme muita ongelmia. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä enemmän ympärillämme pörisi paarmoja.
Pahtajärveä lähestyessämme paarmoja oli jo kiusaksi asti. Muutaman kyllä sietää, mutta liika on liikaa!
Pahtajärven laavu on hienolla paikalla, mutta taisimme saapua sinne väärään aikaan. Paarmat häiritsivät ruokailuakin, koska aina kun suunsa avasi, sinne lensi jotain. Ja jos sämpylän väliin pursotti suklaalevitettä, tuloksena oli sämpylä paarma-suklaatäytteellä.
Nuotio olisi saattanut karkottaa osan ötököistä, mutta kun ei sille ollut muuta käyttöä, ei tulta viitsitty yksistään savun takia tehdä.
Vaan kavahtaisivatko paarmat Mallaa? Lähetin Mallan ilmaan, mutta lennättämisestä ei meinannut tulla mitään, koska paarmat söivät käsiäni. Jopa Mallan kauko-ohjain tuntui kelpaavan niille.
Toisaalta Malla ei myöskään voinut nousta niin korkealle, että se olisi nähnyt kukkuloiden taakse jäävästä Inarijärvestä muuta kuin vilauksen.
Paluumatkalla mietin, miksi erähotellin luona ei ollut hyttysiä tai paarmoja. Johtuuko se sähkömagneettisesta säteilystä, jota ihmisen asuinympäristössä on? Voisiko säteilyä hyödyntää myös omilla retkillä?
Testasin asiaa kääntämällä kännykän mobiilitukiasematoiminnon päälle. Pettymyksekseni paarmat eivät kuitenkaan hävinneet mihinkään. Ehkä kännyköitä olisi pitänyt olla enemmän.
Pikemminkin kävi niin, että paarmat seurasivat meitä Pahtajärveltä hotellille asti. Toivottavasti kukaan ei huomannut, kuka paarmat hotellin piha-alueelle toi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti