Kun viimein pääsimme liikkeelle, käänsimme auton keulan kohti Savukoskea, jossa myös pohjoisen suuntaan matkatessamme levähdimme hetken. Päivän retkikohde kuitenkin löytyi hieman pohjoisempaa, Koukkutunturin kupeesta Martin itäpuolelta. Ristilamminharjut ja Palo-Kouteroharju näyttivät kartassa houkuttelevilta, vähän samaan tapaan kuin Tsarmitunturin maasto muutamaa päivää aiemmin.
Suorin reitti kohteeseen kulkisi Lokan ja kenties Ruuvaojan kautta, mutta nopein se ei välttämättä olisi. Päätimme silti ajaa Yli-Kitisestä lähtevää Ruosseläntietä pitkin kohti Lokkaa. Viidenkymmenen kilometrin mittainen soratie tuskin jouduttaisi menoamme, mutta tulisipa samalla nähtyä Lokan tekojärvi ihan vierestä.
Rousseläntie ei lopulta ollut yhtään hullumpi, eikä se liene väylänä edes kovin vanha. Lähempänä Lokkaa kurvasimme pienemmälle penkeretielle...
... josta avautui tekojärvelle aika kiva maisema. Kaukana vastarannalla olevat Nattasetkin erottuivat, vaikka niitä ei tässä kuvassa näykään.
Ruuvaojalle menevästä Vuoltisentiestä sen sijaan luovuimme, koska se ei olisi lyhentänyt matkaamme edes kilometrimääräisesti, saati sitten ajassa. Kairijoki poltteli mielessä, mutta sinne ehtisimme paremmin joskus toiste. Niinpä ajoimme Marttiin Tanhuan ja Värriön kautta, koska arvioimme sen nopeimmaksi vaihtoehdoksi.
Edessämme oli sitä paitsi vielä 15 kilometrin soratieosuus Martista Ristilammelle, jonne olimme kaavailleet jättävämme auton. Alkupäässä varoiteltiin tien huonosta kunnosta ja siitä, että tiellä ajaminen tapahtuu omalla vastuulla, mutta se taitaa olla vakiokäytäntö täällä päin.
Viivästynyt lähtö ja hitaahko matkan eteneminen aiheutti yksikössämme pientä eripuraa.
- Miksi me istumme koko päivän autossa? Olisi mukavampi olla ulkona.
- Soralla ei voi edetä samaa vauhtia kuin asfaltilla. Malta nyt vähän!
- No onko meidän pakko kyntää näitä sorateitä sinne... mikäsenytoli... Koukkutunturille asti?
- Pakkohan ei ole, mutta minne muualle sitten menisimme?
- Tuossa lähellä on Ruotsukainen, jonka laella on kota. Mennään vaikka sinne!
- Se ei kyllä merkittävästi lyhentäisi ajoaikaa. Mitäs käytit aamulla teen juomiseen puoli tuntia, vaikka meidän olisi pitänyt jo jatkaa matkaa!
- No se tee oli kuumaa! Mutta puhuttaisiinko välillä omasta juomisestasi?
Onneksemme Martista erkaneva Maskaisentie ja sitä seuraava Kosterintie olivat varoituskylteistä huolimatta hyvässä kunnossa. Ei aikaakaan, kun olimme jo Ristilammella.
Aavistuksen pitkältä tuntuneen ajomatkan vuoksi ruokailimme poikkeuksellisesti jo lähtöpaikalla, mutta sen jälkeen harjut odottivat meitä.
Alkumatkasta puusto oli melko harvaa, ja ympärillämme kirmasi paljon lintuja. Niiden tunnistaminen ei edelleenkään ole helppoa, mutta ainakin taviokuurnapariskunta seurasi liikkeitämme.
Itse harjut olivat hienoja! Niillä voisi kävellä vaikka koko päivän, mutta pian Palo-Kouteroharjun jälkeen edessämme oli Maltion luonnonpuiston raja.
Kuten itärajalla oleva Ulvinsalon luonnonpuistokin, Maltion luonnonpuisto on no go -aluetta. En ymmärrä, miksi niitä pitää varta vasten pystyttää ympäri maata. Jos ei elä ihan pää pussissa, näkee kyllä, että sellaisia syntyy ajan myötä pyytämättäkin. Ei ehkä ensimmäisenä Marttiin, mutta kuitenkin.
Kouteroharjuilla olisi ollut kiva käydä, mutta onneksi rajan laillisella puolellakin oli näkemistä. Jälkikäteen tosin harmittaa, että emme käyneet katsomassa Kokkaa. Sinnehän olisi melkein vienyt tie perille.
Pahin eripura tuntui retken aikana poistuneen joukkueestamme.
- Tämä oli hieno paikka!
- Niin oli, tosin aamupäivän ajomatka tuntui raskaalta.
- Ei se haittaa. Kiitos, kun toit minut tänne!
- Minä sinulle aina vaan ihan parasta.
Tälläkään retkellä ei nähty ketään. Oli hämmentävää lukea illalla lehdestä, miten "kansallispuistot ja muut luontokohteet ovat nyt poikkeuksellisen ruuhkautuneita". Meillä on tainnut käydä flaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti