Mopolla rotkoon ja muuta kauheaa

Meillä oli huhtikuussa aika paljon lomaa, ja vaikka lomailuun liittyi tiettyjä rajoituksia, ulkoilua ne eivät onneksi haitanneet.

Vappuna tie vei Juukaan. Juuassa on paljon hienoja paikkoja, ei ehkä olisi pitänyt muuttaa sieltä pois. Tosin sitten en olisi tavannut vaimoani, ja elämä olisi edennyt vähän eri rataa.

Mitä ratoihin muuten tulee, tällä kertaa tarkoituksemme oli poiketa Rontsan rautatiellä, kuten Juuan taajamasta kohti Ylemmäisenjärveä menevää pientä tietä kutsutaan.

On hiukan epäselvää, mistä tien nimi kumpuaa, mutta ilmeisesti se ei niinkään liity juniin vaan pikemminkin rautamalmin kuljetukseen.

Nykyään myös UKK-reittinä toimiva rautatie on itselleni tuttu, koska olen ajanut sitä mopolla kymmeniä kertoja.  Helkama Raisu oli hieno mopo, ei ehkä olisi pitänyt myydä sitä pois. Tosin sitten olisin saattanut jäädä rautatielle pärräämään, eikä elämä olisi edennyt yhtään mihinkään. 

Edellisen vapun vietimme Luttojoen rantamilla. Lunta ei tuolloin ollut paljon, mutta sää oli aavistuksen kolea.

Tänä vappuna Luttojoki oli vaihtunut rautatien vieressä kiemurtelevaan Vepsänjokeen, mutta säätilassa ei juuri ollut eroa. Lunta Juuassa oli likipitäen saman verran kuin Inarissa vuotta aiemmin, ja lappilaista tunnelmaa loivat myös komeat poron sarvet, jotka metsän reunasta havaitsimme.

Pian saavuimme paikkaan, jossa on muinoin tapahtunut kauheita. Kartassa oleva Järvenpohja -merkintä viittaa vuonna 1806 tapahtuneeseen Sorveusjärven purkaukseen. Sen aikana Sorveusjärvi ja muutama pienempi lampi ryöstäytyivät kevättulvien myötä yli äyräidensä, ja purkautuvat kohti Juuan kylän keskustaa ja olennaisesti matalampana olevaa Pielistä.

Tämä kaikki tapahtui kirkonmenojen aikaan, joten ensimmäisenä tietysti epäiltiin maailmanlopun koittaneen. Helpotus olikin suuri, kun veden havaittiin valuvan lännen suunnasta (maailmanloppu kuulemma saapuu idästä).  Helpotusta eivät tosin liene kokeneet ne pari isäntää, joiden tekemät kaivuutyöt olivat edesauttaneet purkauksen syntymistä.

Itselleni on vähän epäselvää, sijaitsiko Sorveusjärvi juuri karttamerkinnän osoittamalla paikalla, mutta ehkä asialla ei 200 vuoden jälkeen ole merkitystä. Tulvan laannuttua Sorveusjärveä ei enää ollut, ja purkauksen synnyttämä uoma tunnetaan nykyään Vepsänjokena.

Alueen itäpuolella on myös näyttävä maansortuma, jonka voisi kuvitella liittyvän Sorveusjärven tapaukseen, mutta ilmeisesti se on myöhempää perua.

Henkilökohtaisella tasolla sortuma on kuitenkin pyhä paikka, koska olen kerran ajanut kyseiseen rotkoon mopolla. Tilanne tosin oli lavastettu ja liittyi partiotaitokisojen ensiapurastin toimintaan, mutta kertomani tarina sai silti vaimon vakavaksi.

Retkemme kääntöpiste oli Sorveuskoskella, jossa edellisen kerran poikkesimme toissa keväänä. Silloin jäät olivat jo lähteneet ja vettä virtasi enemmän, mutta näyttävä koski oli tälläkin kertaa.

Kuten parin vuoden takaisessa jutussa mainitsen, Sorveuskosken laavulla on sielussani oma erityinen lokeronsa. Ja vaikka laavu tai sen sijainti ei enää ole entinen, nykyinen paikkakin on hieno.

Saadaksemme nostalgia-annoksemme täyteen ajelimme vielä päivän päätteeksi Ruukinkoskelle, jossa söimme repustamme viimeiset eväät.

Ruukinkosken laavu ei ole enää priimakunnossa, mutta pöydän ääressä istuen on hauska tarkkailla, mitä kaikkea joki kuljettaa mukanaan. Ja hetken siinä voi vettä muutenkin tuijottaa.