perjantai 7. lokakuuta 2016

Karelideilla

Oli kertynyt liukumatunteja. Niitä käyttääkseni minulle ystävällisesti ehdotettiin työpaikalta poistumista. Sehän passasi, kun tiedossa oli aurinkoisia päiviäkin.

Tällä kertaa lähdin liikkeelle kahdestaan Subben kanssa. Matkalla keskustelimme parin viikon takaisesta Suovun reissusta.

  • Huomasitko muuten, että Paavokin oli mukana Suovulla? Se oli mun repussani.
  • Ai. Ihmettelin kyllä, että mikä se punainen härpäke oikein oli. Miten meni?
  • Aika huonosti. Ei Paavo pärjää metsässä.
  • Se tyyppi ei näyttänytkään kovin maastokelpoiselta. Varsinkin maavara vaikutti pieneltä.
  • Niin, kolmisen milliä.
  • No huh. Ja anna mä arvaan: vetää vain kahdella pyörällä?
  • Joo. Eikä niitä pyöriä sen enempää olekaan.
  • Onpa kaveri saanut huonot eväät.
  • Niin, mutta täytyyhän noita pieniäkin ymmärtää.
  • Totta kai. Mutta minne nyt ollaan menossa?
  • Mietin sitä koko ajan. Lappiin ei taideta ehtiä, kokeillaanko aluksi vaikka Kolia?
  • Kuulostaa hyvältä!

Tuijotin Kolin alueen karttaa. Eteläpäässä en ole koskaan käynyt, ja Herajärven kierroksen laajennoksen varrella olevat Huuhkajanvaara ja Kolinvaara alkoivat kiinnostaa minua. Aurinkoisena päivänä vaaroilla voisi olla hienoa!

Vietyämme romppeet Kolin hotellille jatkoimme Jeron kautta kohti Herajärven eteläosaa. Matkalla poikkesimme Harijärvellä, jonka keskellä kulki hauskan näköinen kangas.

Lähiseudulla oli taidettu ajaa jotain ralliakin. Se nauratti Subbea.


Itse lähdin tutkimaan Harijärveä halkovaa harjua. Polulla oli ihan nimikin - Harisärkän lenkki - ja sitä olikin mukavaa tallustaa.


Matkalla harjusta erkani Pellavasniemeen menevä pienempi polku. Niemestä palatessani huomasin, että kameran linssin suojus oli hukassa. Oliko se tippunut ja alkumatkan aikana?

Tällaiset ongelmat osaavat ärsyttää, vaikka niillä ei oikeasti ole yhtään mitään merkitystä. Ehkä minun silti kannattaisi paluumatkalla tuijottaa polkua tavallista enemmän.

Mutta entä jos suojus onkin tippunut niemeen, josta olen juuri tulossa? Silloinhan se jäisi löytymättä.

Päätin palata niemeen vielä uudestaan. Suojus löytyi polun varresta, läheltä niemen kärkeä...

Harijärveltä jatkoimme kohti Herajärven eteläpäätä. Huuhkajanvaaralle menevän Rullintien alussa oli yllättäen ajokieltomerkki, jota tietysti kunnioitimme.

Valoisa aika alkoi jo olla vähissä, mutta saattaisin vielä ehtiä Kolinvaaralle, jos onnistumme pääsemään riittävän lähelle vaaran lakea.


Kolinvaaralta itään avautuva maisema ei lopulta ollut sykähdyttävä, mutta hiukan ennen vaaraa olevilta kallioilta näkyi kivasti Herajärven suuntaan. Kun aurinkokin vielä pinnisteli horisontin yläpuolella, jäin paluumatkalla kallioille kahvittelemaan.


Hotellille palattuamme oli kiva päästä saunaan. Kolin hotellin sauna onkin rempattu sitten viime näkemän, joka tapahtui 70-luvulla.

Kylpylällekin on taidettu tehdä jotain, koska kylpeminen olisi maksanut 26 euroa. Vuonna 1979 uimaan pääsi muistaakseni neljällä markalla, tosin vesi sitten olikin aika kylmää.

Asuin joskus lähellä Kolia. Hotellille nousevan tien viimeinen mutka tuntui usein jännittävältä. Varsinkin liukkaalla kelillä oli tapana pohtia, mahtavatko kaiteet pitää auton tiellä, jos renkaiden pito sattuu loppumaan.

Nykyisinhän asiaa ei tarvitse talvellakaan miettiä, koska viimeinen etappi hotellille noustaan sveitsiläisen kiskohissin kyydissä.

2 kommenttia:

  1. Nuo kameroiden linssinsuojukset on hävyttömän usein toteutettu puutteellisesti. Harvaa kampetta on yhtä helppo hukata. Luulisi, ettei olisi mahdoton ajatus varustaa linssinsuojus pienellä lenkillä, johon voisi niin halutessaan kiinnittää sopivan mittaisen nyörin, jonka toisen pään laittaisi kamerassa olevaan lenkkiin.

    Tokihan sellaisen lenkin voisi monissa tapauksissa tehdä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naru tosiaan ratkaisisi ongelman, ja muistelen sellaisia joskus nähneenikin. Tällöin suojus olisi myös hyvä saada johonkin kiinni, ettei heiluminen ala ärsyttää.

      Itse tapaan sujauttaa suojuksen housujen reisitaskuun, mutta lienenkö tällä kertaa pudottanut sen taskun ohi - tai sitten olen vaan kulkiessani sohinut suojuksen kamerasta irti.

      Ensihätään suojukseen voisi tietysti kiinnittää vaikkapa palan kirkaan punaista teippiä..

      Poista