sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Jongunjoen varressa

Bomban aamu oli kuulas ja kylmä. Pakkasta oli ollut useampia asteita, sillä Subben tuulilasi oli umpijäässä. Onneksi tolpasta sai virtaa.

Jongunjoen Hiidenportti jäi illalla näkemättä, joten päätimme nyt suunnata kohti Jonkerinsaloa.

Alueen salomaisuus viehätti minua jo edellisellä vierailulla. "Kun mielikuvituksen päästää valloilleen, voi Jonkerinsalolla tavata hiisiä ja maahisia sekä keijuja ja päivänsäteitä.", maalailee luontoon.fi-sivusto tunnelmia.

Viimeksi lähdimme liikkeelle Kangasvaarasta, mutta nyt ajoimme hiukan etelämmäksi, Nuottivaaran lounaispuolelle. Sinne menee hyväkuntoinen metsäautotie, jonka päässä on tilava kääntöpaikka.

Lähdin tallustamaan rinnettä alas kohti Jongunjokea. Yhtäkkiä havahduin siihen, että edessäni polun vieressä kyhjötti jotain.

Otuksen ryhti vaikutti huonolta, ja nenä oli kuin pinokkiolla. Ei hyvänen aika, tämän täytyy nyt olla sellainen hiisi!

Karhuille kuulemma täytyy jutella rauhallisella äänellä, ehkä sama taktiikka toimii myös hiisien kanssa. Uskallauduin hitaasti lähemmäs.

Viimein seisoin aivan otuksen vieressä. Hiisihän se, mutta onneksi kesy yksilö. Silitin sen karvaista päätä ja jatkoin sitten matkaani.


Itse Hiidenporttia kohtaan minulla ei ollut suuria odotuksia. Todennäköisesti Jongunjoelta ei löytyisi samanlaista rotkoa kuin Louhipurolta, ja melko pienimuotoiseksi Jongunjoen portti lopulta osoittautuikin.

Joen yli meni uudehko silta...


... mutta itse uoma kallioineen ei ollut erityisen jylhä.



Joen vartta myötäilevää Petranpolkua oli silti kiva kulkea, vaikka lokakuinen luonto ei enää ollut kukkeimmillaan. Jonkerinsalo on siitä erityinen paikka, että siellä on hyvin rauhallista, mitä ei voi liikaa arvostaa.

Polku koukkasi vielä Siltakosken kodan kautta. Kota lienee matalimpia, mitä omille reiteilleni on osunut.

2 kommenttia:

  1. Jongunjoki tuo mieleen muistoja. Hurjassa nuoruudessa tuli melottua muutaman kerran tuolla joella. Jospa joskus vielä ehtisi tuonnekin uudelleen, jalkaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joki virtasikin melontaa ajatellen enimmäkseen aika leppoisasti. Ja ehkä ne kalliotkin ovat näyttävämpiä, kun niitä katselee kanoottiperspektiivistä.

      Poista