Hiisikö sen vei?

Kalevala-hotellin ruokasalissa oli aamulla mukavan rauhallista. Oli hyvä ajatus jäädä yöksi Kuhmoon, vaikka muitakin vaihtoehtoja harkittiin. Eipä ole aikoihin tullut syötyä aamupalaa kynttilän valossa.

Mutta sitten oli taas aika lähteä liikkeelle.

• Huomenta. Joko kerroin, että näin eilen Jonkerinsalossa hiiden?
• Ihanko totta? Olen luullut, ettei sellaisia ole olemassa.
• Kyllä niitä on. Onneksi tapaamani hiisi oli kiltti.
• Minäkin haluaisin nähdä hiiden!
• Ehkä meidän pitäisi tänään mennä Hiidenportin kansallispuistoon. Siellä niitä ainakin on.
• Mutta näkeekö hiisiä P-paikalta käsin?
• Lähdetään liikkeelle Urpovaarasta, se on vähän syrjemmässä. Siellä kulkee hiisiä, todennäköisesti katkeamattomana virtana.
• Jee!

Heh. Subbe on helppo saada innostumaan, kun vaan vetää oikeasta narusta. Vaikka kyllähän se muutenkin tykkää mennä pikkuteitä.

Lähdimme ajamaan Kuhmosta 5284-tietä kohti Valtimoa. Pian Lososuon jälkeen kääntyi oikealle pienempi tie, joka vei Urpovaaraan. Sieltä laskeutui polku alas kohti Portinsaloa.

Rotkoalueella ja Porttilammen ympäristössä oli jonkun verran muitakin retkeilijöitä. En kovin pitkään tiiraillut rotkoa, koska se oli jo ennestään tuttu, vaan jatkoin kohti Kitulanlampea.

Puolivälissä matkaa havaitsin taas metsässä jotain. Kurkkiessani sitä puun takaa asia selvisi nopeasti: kyseessä oli hiisi. Jo toinen vuorokauden sisällä!

Tämä yksilö oli suurempi kuin Jonkerinsalossa tapaamani, ja vaikutti häijymmältä. Sen nenä oli ainakin käsivarren mittainen ja maha kuin karhulla!

En yleensä pienistä hätkähdä, mutta nyt tuijotin otusta kauhun vallassa. Onnekseni hiisi ei kuitenkaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota, ja pääsin livahtamaan sen ohitse.

Tunsin helpotusta, mutta loikittuani muutamia satoja metrejä huomasin, että toinen hansikkaani oli hukassa. Hemmetti, eikö minulla enää mikään pysy mukana? Vai hiisikö sen vei?

Pohdin tilannetta. Hansikkaat olivat hyvät, itse asiassa lähes käyttämättömät, eikä yhdellä käsineellä oikein tee mitään. Jos hansikas on löydettävissä, en haluaisi jättää sitä metsään. Toisaalta jos palaan etsimään kadonnutta, joudun ehkä uudestaan kulkemaan hiiden ohi.

Päätin lähteä etsimään hansikasta. Jospa hiisi olisi jo mennyt matkoihinsa. Mutta ei se ollut, vaan väijyi ohikulkijoita entisellä paikallaan.

Siinä missä Jonkerinsalon hiisi oli omalla tavallaan ihan lutunen, tämä yksilö oli todella ruma, jopa hiideksi. Saatoin haistaa sen löyhkän nenässäni. En halunnut enää koetella onneani, vaan kiersin otuksen miltei rotkon pohjaa pitkin.

Palattuani takaisin polulle kävelin vielä lähes vartin, kunnes viimein näin maassa mustan hansikkaan. Onneksi se oli pudonnut polulle eikä muualle metsään, jossa paikoin konttasin kameran kanssa.

Etsintäoperaatio oli vienyt sen verran aikaa, etten enää malttanut jäädä laavulle ruokailemaan. Palasin takaisin Urpovaaraan, jossa Subbe minua jo odotti.

Urpovaarassa ei ollut näkynyt hiisiä, ja Subbe olikin vähän allapäin. Kerrottuani omasta kokemuksestani sen mieliala kuitenkin koheni. Oli aika lähteä kotiin.