sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kotimatkalla

Kaihuanvaaran jälkeen oli kotimatkan vuoro. Tarkoitus oli kuitenkin vielä kerran pysähtyä Iso-Syötteelle, josta matkamme tavallaan myös alkoi.

Aamulla Syötteellä oli hieno sumu. Varsinkin Hotelli Iso-Syötteen terassilta avautuva näkymä kohti alempana sijaitsevaa Pikku-Syötettä oli upea.


Kun tunturista laskeutui alas, sumu ei enää tuntunut yhtä hienolta, mutta onneksi se haihtui aamupäivän aikana pois. Iltapäiväksi oli luvassa sateita, mutta ehtisimme vielä ennen niitä poiketa jossain.

Sopiva loppukevennys matkallemme voisi olla Olvassuo, jonka kupeessa menee Kirkaslammen luontopolku. Koska lähestyimme kohdetta pohjoisen suunnasta, päätimme tavoitella Kirkaslampea 8361-tien kautta.

Se oli vähän huono ajatus, koska hidaskulkuista metsäautotietä oli aika paljon. Olisi ehkä suosiolla kannattanut kiertää lammelle Juorkunan puolelta, jossa tie on parempi.

Itse polku oli mukava, ja sen varrella olevat opasteet hauskasti kirjoitettuja. Reitti on enimmäkseen pitkostettu, mutta suolla oli niin paljon vettä, että paikoin pitkospuut painuivat senttikaupalla veden alle. Lenkkareissa polulle ei siis kannata lähteä.

Reitin kääntöpiste on Olvassuon reunassa, jossa sijaitsevasta porotornista kelpaa ihastella suolla vaeltavia poroja. Voi siellä olla lintujakin, mutta suo on niin laaja, ettei niitä näe ilman tähtikaukoputkea.


Luontopolun varrella ei ole nuotiopaikkoja, mutta sen lähtöpisteessä, Kirkaslammen rannassa, on sitäkin hienompi laavukompleksi.

Lampi on nimensä mukaisesti kirkasvetinen, ja aurinko paistaa iltapäivällä juuri sopivasta suunnasta, joten uimapaikkanakin Kirkaslampi on mainio. Mistä tuleekin mieleeni, etten ole vielä kuluneena kesänä uinut kertaakaan...

Nyt on kesälomaretket tehty. Retkeilyyn liittyvät innovaatiot ovat olleet vähissä, mutta näin loppumetreillä sentään bongasimme jotain hyvää.

Euron hintaiset Boströmin mutakakut eivät ehkä ole parhaimmillaan vieraspöytään aseteltuna, mutta päiväretkiherkkuna ne ovat hyviä. Ehkä vähän liiankin hyviä.

4 kommenttia:

  1. Myös Fazerilla on tuollaisia pieniä mutakakkuja (http://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/7124/fazer-mini-mudcake-2-kpl100-g/), mutta harmikseni en ole niitä muualta vielä löytänyt kuin Ämmänsaaren S-marketista. Boströmeistä en ollut tietoinenkaan. Tosin on ehkä ihan hyväkin, että noita ei liian helposti löydy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-kaupassa noita Boströmin kakkujakin myytiin, mutta ehkä niitä saa muualtakin. Täytynee kokeilla Fazerin tuotettakin.

      Pahvit voi polttaa, mutta jonkun verran noista silti kertyy roskaa. Jos siis retken ruokavalion aikoo rakentaa yksinomaan mutakakkujen varaan, ne kannattanee poistaa kääreistä ja pakata jotenkin järkevämmin... :)

      Poista
    2. Mahtuisivatkohan nuo Pringles-tuubiin? Pakkausjäteongelmahan ei siitä pienene - pikemminkin päinvastoin - mutta todennäköisyys sille, että kakut eivät mene matkan aikana aivan liejuksi, pienenisi.

      Poista
    3. Ajatus ei ole huono, ja arvelisin, että tuubiin voisi hyvinkin mahtua kymmenisen mutakakkua. Päiväretkellä ei siis olisi ongelmia, mutta jos mielii pidemmälle, Pringles-putken kapasiteetti saattaisi osoittautua riittämättömäksi. Nuolileili ehkä toimisi pidemmilläkin vaelluksilla? Sen saisi kätevästi olallekin.

      Poista