Kertaus on uusintojen äiti

Siitä on kohta kaksi vuotta, kun teimme hiukan lumiseksi kääntyneen syysretken Kolille. Aurinkoisen viikonlopun alla ajattelimme nyt toistaa saman, mutta ilman lunta.

Kuopiosta on Kolille jonkun verran matkaa, mutta kiireettömästi pikkuteitä ajellen matkanteko on ihan mukavaa. Luikonlahdessa meidät pysäytti virkavalta, jonka tarkoituksena arvelimme olevan olevan puhalluttaa kuljettaja. Näin ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan, sillä poliisi vain tarkisti ajokortin ja pälyili takapenkillämme olevia reppuja.

Lopulta konstaapeli hiukan nolona totesi, että puhalluspillit olivat päässeet loppumaan, eikä puhalluttaminen siten olisi mahdollista... Voi sentään! Kyllä tällaisia tilanteita varten pitäisi autossa olla oma henkilökohtainen pilli.

Ennakkosuunnitelman mukaisesti ajoimme auton Herajoentieltä erkanevan Seppäläntien P-paikalle, josta lähdimme kävelemään kohti Ylä-Murhia. Koska parin vuoden takaisella talvireissulla kävimme jo Pirunkirkolla, päätimme nyt jättää sen väliin, ja koukata paluumatkalla Lakkalan kautta. Kovin montaa kilometriä tästä ei kertyisi, mutta auringon paistaessa ulkoilu itsessään tuntui tärkeämmältä.

Polku kulki enimmäkseen metsässä, eikä reittimme varrelta avautunut häikäiseviä kansallismaisemia sen enempää Pieliselle kuin Herajärvellekään, mutta muuten maasto oli aika vaihtelevaa. Maisemia emme varsinaisesti etsineetkään, koska aiemman reissun tavoin ajatus oli käydä vielä Räsävaaralla, josta joka tapauksessa näkyisi kauas.

Palattuamme autolle jatkoimme Herajoentietä pitkin Kolille, josta käännyimme kohti Ahmovaaraa. Ukko-Kolille menevän 5040-tien risteyksestä on vain pari kilometriä kohtaan, josta Räsävaaralle menevä tie eroaa.

Soratietä ajetaan kolmisen kilometriä, jonka jälkeen tien oikealla puolella on parkkipaikka ja laavu. Räsävaaralle on tästä vain nelisensataa metriä, joten vaaran laella oleva näkötorni on saavutettavissa pienellä vaivalla.

Menneiden vuosien aikana on tullut kiivettyä aika monenlaiseen mastoon, mutta täytyy sanoa, että Räsävaaran torni on maisemiensa puolesta yksi parhaista - ellei paras. Räsävaara itsessään on jo kolmesataa metriä korkea, ja kun tornissakin on riittävästi rappusia, näkymät joka suuntaan ovat hyvällä säällä moitteettomat.

Ruska ei vielä ollut kirkkaimmmillaan, mutta syksy selvästikin on tullut, koska hirvikärpäsiä oli paljon. Jopa siinä määrin, että ne alkoivat todella ärsyttää.

Vaikutti kuitenkin siltä, että hirvikärpäset olivat enemmän kiinnostuneita vaimosta kuin minusta. Poikkesimme paluumatkalla Juuan ABC:lla syömässä, ja vielä sielläkin vaimon hiuksista kömpi esiin uusia yksilöitä, yksi toisensa perään.

Tämä herätti minussa huolen siitä, että mitä jos hirvikärpäset eivät alunperin olekaan lähtöisin metsästä... Jospa kärpäset päätyvätkin metsään vaimon päästä? Huh, todella pelottava ajatus.