Veivaaminen jatkuu

Kevätsää oli edelleen suosiollinen, joten tänään lähdettiin vaimon kanssa kahdestaan fillaroimaan.  Reilun parin tunnin lenkki kerrytti matkamittariin 38 km.  Ajaminen tuntui kohtalaisen hyvältä, vaikka omaan pyöräilyyni liittyvä perusongelma eli hartioiden välissä tuntuva kipupiste oireilikin ajoittain.  Onkohan mun fillarini tanko väärällä korkeudella tai jotain?  Lisäksi vasemmasta kädestä hävisi joksikin aikaa tunto, mutta nyt se alkaa jo palautua.

Tein polkiessani sellaisen havainnon, että tykkään eniten nousevasta maastosta.  Alamäet ovat harjoittelun suhteen turhia ja niissä tulee vaan kylmä.  Tasaisella ajaminen taas on usein tylsää, jos maisemat ovat jo ennestään tuttuja.  Ylämäkeen noustessa sen sijaan tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä ja voi uskotella itselleen, että seuraavalla kerralla mäki taittuu vieläkin paremmin!

Nämä ovat selvästikin henkisen puolen juttuja...  Kun on juostessa tottunut siihen, että jokaisen askelen eteen on nähtävä vaivaa, on vaikea harrastaa sellaisia lajeja, joissa voi hetkittäin edes vähän levätä.  Luulen, että mun pitäisi alkaa polkemaan pidempiä matkoja.  Tai vaihtoehtoisesti mennä jatkuvasti sata lasissa, mutta se ei oikein ole mun juttuni.