Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle adiz. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle adiz. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

tiistai 28. toukokuuta 2019

Kuka kaikesta määrää?

Päivitys 29.6.2024: Tässä kirjoituksessa mainittu alle 250 grammaisten koptereiden lentosuunnitelmaan liittyvä erityisvapaus ei ole enää voimassa. Nykyään suunnitelma täytyy aina dronen painosta riippumatta laatia, jos tarkoitus on lentää ADIZ-alueella. Olen kirjoittanut asiasta täällä.

--

Liikenteen turvallisuusvirastolta (nykyisin Liikenne- ja viestintävirasto) ilmestyi viime vuoden lopussa päivitetty OPS M1-32 -ilmailumääräys. Mitä se mahtaa tarkoittaa droneharrastajien kannalta?

Tällaiset säädökset ovat joskus vähän vaikeita tulkita. Itse kompuroin jo paperin ensimmäistä kappaletta tavatessani:
"Tätä määräystä sovelletaan kauko-ohjattujen ilma-alusten ja yli 250 g painavien lennokkien lennättämiseen Suomessa."
Niin, mikä tarkalleen ottaen onkaan kauko-ohjatun ilma-aluksen ja lennokin välinen ero?


Lennokista tulee itselleni ensimmäisenä mieleen siivellinen, lentokonetta muistuttava laite. Tämä johtaa ajattelemaan, että dronet kai sitten kuuluvat kauko-ohjattujen ilma-alusten joukkoon.

Tulkinta kuitenkin on väärä, ja siitä aiheutuu hämmennystä, koska määräyksen kolmannessa kappaleessa mainittua ilma-aluksen rekisteröintiä ei aiemmin ole edellytetty harrastajilta. Onko vaatimus muuttunut?

Molemmat termit on toki selitetty sanastossa, mutta yleensä droneista tai nelikoptereista puhuville maallikoille asian voisi ilmaista suoremminkin: drone on ilma-alus, jos sitä käytetään ammatin harjoittamiseen, mutta se on lennokki, jos sitä käytetään harrastustoimintaan.

Helpommin avautuvaa asiaa löytyykin päivitykseen liittyvästä muistiosta sekä droneinfo-sivustolta.


Keskeisin määräykseen liittyvä muutos vaikuttaa olevan se, että ilma-alusten ja lennokkien lennättämistä rajoittavia suojaetäisyyksiä on pienennetty. Aiemmin alle viiden kilometrin etäisyydellä lentokentästä tarvittiin aina lennonjohdon lupa, ja muualla lentokentän lähialueella (max. 13 - 20 kilometriä kiitotiestä) sallittu enimmäiskorkeus oli 50 metriä.

Nyt lennonjohdon lupa vaaditaan vain alle kilometrin etäisyydellä lentoasemasta. Etäisyyden ollessa 1 - 3 kilometriä lennättäminen on sallittua kiinteiden esteiden korkeudella, ja yli kolmen päässä kilometrin korkeusraja on 50 metriä. Lähialueen ulkopuolella saa nousta 150 metriin kuten ennenkin.

Jyväskylä ja Utin lentoasemat poikkeavat säännöstä, koska niiden lähialueella lennättämiseen tarvitaan aina lennonjohdon lupa. Myös kaikkien helikopterikenttien ympärillä on nyt vastaavanlainen 600 metrin suoja-alue. Lennätystilanteessa kaiken tämän tiedon saa edelleen helpoiten Droneinfo-sovelluksen avulla.


Itselleni muutoksilla ei ole suurta merkitystä, koska en aiemminkaan ole tavannut lentää kenttien läheisyydessä. Kaupunkiympäristössä operoitaessa voi kuitenkin olla iloksi se, että kiinteän esteen läheisyydessä edellä mainitut korkeusrajat voi vielä ylittää 15 metrillä, jos lento tehdään kohteen omistajan luvalla.


Mielenkiintoisempaa kuitenkin on se, että määräystä ei lainkaan sovelleta enimmillään 250 grammaa painavien lennokkien lennättämiseen. Niinpä rajoitukset eivät koske esimerkiksi Tello-kopteria, joka painaa alle 100 grammaa.

Mutta onko painorajalla merkitystä silloin, kun liikutaan itärajan läheisyydessä? Tämä ei käy suoraan ilmi määräystekstistä.

Itärajaahan myötäilee kaksikin vyöhykettä:

  • Aivan rajan tuntumassa on noin viiden kilometrin levyinen EFR100-vyöhyke, joka suurin piirtein vastannee maassa olevia, keltaisin rajavyöhyke-merkinnöin rajattua aluetta. Sinne ei ole asiaa ilman puolustusvoimilta hankittavaa lupaa.
  • Hieman ulompana on EFD200-vyöhyke (ADIZ), jonka leveys on tyypillisesti 10 - 20 kilometriä, joten sen sisäpuolelle osuvat monet retkeilyreitit. Tällä alueella saa lentää vain, jos etukäteen laatii ANS Finlandille lähetettävän lentosuunnitelman.

Lentosuunnitelman voi tehdä nettilomakkeella, mutta sen perillemeno on lisäksi varmistettava puhelimitse. Jos palo lentää on suuri, tämän kaiken voinee perustella itselleen, mutta muutaman maisemakuvan vuoksi tehtävä tuntuu ylimitoitetulta.


Yritin turhaan löytää tietoa painorajan ja ADIZ-alueen mahdollisesta yhteydestä. Niinpä käännyin Liikenne- ja viestintäviraston puoleen ja tiedustelin sähköpostitse vastausta mieltäni askarruttavaan kysymykseen.

Vastauksen saaminen kesti hetken, mutta lopulta se oli silkkaa hunajaa:
"ADIZ-alueella voit lennättää alle 250g dronea ilman lentosuunnitelmaa. Sen sijaan kielto- ja rajoitusalueet koskevat kaikkea ilmailua, myös alle 250g droneja."
Myös Teijo arvostaa annettua linjausta.

torstai 27. kesäkuuta 2024

Asiat muuttuvat

Olen silloin tällöin kirjoittanut blogissani paitsi droneista myös niihin liittyvistä säädöksistä. Yksi takavuosina itseäni askarruttaneista asioista liittyi koptereiden lennättämiseen itärajaa myötäilevällä ADIZ-alueella, jolla melko usein retkeilemme. 

Lähtökohtaisesti homma menee niin, että lennättääkseen dronea ADIZ-alueella täytyy ensin laatia RPAS-lentosuunnitelma. Sen voi tehdä netissä, mutta suunnitelma täytyy julkaista tuntia ennen lennätystä, ja sen hyväksymisestä pitää saada kuittaus, ennen kuin kopterin voi lähettää ilmaan. Retkeilyn ohessa tapahtuvaa satunnaista lennätystä ajatellen käytäntö on siten vähän kankea.

Ennen nykyisten EU-asetusten (EU 2019/947) voimaantuloa käytettyjen kansallisten säädösten aikana lentosuunnitelmaa ei kuitenkaan alle 250 gramman painoisilta koptereilta edellytetty. Kyseessä oli Liikenne- ja viestintävirastolta saatu tieto, kuten olen aiemmin kirjoittanut.

Nyt on käynyt ilmi, että kyseinen linjaus ei enää ole voimassa. Nähtävästi asia on muuttunut jo EU-säännösten voimaantulon myötä, käytännössä siis vuoden 2021 alussa.

Tämä tuli itselleni yllätyksenä, koska EU 2019/947 -asetuksessa ei lainkaan puhuta ADIZ-alueesta, eikä suurimmalla osalla EU-maista taida edes olla sellaista. Droneinfo-sivustolla lentosuunnitelma on mainittu, mutta siellä ei toisaalta sanota, että suunnitelmaan liittyvä vaatimus olisi alle 250-grammaisten koptereiden osalta muuttunut, minkä vuoksi asia on jäänyt epäselväksi.

No, nykyään lentosuunnitelma siis joka tapauksessa täytyy kopterin painosta riippumatta aina laatia, jos meinaa lentää ADIZ-alueella. Itse en ole sellaista koskaan tehnyt, enkä tiedä, kuinka kätevästi homma suon laidassa onnistuu. Retkeilykonteksti huomioiden asiaan liittyy epäilyjä, mutta täytynee tutkia lisää.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Tiluksilla

Martinselkosesta matkamme jatkui pohjoiseen, kohti Hossaa. Koska ilta oli jo pitkällä, päätimme jäädä Hossan kansallispuistoon yöksi. Ajelimme Jatkonjärvelle, josta löysimme kohtuullisen paikan rannan ja nuotiopaikan läheisyydestä.


Jatkonjärven telttailualue sijaitsee melko lähellä tietä, mutta toisaalta on helppoa, kun teltan voi pystyttää lähelle autoa. Se mahdollistaa, että retkelle voi ottaa mukaan sellaisia varusteita, joista muuten vaelluksella joutuisi tinkimään:

  • Läppäri
  • Kamera
  • Drone
  • Makkara
  • Olut

Lisäksi on mukavaa, kun varusteet voi kerrankin valita pikemminkin käytännöllisyyden kuin painon tai koon perusteella. Matkassa voi siis olla myös tilavampi teltta, paksumpi ja pehmeämpi makuualusta, isompi kaasukeitin ja vaikka tyyny, jos se lisää onnellisuuden määrää.


Hossastakin olisi löytynyt kivoja polkuja, mutta jouduimme tällä kertaa jättämään ne väliin, koska minulla oli muita hommia. Minun nimittäin täytyi seuraavana päivänä käydä tarkastamassa tilukseni.

Sain viime jouluna vaimolta ja pojalta vähän erikoisemman joululahjan. Kyseessä oli palanen luonnonperintösäätiön hankkimaa luonnonsuojelualuetta, joka sijaitsi Kuusamon Lämsänkylässä, Räisälänniemessä. Paikkaa piti päästä katsomaan!

En ole kovin tarkasti perehtynyt säätiön toimintaperiaatteisiin, mutta koska olen lahjan muodossa osallistunut niemen suojeluun, osa niemestä selvästikin on minun. Siksi olinkin pöyristynyt, kun perille päästyämme havaitsimme, että niemeen johtavalla tiellä oli puomi.


Muutaman kilometrin matkan olisi kyllä kävellytkin, mutta auton pysäköinti vaikutti sillä hetkellä hankalalta, joten luovuimme hankkeesta. Asia oli harmillinen, koska olimme ajaneet 5-tieltä yli 40 kilometriä varmistaaksemme, että tiluksillani kaikki on hyvin.

Tässä vaiheessa Kauko yllättäen puuttui asiaan.

  • Hei, ehkä minä voin auttaa! Voisin kuvata tiluksiasi yläilmoista käsin.
  • Enpä usko, että se onnistuu. Tämä on ADIZ-aluetta, jossa ei saa lentää ilman lupaa, eikä meillä ole sellaista.
  • Ei välttämättä. ADIZ nimittäin on Kuusamon kohdalla poikkeuksellisen kapea. Tilusten päällä ei saa lentää, mutta voisin kuvata niitä lännempää, esimerkiksi Ukkolanniemestä.
  • Hmm... Niinkö? Oletko varma?

Vilkaisin ilmailukarttaa, ja vaikutti siltä, että Kauko oli oikeassa. ADIZ (EFD200) tosiaan on Kuusamossa vain muutaman kilometrin levyinen, kun se yleensä on 15 - 20 kilometriä.

Varmistin asian vielä Droneinfo-sovelluksellakin, minkä jälkeen ajelimme Ukkolanniemeen. Kova tuuli haittasi lennättämistä, ja Kauko palasikin kuvausreissultaan aika nopeasti, mutta sainpa edes muutaman kuvan luvatusta maastani.


Koska päivälle ei ollut varattuna muuta ohjelmaa, ajelimme vielä Räisälänniemen takana olevan Multikosken pohjoisrannalle. Sen lähemmäksi tiluksiani emme koskaan päässeetkään.


Voi olla, että Lämsänkylässä ei tule nyt vähään aikaa käytyä, joten täytyy toivoa, että Linkola ja kumppanit pitävät omaisuudestani hyvää huolta.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

Uusia suunnitelmia

Olen taas viime aikoina pohtinut, pitäisikö RPAS-lentosuunnitelman tekemiseen viimein perehtyä. Liikumme usein Itä-Suomessa ja etenkin ADIZ-alueella, jossa suunnitelma on pakollinen, jos aikoo lennättää kopteria. Ja minähän usein aion, kun retkivideoitakin teen.

Alle 250-grammaisten kopterien osalta vaatimus on verrattain uusi. Lentosuunnitelman voi etukäteen laatia nettilomaketta käyttäen, mutta tehtävä ei ole ihan helppo. Likipitäen ainoa kenttä, jonka osaan ilman apua lomakkeesta valita, on "Drone / Miehittämätön lento".

RPAS-lentosuunnitelmalomake

Muutaman muunkin - kuten Lentosäännöt - kykenee parin nettihaun jälkeen täyttämään, mutta mikä mahtaa olla Malla-kopterin Pyörrevanaluokka? Kyllähän se saattaa lentoon lähtiessään vähän maata pöllyttää, mutta tuskinpa tuo muita ilma-aluksia raiteiltaan saa. Jostain syystä lomakkeella tehty drone-valinta ei vaikuta muihin kenttiin, joten kopteria lennättääkseen täytyy syöttää samat tiedot kuin jos liikennöi Boeing 747:llä.

Mavic Mini

Matkaillessamme taannoin Kuhmon suunnalla päätin viimein ottautua asiaan. Syötin pakollisiin kenttiin tietoja parhaan ymmärrykseni mukaan, ja lopulta onnistuinkin lähettämään lomakkeen eteenpäin.

En totta puhuen uskonut, että antamillani tiedoilla olisi mitään vaikutusta itäisen Suomen lentoliikenteeseen. Itseäni mietitytti erityisesti se, että suunnitelmani sisälsi lentotapahtumasta ainoastaan kellonajan, mutta ei esimerkiksi päivämäärää tai paikkaa, jossa kopteria oli tarkoitus lennättää. En yksinkertaisesti keksinyt, mitä lomakkeen kenttiä käyttäen nämä tiedot olisi voinut syöttää.

Seuraavana aamuna heräsin siihen, kun puhelin soi. Ilmailuhallinnosta soitettiin. Siellä taidettiin luulla, että olin lähettänyt lomakkeen kännissä tai läpällä, eikä unenpöpperöinen käytökseni ainakaan hälventänyt tätä uskomusta. Onnistuin kuitenkin selittämään, että ihan tosimielellä tässä ollaan liikkeellä, vaikka antamissani tiedoissa saattoikin olla puutteita.

Keskustelu eteni aluksi hitaasti, koska soittaja taisi olettaa, että lennän Cessnalla, vaikka puhuin koko ajan Mallasta. Myös Suomussalmella sijaitseva lennätyspaikka herätti kummastusta, sillä se oli kaukana (lähimmästä lentokentästä kai, tai sitten Helsingistä).

Pikku hiljaa asiat kuitenkin loksahtelivat paikoilleen, ja hankkeeseeni ystävällisesti suhtautunut virkailija täytti lentosuunnitelman edellyttämät tiedot puolestani. Suunnitelmasta tulikin lopulta aika hieno:
FF EFINRPAS 150400 EFHKZPZX (FPL-RPAS1-VX -VFHC/L-N/N -ZZZZ0900 -K0014VFR DCT -ZZZZ0400 -DEP/6438N02938E DEST/6438N02938E DOF/250615 RMK/ADIZ 250G VAALEANHARMAA KUVAUSTA PIC TEL 0400xxxxxx)
Keskustelun aikana kävi myös ilmi, että drone-lentosuunnitelman tekemiseksi on nykyään olemassa yksinkertaisempikin tapa. Uutta Fintraffic Sky -alustaa käyttäen suunnitelman voi syöttää antamalla vain olennaisimmat tiedot kuten:
  • Päivämäärä, aika ja lennätyksen kesto
  • Lennätyksen paikkatieto ja alueen säde
  • Maksimikorkeus
Kun Sky-sovelluksen avaa, näytölle tulee dialogi, jossa lukee "NOT FOR OFFICIAL USE" ja lisäteksti: "Finnish NOTAMs visualization map. Informative use only. Shall not be use as a sole source in flight or operation planning. NOTAM activation times and other aeronautical data shall be checked from ais.fi".


Nähdäkseni sovellusta voi silti käyttää drone-lentosuunnitelmien laatimiseen, koska virkailija nimenomaan suositteli tekemään näin. Käyttäjän tunnistaminen tapahtuu Microsoft Authenticator -sovelluksen avulla, joten sellainen täytyy puhelimeen asentaa myös, mikä ottaa hetken.

Muutoin Sky-sovelluksen käyttöönotto on suoraviivaista ja uusien lentosuunnitelmien tekeminen niin yksinkertaista, että laadin samantien toisenkin suunnitelman lennättääkseni Mallaa hieman eri paikassa. Ei sanaakaan jättöpyörteistä, varalentopaikasta tai pelastusvarusteista!

maanantai 22. syyskuuta 2025

Osmo

Toissa kesänä kävi ilmi, että itärajan läheisyydessä (ADIZ-alueella) tapahtuvaan dronen lennättämiseen liittyvät säännöt ovat muuttuneet. Tai oikeastaan säännöt muuttuivat jo aiemmin, mutta itselleni asia valkeni vasta tuolloin.

Ongelmaa kiertääkseni tulin hätäpäissäni hankkineeksi DJI Osmo Mobile 6 -gimbaalin, jolla toivoin saavani retkivideoihin vaihtelua silloin, kun kopteria ei voi lennättää.

DJI Osmo Mobile 6

Olen yleensä kuvannut osan retkivideoistani Asus Zenfone 9 -puhelimella. Asuksen kuvanvakautus toimii varsin hyvin, mutta liikkeessä ollessa sillä ei sentään voi kuvata. Osmolla niin voisi tehdä, ehkä.

Koska Zenfone 9 ei (ainakaan virallisesti) ole yhteensopiva Osmon käyttämän DJI Mimo -ohjelmiston kanssa, ostin gimbaalin kaveriksi outlet-myynnistä löytämäni iPhone 11 -luurin, joka oli edullisin Osmon tukemista laitteista. Laite ei ole enää ihan uusinta tekniikkaa, mutta ottaa kuitenkin 4K-kuvaa, mikä riittää minulle. Nettitietojen mukaan vaikutti myös siltä, että Mimo toimii paremmin iPhonen kuin Android-puhelinten kanssa.

Osmon ja iPhonen kombinaatio on aavistuksen painava, ja miltei samalla hinnalla olisi saanut myös pienemmän ja kevyemmän DJI Osmo Pocket 3 -gimbaalin. Toisaalta ulosvedettävässä, pitkässä kameravarressa on omat etunsa, ja puhelinta voi tarvittaessa käyttää erikseenkin, vaikkapa kopterin kanssa (ja ehkä sillä voi soittaa puheluitakin).

Osmosta ja sitä ohjaavasta Mimo-sovelluksesta löytyy paljon tietoa, joten en tässä kertaa kaikkia sen ominaisuuksia. Keskeisintä on, että gimbaali auttaa pitämään kameran vakaana etenkin silloin, kun kuvaaja itse on liikkeessä.

Mimo-sovelluksessa on useita erilaisiin tilanteisiin soveltuvia kuvaustiloja. Normaalisti gimbaalin päässä oleva kamera seuraa varren liikkeitä, mutta tarvittaessa esimerkiksi pystysuuntaisen kallistuksen voi lukita, jolloin gimbaali pitää kameran horisonttiin nähden suorassa.

Gimbaalissa olevilla painikkeilla on myös mahdollista ohjata kännykän kameratoimintoja:

  • Etu- ja takakameran valinta
  • Kuvaustilan (yksittäiskuva / video) valinta
  • Vaaka- tai pystykuvauksen valinta
  • Zoomaus ja manuaalinen tarkennus
Erityisen kätevä on koptereistakin tuttu ActiveTrack-ominaisuus, jonka avulla kameran voi lukita haluttuun kohteeseen, minkä jälkeen kamera seuraa kohdetta gimbaalin liikeratojen puitteissa.

Toimintoja on kaikkiaan aika paljon, mutta ne on jokseenkin ymmärrettävästi ripoteltu laitteen lukuisiin painikkeisiin. Kuvan ottava tai tallennuksen käynnistävä punainen record-painike on silti jotenkin väärässä paikassa. Mielestäni sen pitäisi olla lähempänä peukaloa, jolla sitä yleensä tavoitellaan.

Osa painikkeista - myös kameraa manuaalisesti kääntävän joystickin liikkeet - on ohjelmoitavissa tai ainakin säädettävissä, mutta ei kaikki. Esimerkiksi record-painikkeen alla olevan switch-painikkeen toiminnot ovat kiinteitä:

  • Yksi painallus valitsee etu- tai takakameran
  • Kaksi painallusta valitsee vaaka- tai pystykuvauksen
  • Kolme painallusta valitsee still-kuvauksen tai videokuvauksen

Omassa käytössäni järjestys saisi olla päinvastainen, koska kuvaan pääasiassa takakameralla vaakaformaattia käyttäen, mutta vaihtelen usein still- ja videokuvauksen välillä. Harmillisesti järjestystä ei pysty muuttamaan.

Olen sittemmin löytänyt helpon tavan kiertää koptereihin liittyviä ADIZ-rajoituksia, joten Osmo ei ole ollut mukana kovin monilla retkillä. Jo Kieverrysjärviä kiertäessämme kuitenkin opin, ettei gimbaalin kanssa voi kuvata ihan niin huolettomasti kuin olin kuvitellut.

Kuten ilman gimbaaliakin, kuvaamiseen täytyy yhä keskittyä, ja lopputulokselle on eduksi, jos kuvatessa liikkuu ninjamaisesti hiipien. Keppi kädessä hiipiminen kuitenkin näyttää hölmöltä, eikä ninjatyyli varsinaisesti auta asiaa. Mutta ehkä tämä lopulta kuitenkin pukee minua.

keskiviikko 30. lokakuuta 2024

Petkeleen petkele

Minusta tuntuu, että retkeilyautoilun myötä lomien merkitys on jotenkin vähentynyt, mikä on vähän outoa. Aiemmin kesälomaa odotti kuin kuuta nousevaa, mutta nyt kun lähiretkille on helppo lähteä milloin vain, kokonaisen lomaviikon tuottama lisäarvo tuntuu vähäisemmältä kuin ennen. Reissuun on silti aina kiva lähteä, ja viikossa sentään ehtii pidemmälle kuin tavallisen viikonlopun aikana. 

Kesäkuun alkupuolelle ajoittunut lomamatkamme ei silti tuntunut ottavan tuulta alleen. Ei homma tosin tuulesta ollut kiinni vaan siitä, että juhannusta edeltävä viikko vaikutti Kuopion pohjoispuolella kovin epävakaiselta. Lappi houkutteli, mutta jos viiden sadan kilometrin jälkeen huomaa lähteneensä väärään suuntaan, virhettä on enää vaikea korjata.

Onneksi itäisessä Suomessa näytti paremmalta. Se tietäisi toistoa, sillä Ilomantsin-Lieksan kulmilla on vuosien myötä pyöritty paljon, mutta poutainen sää kuitenkin oli toivelistamme kärjessä.

Olin ennen loman alkua tiedustellut huonekaluliikkeeltä, missä toukokuussa tilaamamme Adrian petauspatja viipyy. Liikkeestä vastattiin nopeasti, että patjaa ollaan parhaillaan postittamassa, mutta tälle reissulle se ei siten ehtisi.

Aurinkoisin mielin lähdimme silti lauantai-aamuna ajamaan kohti Petkeljärven kansallispuistoa. Ajatus oli viettää Ilomantsin suunnalla muutama päivä, ja jatkaa sen jälkeen Kuopion kautta lännemmäksi, jossa loppuviikko näytti sään puolesta paremmalta. Rusinat pullasta, siis.

Kuikkalampi

Vaikka kansallispuistojen merkitys retkeilyportfoliossamme on vähentynyt, Petkeljärvi on kiinnostava paikka. Pinta-alaltaan Suomen pienimmän kansallispuiston kävijämäärät ovat maltillisia, mutta alueella riittää silti patikoitavaa, koska kauniit harjut polkuineen jatkuvat Ilomantsin suunnassa myös puiston ulkopuolelle. Suurin osa merkityistä reiteistä itse asiassa meneekin Petkeljärvi-Putkelanharjun luonnonsuojelualueella.

Petkeljärvi

Pitääksemme asiat yksinkertaisina päätimme tällä kertaa turvautua Petraniemestä löytyvän Petkeljärven retkeilykeskuksen palveluihin.


Petraniemessä toimii leirintäalue, jonne voi majoittua niin teltan kuin matkailuautonkin kanssa. Vaikka alue ei ole suuren suuri, retkeilykeskuksen omat sivut maalaavat siitä turhankin vaatimattoman kuvan.

Autopaikkoja ei ole kovin montaa, mutta jos auton on tarkoitus toimia vain retkeilyn tukikohtana eikä esimerkiksi ole tarve laulaa karaokea, vaatimukset täyttyvät kyllä. Pienehköllä hiekkakentällä sijaitsevien sähköpaikkojen lisäksi tarjolla on myös viihtyisältä mäntykankaalta löytyviä sähköttömiä autopaikkoja.


Samalla kentällä sähköpaikkojen kanssa on myös kolme ilmaista autopaikkaa. Toki on niin, että jos ei maksa mitään, alueen muut palvelut (suihkut, sauna, keittiö) eivät ole käytettävissä.

Itse päädyimme tolppapaikalle, vaikka juhannusviikolla sähkölle ei ollut pakottavaa tarvetta. Kahdenkymmenen kuuden euron hinta tuntui maltilliselta korvaukselta työstä, jota paikalliset yrittäjät tekevät.

Monet lähialueen poluista olivat meille ennestään tuttuja, mutta Kuikan Kierros oli yhä kulkematta. Niinpä lähdimme iltaa myöten kiertämään Kuikkalampea ympäri.


Olemme joskus menneisyydessä telttailleet Keltasilmällä, joten päätimme samalla poiketa katsomassa, miltä paikka nykyään näyttää. 

Keltasilmä

Mielestäni Keltasilmällä oli aiemmin virallinen telttailualue, mutta nykyään Petkeljärven säännöissä sanotaan, että vain leirintäalueella on lupa yöpyä. Pienessä puistossa tuskin pääsee syntymään tilannetta, että maastossa ylipäänsä olisi pakko yöpyä, mutta rajoitus kuulostaa silti omaan korvaani vähän erikoiselta.

Toinen vierailun aikana eteen tullut uusi rajoitus liittyy dronen lennättämiseen. Kuten olen aiemmin kertonut, tiedustelin muinoin Traficomilta, edellyttääkö alle 250 gramman painoisen dronen lennättäminen ADIZ-alueella lentosuunnitelman tekemistä. Tuolloin saamani vastauksen mukaan suunnitelmaa ei kevyiden droonien kohdalla tarvitse tehdä.

Keskustellessani aamulla retkeilykeskuksen työntekijöiden kanssa kävi kuitenkin ilmi, että Metsähallitus on lisännyt Petkeljärven luontoon.fi-sivulle maininnan, jonka mukaan vaatimus koskee kaiken kokoisia droneja. Samaa tekstiä ei kuitenkaan löydy esimerkiksi Ruunaan tai Hossan vastaavilta sivuilta, vaikka kaikki kolme aluetta sijaitsevat ainakin osittain ADIZ-alueella.

Koska lentämiseen liittyvät jutut eivät kuulu Metsähallituksen päätettävissä oleviin asioihin, tiedustelin asiaa uudelleen Traficomilta. Sittemmin saamani vastauksen mukaan asia todella on kaikessa hiljaisuudessa muuttunut. Voi petkeleen petkele!


Muutos tuli itselleni yllätyksenä, joten arvelin, että se saattaa olla uusi juttu muillekin pienten droonien omistajille. Ehdotin Traficomille, että asiasta voisi lisätä erityismaininnan droneinfo-sivustolle, mutta eipä tuolla näytä sellaista edelleenkään olevan. Mitäpä sitä.

torstai 22. tammikuuta 2026

Saako mutkaan pydäköidä?

Yö Renkanlammella oli melko viileä, vaikka juhannukseen oli enää viikko. Ulkolämpötila taisi alimmillaan käydä viidessä asteessa, mikä jo edellyttää lämmittimen käyttöä autossa, jos on pahasti päässyt erkaantumaan luonnosta.

Illalla Truma-lämmitin kuitenkin käyttäytyi huonosti. Vaikka autossa oli nukkumaan mennessä liki 20 astetta lämmintä, lämmittimen asettaminen 16 asteen (minimi-)lämpötilaan sai Truman loikkaamaan villisti. Se alkoi puhkua lämmintä ilmaa niin, että pian auton sisälämpötila oli 23 astetta.

Adrian ohjauspaneeli

Tässä vaiheessa sammutin lämmittimen, koska autossa alkoi olla kuuma. Yritin vielä käynnistää sen uudelleen toista lämpötila-asetusta käyttäen, mutta lopputulos oli silti sama. En enää uskaltanut jättää lämmitintä päälle, palaa vielä koko auto.

Aamuyöllä autossa oli odotetusti hiukan viileää (+ 10 C). Herättyäni neljältä päätin siten laittaa lämmittimen päälle, edes hetkeksi. Samalla tulin selanneeksi laitteen valikkoja, ja päätin kokeilla sieltä löytyvää Reset-toimintoa. Resetoinnin jälkeen Truma vaikutti toimivan oikein.

Onneksi unta ehti kertyä sen verran, että asiasta ei muodostunut tien päällä ongelmaa. Aamupäivän ohjelma sisälsi lähinnä siirtymäetapin Ala-Vuokin eteläpuolella oleville särkille.

Edellisenä kesänä Ryötinsärkille yritettiin Lentiirantien suunnasta, mutta tuolloin matka tyssäsi tuoreeseen sepeliin, jota särkälle johtavalle pienemmälle tielle oli levitetty. Sepeli ei ehkä vuotta myöhemmin enää olisi ongelma, mutta päätimme silti tällä kertaa lähestyä Ryötinsärkkää ja Suoronsärkkää niiden länsipuolelta, Luolakankaalle vievän metsäautotien päästä. Luolakankaalta voisi kenties myös löytyä yöpaikka seuraavaksi yöksi.

Suunnitelma oli semitoimiva, sillä myös Luolakankaantiellä oli karkeaa sepeliä. Se ei näyttänyt olevan aivan pahinta mahdollista laatua, mutta paikoin sepelikerros oli aika paksu, mikä saattaisi aiheuttaa ongelmia ylämäissä.

Asian kanssa kipuiltiin hetki, minkä jälkeen lähdimme ryömimään kohti kuuden kilometrin päässä olevaa silmukkaa. Enimmillään 10 km/h nopeutta ajaen osa päivästä menisi sepelin rahinaa kuunnellen, mutta särkät joka tapauksessa olivat ensisijainen retkikohteemme, joten emme halunneet luopua niistä.

Luolakankaantie

Lienen viime aikoina kuunnellut liikaa Retropopia, sillä matkan aikana päässäni soi jatkuvasti No olisko ne renkaat ehjiä? Hokeman toteutumista saattoi edesauttaa se, että jätimme Reiskan jo silmukkaa edeltävään mutkaan, joka muutenkin vaikutti hyvältä paikalta.

Luolakangas

Luolakankaantie

Jälkeenpäin kävi ilmi, että mutkassa itse asiassa oli tasaisempaa kuin silmukassa olevalla kääntöpaikalla.

Puskaparkki Luolakankaantiellä

SuoronsärkkäMyös retken lähtöpaikkana Luolakankaantie oli hyvä. Tieltä pääsee helposti niin Ryötinsärkälle kuin Suoronsärkällekin. Jos molemmat kävelee päästä päähän, matkaa kertyy noin 15 kilometriä. Päätimme tällä kertaa keskittyä Suoronsärkkään, koska Ryötinsärkälle voisimme myöhemmin yrittää uudestaan Lentiirantien kautta.

Suoronsärkkä vaikutti juuri niin hienolta kuin kartasta on pääteltävissä. Ehkä erikoisin piirre särkässä oli se, että kartalla kapealta näyttävä harju on todellisuudessa yllättävän leveä. Miellyttävää kulkumaastoa joka tapauksessa.


Päivä oli aurinkoinen ja toivoa herättävän lämmin, joskaan ei aivan helteinen vielä. Suoronsärkällä kävi jonkin verran tuuli, mutta kun olin viimein onnistunut laatimaan ADIZ-alueella vaadittavan lentosuunnitelman, lähetin Mallan tutkimaan paikkoja ilmasta. Hiukan poikkeuksellisesti parvi pääskysiä tuntui kiinnostuneen Mallasta, mutta eivätpä nuo sentään kimppuun käyneet.


Lämpimällä säällä minulla on pukeutumiseen liittyvä ongelma. Jos on viileää, käytän Fjällrävenin reisitaskuhousuja, joista löytyy luonteva paikka kännykälle. Yli 15 asteen lämpötiloissa ne kuitenkin alkavat olla kuumat, joten vaihdan ohuempiin housuihin, joista reisitaskut puuttuvat.

Etutaskuista puhelimen saa kuvaustilanteessa nopeasti esille, mutta laitteen lämmetessä paikka on hieman epämiellyttävä. Tästä syystä sujautan kännykän joskus takataskuun, jolloin se kuitenkin tuntuu elävän omaa elämäänsä, vaikka näytön olisi lukinnutkin.

Vaimo yllättyi, kun sai minulta kesken retken outoja emoji-viestejä. Onnekseni viestit olivat mieluisia tai ainakin riittävän neutraaleja, mutta asia säikäytti silti hieman. Whatsapp-viesteistä ei onneksi kerry mitään laskua.

Ehkä huolestuttavampaa oli se, että puhelin oli myös takapuoleni ohjaamana lähettänyt sähköpostiviestin eräälle Lapland Hotelsin työntekijälle. Oona, jos luet tätä: anteeksi, en tarkoittanut sitä mitä kirjoitin!

perjantai 28. elokuuta 2026

Korven kutsu

Oli syntymäpäiväni jälkeisen ensimmäisen tiistain aamu. Vaikka lomalla ei pitäisi liikaa huolehtia asioista, minua yhä huoletti Reiskan iskunvaimennuksen tilanne. Onko mahdollista, että jousituksessa on vaurioita, joita en vain illalla huomannut?

Yritin selvittää asiaa kuvaamalla iskunvaimentimen ympäristöä johtomallisella tarkastuskameralla. En kuitenkaan havainnut, että ainakaan iskunvaimentimen jousi olisi mistään kohtaa vioittunut.

Lopulta lähdimme liikkeelle sillä ajatuksella, että jos jousitus yhtään oireilee, poiketaan Lieksassa jollekin korjaamolle. Matkan aikana ei kuitenkaan ilmennyt mitään erityistä, eikä auton keula paikallaan ollessakaan näyttänyt roikkuvan mihinkään suuntaan. Ehkä kolahdus sittenkin oli peräisin jostain muusta kuin jousituksesta.

Kun nyt jo olimme Lieksassa, päätimme seuraavaksi jatkaa Ruunaalle. Yksi edellisen kesän tavoitteista oli käydä katsomassa Ruunaanjärven ja Lieksanjoen yhdistävää kanavaa, mutta hanke jäi tuolloin toteuttamatta. Ehkä sen voisi viimeistellä nyt.

Niinpä ajoimme Reiskan parkkiin Miikkulanvaaran P-alueelle, josta kanavalle olisi maltillinen 3 - 4 kilometrin matka. Koska kohde kiinnosti myös kuvausmielessä, tein ennen polulle lähtemistä lentosuunnitelman, jotta voisin kuvata sitä myös ilmasta; Ruunaahan on kauttaaltaan ADIZ-aluetta.

Miikkulanvaaran P-paikka

Miikkulanvaarasta polku laskeutuu Lieksanjoen varteen, Haapaniskalle. 

Haapavitjan silta

Joen takana on Kakkisen laavu, jonka luona polku jakaantuu Patvinsuon suuntaan meneväksi Karhunpoluksi ja toisaalta Lieksanjoen suuntaiseksi pienemmäksi poluksi, joka johtaa kanavan luo.

Kakkisen laavu

Lähdimme seuraamaan jälkimmäistä.

Polkua oli pääosin hyvä edetä, mutta puolisen kilometriä ennen kanavaa se lopulta lakkasi näkymästä. Maasto kuitenkin säilyi kohtuullisen helppokulkuisena.

Rannassa olevia mökkejä väisteltyämme kanava lopulta tupsahti esiin puiden keskeltä.

Alaniemen uittokanava

Kanavan yli pääsee pientä siltaa pitkin, tosin eipä meillä ollut toiselle puolelle varsinaista asiaa. 

Kanava lienee alkujaan rakennettu tukkien uittamista varten ("Alaniemen uittokanava" lukee kartassa). Ei ole selvää, milloin se on kaivettu, mutta ilmeisesti 1900-luvulla kuitenkin, koska uoma näytti yhä hyväkuntoiselta. Näiltä paikkeilta saanee alkunsa myös Lieksanjoki.

Alaniemen uittokanava

Paluumatkalla poikkesimme pikaisesti vielä Karsikkosuolla, joka on auringon paistaessa hieno. Alunperin tarkoituksemme oli patikoida Marinkankaalle asti, mutta luovuimme suunnitelmasta, jotta ilta-askareisiin jäisi enemmän aikaa.

Karsikkosuo

Autolle palattuamme ajoimme ensin Ruunaan retkeilykeskukseen, mutta siellä ei oikein ollut Reiskalle tilaa, minkä oikeastaan arvasimmekin. Tai ehkä II-alueella olisi ollut, mutta se on niin kaltevassa rinteessä, että kiilatkaan tuskin olisivat riittäneet auton suoristamiseksi.

Lopulta ajelimme parkkiin Suuri-Piilosen kupeeseen, kuten edellisenä kesänäkin. Miellyttävä, hiukan syrjäinen paikka.

Suuri-Piilonen

Illalla viihdytin itseäni käymisteitse valmistetulla juomalla, jonka olin ostanut Ilomantsin S-marketista. Karvilan Panimon markkinointiosasto oli selvästikin keksinyt tuotteelle sieluani hivelevän nimen.

Korven kutsu