Tykkitulta odotellessa

Meillä oli pääsiäisen jälkeen vielä vähän lomaa. Kuten tunnettua, Lappiin ei nyt ollut asiaa, mutta ehkä lähempääkin löytyisi jotain viihdykettä. Sellaista tarjoili lopulta Juuan Vaikkojoki, jonne loman alkajaiseksi suuntasimme.

Kuopiossa ei huhtikuun puolivälissä ollut lunta riesaksi asti, mutta aiempiin kokemuksiin nojautuen arvelimme, että jos ajaa koilliseen tunnin verran, tilanne on ihan toinen.

Lähtöpaikaksi kaavailemamme Tamminiemi löytyi nopeasti. Nostimme reput selkään ja siirryimme Vaikkojoen ylittävän sillan kupeeseen, josta lähdimme lumikenkäillen kohti Vaikkolampea.

Jo matkan alkumetreillä kävi ilmi, että joessa asustaa majava. Tien vierestä oli jyrsitty puita nurin, osa miltei sähkölinjan päälle. Maassa olevat jäljet paljastivat syyllisen.

Itse tekijää emme kuitenkaan tavanneet. Etenimme joen vartta...

... Vaikkolammelle asti, jossa sekalainen seurakunta lintuja vietti kevätpäivää. Lammessa tai sen rannalla oleskeli ainakin joutsenia, kurkia ja sorsalintuja, joista jälkikäteen tunnistimme lähinnä telkän.

Tämän jälkeen käännyimme lännemmäksi, kohti Saarilampea, jonka olimme valinneet retkemme epäviralliseksi kääntöpisteeksi. Vajaan tunnin jälkeen saavuimme lammelle, jossa ei kuitenkaan näyttänyt olevan yhtään saarta.

Hmm... no, pienissä suolammissa saaria tulee ja menee. Jatkoimme vieressä näkyvällä suurehkolle suolle.

Tässä vaiheessa ajatukset alkoivat lisääntyvässä määrin pyöriä ruoan ympärillä, joten päätimme etsiä sopivan taukopaikan.

Itse taisin olla nälkäisempi, koska ehdotin, että asettuisimme ruokailemaan keskellä suota törröttävälle paljaalle mättäälle. Vaimo kuitenkin toivoi löytävänsä suon laidasta suojaisamman paikan, kaatuneen puun rungon tai jotain.

Rouvan kriteerit täyttävä paikka löytyi lopulta metsän puolelta, pienen matkan päästä suon reunasta.

Leipää mussuttaessamme taivaalta alkoi kuulua jylinää. Ympärille ilmestyi muutamassa sekunnissa kolme Hornetia, jotka lensivät matalalla ja jäivät kaartelemaan ympärillemme. Samalla mieleeni muistui kyltti, jonka olimme alkumatkan aikana ohittaneet.

En aluksi ymmärtänyt kyltin merkitystä, mutta nyt asia kirkastui minulle hetkessä. "H16" tietenkin viittasi jonkinlaiseen harjoitukseen, mitä ilmeisemminkin sotaharjoitukseen. Täytyisikö tässä alkaa poteroa kaivaa?

Onneksi olimme seuranneet vaimon vaistoja, ja kyhjötimme nyt kuksinemme metsän suojassa. Keskellä suota olisimme olleet helppo kohde!

Henkeä pidätellen odottamamme tykkituli ei silti koskaan alkanut. Hävittäjien poistuttua paikalta lähdimme paluumatkalle, joka eteni sukkelasti soita pitkin.

Retkemme viimeiset kahvit hörpimme lähtöpaikallamme Tamminiemen kodassa, joka olikin aika messevä laitos. Selvästi myös kesävierailun arvoinen paikka.

Jälkikäteen kävi ilmi, ettemme olleet käyneet Saarilammella asti, vaan olimme kääntyneet takaisin jo Tavilammelta... No, tapahtumia ja nähtävää riitti silti yhden retken tarpeiksi.

Talvi numero 51

Vuonna 2020 talvilomamme ei pohjautunut samaan formaattiin kuin yleensä. Mieli veti jonnekin Savoa pohjoisemmaksi, mutta kuten tunnettua, olosuhteet eivät tänä keväänä suosineet matkailua.

Olisin mieluusti hiihtänyt lomallani edes sen verran, että verrattain vaatimaton kymmenen kilometrin rajapyykki olisi tänäkin talvena tullut ohitetuksi. Se ei kuitenkaan nyt ollut mahdollista, tai näin ainakin pienen itsepetoksen kera ajattelin.

En ole ihan varma, harmittivatko itseäni enemmän liikkumiseen liittyvät rajoitukset vai se, että monet majoitusta tarjoavat liikkeet olivat sulkeneet ovensa. Korona-hässäkkä joka tapauksessa sai minut jopa harkitsemaan retkeilyauton hankintaa. Taloudellisesti sellaisessa ei ole mitään järkeä, mutta vallitsevassa tilanteessa aloin miettiä muitakin näkökohtia.

Käytännön ongelmien vuoksi asia kuitenkin unohtui, ja ehkä hyvä niin. Kotoa käsin pääsemme yhä lähikohteisiin, kuten esimerkiksi Tuusniemeltä löytyvälle Ahvenlammelle.

Kaavinkoskelta Seinävuoren rotkolaaksoon etenevä kesäretkeilyreitti alkoi kiinnostaa poikettuamme rotkolaaksossa lopputalven aikana. Ahvenlammelta alkava, kohti Mäkimajaa menevä osuus otettiinkin työn alle pääsiäisenä.

Autopaikkaa etsiessämme osuimme hiukan onnekkaasti Ahvenlammen kupeessa olevalle P-alueelle, jonka olemassaolosta emme ennalta tienneet.

Lopputalvesta maastoon on vaikea varustautua optimaalisella tavalla. Paikoin lunta on runsaasti, jolloin lumikengät auttavat etenemistä, mutta välillä voi olla satametreittäin täysin sulaa maata.

Vaikka aamun hankiaiset kantavat usein ilman lumikenkiäkin, puolen päivän aikaan sellaisista voi jo olla hyötyä. Lumikenkiä ei kuitenkaan viitsisi ottaa mukaan, jos niiden tarve on vähäinen.

Pikaisen tilannearvion jälkeen lumikengät jäivät tällä kertaa autoon. Ahvenlammelle menevä ura näytti lähinnä jäiseltä, joten lähdimme liikkeelle vain sauvojen ja kenkiin kiinnitettävien liukuesteiden kanssa.

Reitin sukellettua syvemmälle metsään koimme lyhyen epäuskon hetken. Lunta oli yhä runsaasti, ja aamuaurinko oli paikoin pehmentänyt sen. Olisiko lumikengät sittenkin pitänyt ottaa mukaan?

Enimmäkseen hanki onneksi kantoi hyvin...

... ja siellä missä lunta ei ollut, lumikengistä olisi ollut vain riesaa.

Matka taittui vuoroin sulalla maalla tai hangella kulkien, ja välillä lumessa kahlaten.

Sen verran hitaasti retkemme kuitenkin eteni, että pohdin mielessäni taittuvien, reppuun pakattavien kevytlumikenkien hyötyjä. Kaipa sellaisia on olemassa, ongelmahan on joka tapauksessa yleinen? Tällaisilla retkillä ne voisivat olla hyvät.

Reittiin liittyvät opasteet olivat uudehkoja, mutta maastossa reitti ei edennyt aivan nettikarttaan linjatulla tavalla, minkä tosin huomasimme vasta retken jälkeen. Koska vauhtimme ei myöskään eläinten jälkien ihmettelyn vuoksi ollut huimaa, käännyimme paluumatkalle jo Saarilammen luota.

Jostain kauempaa kuului ikään kuin huuhkajan huhuilua, ja uskallauduinpa itsekin vähän tähystelemään ympärilleni.

Pääsääntöisestihän Kauko kuitenkin on se, joka meillä hoitaa nämä tähystyshommat. Kauko arvostaa sitä, että kelit ovat lauhtuneet.

Palattuamme takaisin Ahvenlammelle ajattelimme ensin lounastaa laavussa, joka kuitenkin oli pohjaratkaisunsa vuoksi hiukan varjoisa. Niinpä päätimme tällä kertaa elää leveästi...

... ja jatkoimme Ravintola Laituriin, josta onnistuimme saamaan viimeisen vapaan pöydän. Onneksi lafka sentään oli auki.

Ahvenlammen lähellä oleva Silmäsuo on luonnonsuojelualuetta ja ilmeisesti lintujen suosiossa, koska suon laidassa on kartan mukaan torni. Sitä emme nyt käyneet katsomassa, mutta ehtiipä torniin vielä myöhemminkin keväällä.

Nevan kutsu

Retkikohteiden löytämiseksi käyttämäni menetelmät ovat vuosien myötä vaihtuneet. Aiemmin pyrin löytämään kartalta reittejä, mutta jossain vaiheessa mielenkiinto kohdistui enemmän paikkoihin. Ehkä siksi, että uusia paikkoja on helpompaa löytää.

Tällä hetkellä minulla on menossa luonnonsuojelualuevaihe. Sellaisia kaivaa nopeasti vaikkapa retkikartta.fi-palvelusta.

Luonnonsuojelualueissa on kuitenkin eroja. Suojellut metsät ovat joskus vaikeakulkuisia, jopa rytöisiä, eivätkä siten optimaalisia retkeilyä ajatellen. Ja ihan kaikissa ei saa liikkuakaan, ympäri vuoden ainakaan. Sellaiset taitavat yleensä olla luonnonpuistoja.

Suot sen sijaan ovat mukavia, ja lumen aikaan niillä on hyvä kulkea. Elettiin huhtikuun alkupäiviä, kun kiinnitin huomiota Kuopion läheltä löytyvään Kauppisnevan luonnonsuojelualueeseen.

Kauppisneva ei ole alueena suuri, mutta sen reunalla näytti kartan mukaan odottavan kota, mikä oli plussaa. Lisäksi sinne olisi alle puolen tunnin matka. Ei aikaakaan, kun olimme jo 5492-tiellä ja matkalla kohti Airakselaa.

Retkikohteiden saavutettavuus voi talviaikaan tuottaa yllätyksiä, mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Pääsimme Kauppilanmäentietä pitkin aivan nevan laitaan; tosin ei 5492-tieltäkään käveltävää olisi ollut kuin kilometri.

Suojelualueeseen liittyvät rajoitukset nousivat totta puhuen mieleen vasta nyt. Saako suolle mennä lainkaan? Alueen rajalta löytämässämme kyltissä asiaan otettiin kantaa.

Mitään aikarajoituksia ei näyttänyt olevan, ja kun oma toimintamme vertautui pikemminkin marjastamiseen kuin kilpailutoimintaan, jatkoimme eteenpäin.

Nevalla kai tarkoitetaan liki puutonta suota, mutta aivan avosuota Kauppisneva ei ollut, vaan siellä täällä kasvoi pieniä mäntyjä.

Edellisen vuorokauden aikana oli satanut muutama sentti lunta, joten suolla liikkuneiden eläinten jäljet erottuivat selvästi. Keväämmällä nevalla lienee enemmänkin elämää, ja alueen laidasta löytyikin tarkkailukoju, jota tosin ensin kaukaa katsoen epäilin pakettiautoksi.

Likinäköisenä en ole koskaan nähnyt kauas kovin hyvin, mutta nykyään myös lähinäkö tuottaa ongelmia. Karttaa silmäillessäni tavasin Kauppisnevan useaan kertaan Kauppaneuvoksena.

Ja kun Tahko taannoin mainosti, miten Kesäpesä tarjoaa edullisen ja huolettoman vaihtoehdon loman viettoon, tulkitsin asian niin, että kuolinpesä on nähnyt mummon mökissä uudenlaista tuottopotentiaalia. Tähän lienee tottuminen.

Koska alue on pieni eikä käveltävää olisi paljon, aloimme seurata eläinten tekemiä polkuja. Hangessa risteili ainakin jäniksen, ketun ja jonkun kolmannen, hiukan vähäisemmän saalistajan jälkiä. Siellä täällä ne yhtyivät kohdissa, joita aloimme ammattislangia käyttääkseni kutsua action pointeiksi.

Myös siivekkäillä eläimillä oli hiljattain ollut joku koontuminen.

Linnut olivat ajaneet suolla jotain ihmerallia. Tapahtumaa olisi ollut mielenkiintoista seurata.

Mitähän tässäkin on touhuttu? Joku kotkako lumessa on kaahottanut?

Oma rallimme jatkui kohti Kauppisen rannassa olevaa kotaa.

Paikallisen metsästysyhdistyksen rakentama kota oli melko uusi. Aurinko paistoi kuitenkin niin messevästi, että päätimme kahvitella ulkosalla. Linnutkin tuntuivat talven jälkeen aloittaneen laulunsa, joten lumisen nuotioringin ympärillä oli mukava istuskella.

Vaikka emme nyt kodan suojaa tarvinneetkaan, kurkkasimme silti sen sisälle. Kodan sisustus noudatti skandinaavista tyylisuuntaa, eli kaikki oli yksinkertaista mutta siistiä.

Kahvit tulee usein juotua vanhoissa kämäisissä laavuissa, joten sitä ei aina muista, että akkuvalmius on osa nykyaikaisen kodan vakiovarustusta.

Pimeän aikaan tämä epäilemättä on kätevää. Ainakin, jos sattuu olemaan akku mukana. Ja kelläpä nyt ei olisi.