Vuohimäeltä matkamme jatkui Kiteen suuntaan. Savonlinna vaikutti ohi ajaessamme houkuttelevalta, ja siellä ehkä olisi pitkän tauon jälkeen pitänyt poiketa, mutta olimme jo ehtineet kiinnittää katseemme Kiteen ja Rääkkylän välissä olevaan Koivukummun retkeilyreittiin.
Reittiä ympäröivä alue ei ollut kartassa kovin iso, mutta sen tarjonta vaikutti silti runsaalta, sillä pohjakartassa mainittiin myös Parppeinlammen kierros ja Hietaniemen kierros. Liikennemerkeissä kuitenkin puhuttiin Kiteen erä- ja riistapolusta, joka nähtävästi sisälsi kaikki edellä mainitut.
Hietalahden rantaan vievä tie oli hyväkuntoinen, mutta aavistuksen kapea. Pysäköintitilaa oli silti kohtalaisen runsaasti sekä riistapolun alussa että tien päässä olevassa silmukassa.
Eräpolun erikoisuus on eläinaiheiset veistokset, joita reitin varrella on useita. Ne lienee viimeistelyä lukuun ottamatta tehty moottorisahalla, ja etenkin karhuaiheiset veistokset olivat varsin onnistuneita.
Porsaalta näyttänyt pystykorva olisi ehkä kaivannut pientä tuunausta, ja ihan kaikkia lajeja tuskin edes tunnistin oikein.
Mutta ei pitäisi viisastella, kun itselle neliskanttisen kynttilänjalankin tekeminen on haastava tehtävä.
Kaikkiaan veistokset olivat hauskoja, ja riistapolku muutenkin positiivinen yllätys.
Hietaniemen kota on kivalla paikalla, ja myös Hietalahden uimarannalla oli aurinkoisena keskipäivänä miellyttävää, vaikka tuuli olikin nyt tuonut rantaan jotain puun silppua.
Pientä ihmetystä herätti Mäkränhovin luontotupa, joka nimensä puolesta synnytti suuria odotusarvoja, mutta osoittautui lähinnä suljetuksi puuvajaksi, vaikka olihan siinä sentään ikkuna.
Vai onko rakennus vain merkitty kartassa väärään paikkaan? Liittyisikö merkintä sittenkin reitin alussa olleeseen Luontoaittaan?
Luontoaitan ovet olivat lukossa, mutta nähtävästi aitta on tarvittaessa käytettävissä, tilauksesta. Itse kuitenkin jatkoimme illaksi Kiihtelysvaaraan, SFC Hietajärvelle.
Hietajärven camping-alue on melko lähellä tietä, mutta muuten oikein viehättävä, eikä palvelutasossa juuri ole puutteita. Sauna oli myös mainio, ja tarjosi jälleen mahdollisuuden keskustella auton renkaista, automaattivaihteistojen eroista ja Fiatin jakohihnan vaihtovälistä.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti