Korven kutsu

Oli syntymäpäiväni jälkeisen ensimmäisen tiistain aamu. Vaikka lomalla ei pitäisi liikaa huolehtia asioista, minua yhä huoletti Reiskan iskunvaimennuksen tilanne. Onko mahdollista, että jousituksessa on vaurioita, joita en vain illalla huomannut?

Yritin selvittää asiaa kuvaamalla iskunvaimentimen ympäristöä johtomallisella tarkastuskameralla. En kuitenkaan havainnut, että ainakaan iskunvaimentimen jousi olisi mistään kohtaa vioittunut.

Lopulta lähdimme liikkeelle sillä ajatuksella, että jos jousitus yhtään oireilee, poiketaan Lieksassa jollekin korjaamolle. Matkan aikana ei kuitenkaan ilmennyt mitään erityistä, eikä auton keula paikallaan ollessakaan näyttänyt roikkuvan mihinkään suuntaan. Ehkä kolahdus sittenkin oli peräisin jostain muusta kuin jousituksesta.

Kun nyt jo olimme Lieksassa, päätimme seuraavaksi jatkaa Ruunaalle. Yksi edellisen kesän tavoitteista oli käydä katsomassa Ruunaanjärven ja Lieksanjoen yhdistävää kanavaa, mutta hanke jäi tuolloin toteuttamatta. Ehkä sen voisi viimeistellä nyt.

Niinpä ajoimme Reiskan parkkiin Miikkulanvaaran P-alueelle, josta kanavalle olisi maltillinen 3 - 4 kilometrin matka. Koska kohde kiinnosti myös kuvausmielessä, tein ennen polulle lähtemistä lentosuunnitelman, jotta voisin kuvata sitä myös ilmasta; Ruunaahan on kauttaaltaan ADIZ-aluetta.

Miikkulanvaarasta polku laskeutuu Lieksanjoen varteen, Haapaniskalle. 

Joen takana on Kakkisen laavu, jonka luona polku jakaantuu Patvinsuon suuntaan meneväksi Karhunpoluksi ja toisaalta Lieksanjoen suuntaiseksi pienemmäksi poluksi, joka johtaa kanavan luo.

Lähdimme seuraamaan jälkimmäistä.

Polkua oli pääosin hyvä edetä, mutta puolisen kilometriä ennen kanavaa se lopulta lakkasi näkymästä. Maasto kuitenkin säilyi kohtuullisen helppokulkuisena.

Rannassa olevia mökkejä väisteltyämme kanava lopulta tupsahti esiin puiden keskeltä.

Kanavan yli pääsee pientä siltaa pitkin, tosin eipä meillä ollut toiselle puolelle varsinaista asiaa. 

Kanava lienee alkujaan rakennettu tukkien uittamista varten ("Alaniemen uittokanava" lukee kartassa). Ei ole selvää, milloin se on kaivettu, mutta ilmeisesti 1900-luvulla kuitenkin, koska uoma näytti yhä hyväkuntoiselta. Näiltä paikkeilta saanee alkunsa myös Lieksanjoki.

Paluumatkalla poikkesimme pikaisesti vielä Karsikkosuolla, joka on auringon paistaessa hieno. Alunperin tarkoituksemme oli patikoida Marinkankaalle asti, mutta luovuimme suunnitelmasta, jotta ilta-askareisiin jäisi enemmän aikaa.

Autolle palattuamme ajoimme ensin Ruunaan retkeilykeskukseen, mutta siellä ei oikein ollut Reiskalle tilaa, minkä oikeastaan arvasimmekin. Tai ehkä II-alueella olisi ollut, mutta se on niin kaltevassa rinteessä, että kiilatkaan tuskin olisivat riittäneet auton suoristamiseksi.

Lopulta ajelimme parkkiin Suuri-Piilosen kupeeseen, kuten edellisenä kesänäkin. Miellyttävä, hiukan syrjäinen paikka.

Illalla viihdytin itseäni käymisteitse valmistetulla juomalla, jonka olin ostanut Ilomantsin S-marketista. Karvilan Panimon markkinointiosasto oli selvästikin keksinyt tuotteelle sieluani hivelevän nimen.

Turvoksissa

Vasta viikon kestäneen lomamatkamme aikana oli jo sattunut lukuisia kommelluksia. Iso-Syötteellä ajoin Reiskan kiveen, ja vähän myöhemmin harmaavesisäiliön sulkuventtiili tuntui hajonneen. Tulppioon saavuttuamme teloin vielä auton ulkopuolelle unohtuneen muovisen jakkarankin, jota olemme käyttäneet askellautana. Auton omaa sähköistä porrastahan ei näillä sorateillä voi käyttää lainkaan.

Lisää vastoinkäymisiä oli kuitenkin tiedossa, kun illalla huolsin autossa laitteitani. Kuten aiemmin kirjoitin, Maurin akku alkoi ladattaessa turvota niin, etten enää meinannut saada sitä kopterista (jossa se latauksen aikana oli) ulos. Se ei myöskään enää mahtunut varsinaiseen lataustelakkaan, joten akku vaikutti käyttökelvottomalta.

Hiukan vaarallinenkin se oli, kuten litium-akut yleensäkin, jos ne alkavat kupruilla. Akusta kehkeytyi pieni ongelma, koska minua arvelutti säilyttää sitä auton sisällä. Mitä jos se syttyy omia aikojaan palamaan? Ei ehkä todennäköistä, mutta kuumalla kesähelteellä nähtävästi mahdollista.

Olisin halunnut päästä akusta eroon, mutta eihän sitä voi tavalliseen roskikseen heittää, eikä paristojen ja pienakkujen palautuspisteitä ole ihan jokaisen jängän laidassa. Ratkaisin ongelman tilapäisesti niin, että vein akun aina yön ajaksi ulos, kiven päälle. Lisäksi otin sen autosta poistuessamme reppuun mukaan, jotta auto ei pala sillä aikaa, kun olemme poissa. Ehkä liioittelin ongelmaa, mutta aivoni tykkäsivät, kun toimin näin.

Onneksi aurinkoiset päivät jatkuivat, ja se houkutteli meitä Ainijärven suuntaan, koska siellä emme ole koskaan käyneet. Mutta mihin Ainijärveltä sitten jatkaisi? Aivan, Värriötuntureille päin, mutta se on luonnonpuistoa, johon ei saa mennä. Se ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy.

Luovuttuamme Ainijärvestä lähdimme lopulta lompsimaan Tulppiosta UKK-reittiä Tuntsan suuntaan. Uutta seutua meille, ja siinä mielessä ihan OK. Tarkoitus oli, että tavoittelisimme Saijanojan varressa olevaa tulipaikkaa, jossa voisimme evästellä ja kääntyä sitten takaisin.

Patikoimme pari vuotta sitten Tulppiosta pohjoiseen menevää UKK-reittiä, joka oli paikoin varsin hieno. Etelään päin menevä osuus ei kartalla näyttänyt yhtä hyvältä, eikä todellisuus ollut juuri kauniimpi.

Aluksi oli pari kilometriä tietä, ja sen jälkeen tarjolla oli varvikkoista suota ja aavistuksen sotkuista metsää. Pitkospuiden kunto oli vielä kohtalaisen hyvä, mutta maailma oli monin paikoin heittänyt ne vinksin vonksin.

Lisäksi tein jo alussa pienen virheen unohdettuani ennen lähtöä juoda vettä. Vaikka ilman lämpötila huitoo kolmessakymmenessä asteessa, ei retken alussa välttämättä ymmärrä juoda tarpeeksi. Ei etenkään silloin, kun samanlaisia retkipäiviä on yksi toisensa perään.

Huomasin asian polulla, kun tunsin jo alkumatkasta kärsiväni nestehukasta. Mukana periaatteessa oli riittävästi vettä, mutta hiukan sitä piti silti säästellä.

Onneksi maastossa oli varvikkojen ohessa kauniitakin pätkiä. Suo-osuudet olivat myös mukavia siksi, että niillä kävi tuuli, joka puhalsi metsässä kiusanneet ötökät tiehensä.

Viitisen kilometriä kuljettuamme saavuimme Suurkovanselän rinteeseen, jossa maasto yleisesti ottaen näytti paremmalta. Nousimme rinteeseen pitämään taukoa.

Paikka olikin hyvä, sillä metsähakkuuaukean reunassa tuuli mojovasti. Lisäksi rinteestä avautui myös kohtalaisen kiva maisema lounaan suuntaan.

Saijanojan tulipaikalle oli enää reilu kilometri, mutta kun meillä ei varsinaisesti ollut sinne mitään asiaa, puron varressa odottava taistelu hyttysiä vastaan ei enää kiinnostanut. Päätimme pitää rinteessä vähän reilumman tauon, ja kääntyä sitten takaisin.

Suurkovanselällä oli myös tuulesta huolimatta hyvä lennättää kopteria. ADIZ-alue oli muutaman sadan metrin päässä, mutta sellaisessa suunnassa, ettei sitä juuri tarvinnut miettiä.

Malla taisi taas tapansa mukaan houkutella paikalle pari haukkaa, mutta sen suurempaa uhkaa niistä ei nyt vaikuttanut olevan.

Koska reitti ei menomatkan osalta ollut erityisen hehkeä, päätimme palata Tulppioon Ainijärventien kautta. Ehkä vähän tylsä valinta, ja lisäsi hiukan matkaakin, mutta saattoi silti olla ajallisesti nopeampi.

En ole käynyt Tulppiossa talvella, mutta kesällä paikka on kelpo. Jos jotain voisi toivoa, niin miesten WC-tilassa olevan kompressorin voisi vaihtaa, sillä se huutaa kuin villieläin. Alla olevassa kuvassa ei tosin ole kyseinen laite vaan veturi, joka ei enää pidä ääntä.

Saako mutkaan pydäköidä?

Yö Renkanlammella oli melko viileä, vaikka juhannukseen oli enää viikko. Ulkolämpötila taisi alimmillaan käydä viidessä asteessa, mikä jo edellyttää lämmittimen käyttöä autossa, jos on pahasti päässyt erkaantumaan luonnosta.

Illalla Truma-lämmitin kuitenkin käyttäytyi huonosti. Vaikka autossa oli nukkumaan mennessä liki 20 astetta lämmintä, lämmittimen asettaminen 16 asteen (minimi-)lämpötilaan sai Truman loikkaamaan villisti. Se alkoi puhkua lämmintä ilmaa niin, että pian auton sisälämpötila oli 23 astetta.

Tässä vaiheessa sammutin lämmittimen, koska autossa alkoi olla kuuma. Yritin vielä käynnistää sen uudelleen toista lämpötila-asetusta käyttäen, mutta lopputulos oli silti sama. En enää uskaltanut jättää lämmitintä päälle, palaa vielä koko auto.

Aamuyöllä autossa oli odotetusti hiukan viileää (+ 10 C). Herättyäni neljältä päätin siten laittaa lämmittimen päälle, edes hetkeksi. Samalla tulin selanneeksi laitteen valikkoja, ja päätin kokeilla sieltä löytyvää Reset-toimintoa. Resetoinnin jälkeen Truma vaikutti toimivan oikein.

Onneksi unta ehti kertyä sen verran, että asiasta ei muodostunut tien päällä ongelmaa. Aamupäivän ohjelma sisälsi lähinnä siirtymäetapin Ala-Vuokin eteläpuolella oleville särkille.

Edellisenä kesänä Ryötinsärkille yritettiin Lentiirantien suunnasta, mutta tuolloin matka tyssäsi tuoreeseen sepeliin, jota särkälle johtavalle pienemmälle tielle oli levitetty. Sepeli ei ehkä vuotta myöhemmin enää olisi ongelma, mutta päätimme silti tällä kertaa lähestyä Ryötinsärkkää ja Suoronsärkkää niiden länsipuolelta, Luolakankaalle vievän metsäautotien päästä. Luolakankaalta voisi kenties myös löytyä yöpaikka seuraavaksi yöksi.

Suunnitelma oli semitoimiva, sillä myös Luolakankaantiellä oli karkeaa sepeliä. Se ei näyttänyt olevan aivan pahinta mahdollista laatua, mutta paikoin sepelikerros oli aika paksu, mikä saattaisi aiheuttaa ongelmia ylämäissä.

Asian kanssa kipuiltiin hetki, minkä jälkeen lähdimme ryömimään kohti kuuden kilometrin päässä olevaa silmukkaa. Enimmillään 10 km/h nopeutta ajaen osa päivästä menisi sepelin rahinaa kuunnellen, mutta särkät joka tapauksessa olivat ensisijainen retkikohteemme, joten emme halunneet luopua niistä.

Lienen viime aikoina kuunnellut liikaa Retropopia, sillä matkan aikana päässäni soi jatkuvasti No olisko ne renkaat ehjiä? Hokeman toteutumista saattoi edesauttaa se, että jätimme Reiskan jo silmukkaa edeltävään mutkaan, joka muutenkin vaikutti hyvältä paikalta.

Jälkeenpäin kävi ilmi, että mutkassa itse asiassa oli tasaisempaa kuin silmukassa olevalla kääntöpaikalla.

Myös retken lähtöpaikkana Luolakankaantie oli hyvä. Tieltä pääsee helposti niin Ryötinsärkälle kuin Suoronsärkällekin. Jos molemmat kävelee päästä päähän, matkaa kertyy noin 15 kilometriä. Päätimme tällä kertaa keskittyä Suoronsärkkään, koska Ryötinsärkälle voisimme myöhemmin yrittää uudestaan Lentiirantien kautta.

Suoronsärkkä vaikutti juuri niin hienolta kuin kartasta on pääteltävissä. Ehkä erikoisin piirre särkässä oli se, että kartalla kapealta näyttävä harju on todellisuudessa yllättävän leveä. Miellyttävää kulkumaastoa joka tapauksessa.

Päivä oli aurinkoinen ja toivoa herättävän lämmin, joskaan ei aivan helteinen vielä. Suoronsärkällä kävi jonkin verran tuuli, mutta kun olin viimein onnistunut laatimaan ADIZ-alueella vaadittavan lentosuunnitelman, lähetin Mallan tutkimaan paikkoja ilmasta. Hiukan poikkeuksellisesti parvi pääskysiä tuntui kiinnostuneen Mallasta, mutta eivätpä nuo sentään kimppuun käyneet.

Lämpimällä säällä minulla on pukeutumiseen liittyvä ongelma. Jos on viileää, käytän Fjällrävenin reisitaskuhousuja, joista löytyy luonteva paikka kännykälle. Yli 15 asteen lämpötiloissa ne kuitenkin alkavat olla kuumat, joten vaihdan ohuempiin housuihin, joista reisitaskut puuttuvat.

Etutaskuista puhelimen saa kuvaustilanteessa nopeasti esille, mutta laitteen lämmetessä paikka on hieman epämiellyttävä. Tästä syystä sujautan kännykän joskus takataskuun, jolloin se kuitenkin tuntuu elävän omaa elämäänsä, vaikka näytön olisi lukinnutkin.

Vaimo yllättyi, kun sai minulta kesken retken outoja emoji-viestejä. Onnekseni viestit olivat mieluisia tai ainakin riittävän neutraaleja, mutta asia säikäytti silti hieman. Whatsapp-viesteistä ei onneksi kerry mitään laskua.

Ehkä huolestuttavampaa oli se, että puhelin oli myös takapuoleni ohjaamana lähettänyt sähköpostiviestin eräälle Lapland Hotelsin työntekijälle. Oona, jos luet tätä: anteeksi, en tarkoittanut sitä mitä kirjoitin!

Pientä renkkaa

Kuten monesti ennenkin, vuonna 2025 kesälomamme alkoi viikkoa ennen juhannusta. Käytettävissä oli entiseen tapaan vain yksi viikko, mutta ehtiihän siinäkin ajassa jonnekin. Vaan minne?

Suomen sää vaikutti kaikkiaan kovin viileältä ja epävakaiselta. Mahtaisiko Espanjassa olla paremmat kelit? Olemme käyneet Espanjassa vain kerran, ja silloinkin hätäisesti autolla Andorran suunnasta. Pohjois-Italia on aavistuksen tutumpi paikka, mutta eihän sinnekään viikossa kerkiä. Paitsi tietysti lentokoneella, mutta se ei tule kyseeseen.

Todellisten vaihtoehtojen puuttuessa iskin kartalla silmäni Ala-Vuokkiin. Paikalla on kiva nimi, ja lisäksi sen eteläpuolella kiemurtelee aika kivan näköinen harjujono, joka näyttää alkavan Riionahosta ja jatkuvan sitten Kovalankankaan, Luisoankankaan, Ryötinsärkän, Suoronsärkän, Lötinsärkän, Tökönsärkän, Hoikansärkän kautta Jumalissärkälle.

Ryötinsärkälle ja Hoikansärkälle yritettiin jo viime kesänä, mutta pienten vastoinkäymisten vuoksi paikat jäivät tuolloin näkemättä. Päätimme nyt yrittää uudelleen, tällä kertaa erityisesti Suoronsärkkä mielessämme.

Särkät ovat merkittävästi Espanjaa ja Italiaa lähempänä, mutta valitusta matkustusmuodosta johtuen matka ottaisi silti hetken. Niinpä päätimme lähteä liikkeelle jo perjantai-iltana heti töiden jälkeen, ja tavoitella aluksi vain jotain matkan varrella olevaa puskaa. Sellainen löytyi Kuhmon eteläpuolelta, Renkanlammen läheltä.

Olen viime aikoina tavannut etsiä retkikohteita aktivoimalla Retkikartan asetuksista Kuivakäymälät-valinnan. Sen avulla löytää helpommin sellaisia paikkoja, joihin liittyviä polkuja tai retkeilyrakenteita ei välttämättä muuten ole merkitty karttaan. Vessaan nyt aina menee jonkinlainen polku, jostain.

Näin löytyi myös Renkanlampi, joka osoittautui kesäkuisessa illassa varsin mukavaksi paikaksi.

Nuotiopaikan vieressä olevan lammen takana mutkittelee pieni mutta näyttävä harju, jolta avautuu avara maisema länteen päin.

Tässä maailman kolkassa on kuitenkin yksi asia, joka ajoittain mietityttää. Täällähän on joskus verissä päin tapeltu, minkä johdosta maastossa saattaa edelleen olla ammuksia. Erityisesti Renkanlammelta kaakkoon olevilla Saunajärven ja Kilpelänkankaan alueilla on käyty taisteluita.

Mutta onko ammuksiin liittyvä uhka yhä todellinen? Tiedustelin asiaa tekoälyltä, ja sain seuraavan vastauksen:

Kyllä, Suomen metsissä on yhä toisen maailmansodan aikaisia räjähteitä ja ammuksia, ja niitä löydetään vuosittain. Suurimmassa osassa tapauksia kyseessä ovat:

• Kranaatit, miinat ja käsikranaatit
• Ilmatorjunta- ja tykistöammukset
• Sodan jälkeen haudatut tai unohtuneet varastot

Vaarallisimpi alueita vastauksen mukaan ovat Kuhmo, Suomussalmi, Ilomantsi, Lieksa, Nurmes, ja Tolvajärvi. Käytännössä kaikki suosikkini, siis. Tolvajärvi tosin ei ole sellainen, mutta vain siksi, että se on nykyisin Venäjän puolella.

No, ehkä asiaa ei ole syytä liikaa dramatisoida, mutta on silti hyvä pitää mielessä, että jokaista säilyketölkiltä näyttävää roskaa ei kannata potkia tai kaivaa maasta ylös.

Toinen näillä seuduilla oleva pulma liittyy kopterin lennättämiseen. ADIZ-alueen raja meni kiusallisesti juuri Renkanlammen länsipuolella, joten ilmakuvia ottaakseen olisi pitänyt tehdä RPAS-lentosuunnitelma.

En tässä vaiheessa ollut vielä tietoinen, että lentosuunnitelman laatimiseksi on olemassa helpompikin tapa, joten päätin sitten olla lennättämättä. Sallitulle puolelle ei olisi Renkanlammelta ollut kuin muutama sata metriä, mutta laiskuus voitti taas.

Läheisen sorakuopan kupeessa oli silti hyvä yöpyä. Pimeät syysyöt ovat parhaimmillaan viehättäviä, mutta kyllä valoiset kesäaamut ovat silti retkeilyautoilussa parasta. "On tää hienoa hommaa!", kuten matkailuautoiluun liittyvässä iskulauseessa todetaan ("... jos vain renkaat kestävät.", itse ehkä vielä lisäisin).

Osmo

Toissa kesänä kävi ilmi, että itärajan läheisyydessä (ADIZ-alueella) tapahtuvaan dronen lennättämiseen liittyvät säännöt ovat muuttuneet. Tai oikeastaan säännöt muuttuivat jo aiemmin, mutta itselleni asia valkeni vasta tuolloin.

Ongelmaa kiertääkseni tulin hätäpäissäni hankkineeksi DJI Osmo Mobile 6 -gimbaalin, jolla toivoin saavani retkivideoihin vaihtelua silloin, kun kopteria ei voi lennättää.

Olen yleensä kuvannut osan retkivideoistani Asus Zenfone 9 -puhelimella. Asuksen kuvanvakautus toimii varsin hyvin, mutta liikkeessä ollessa sillä ei sentään voi kuvata. Osmolla niin voisi tehdä, ehkä.

Koska Zenfone 9 ei (ainakaan virallisesti) ole yhteensopiva Osmon käyttämän DJI Mimo -ohjelmiston kanssa, ostin gimbaalin kaveriksi outlet-myynnistä löytämäni iPhone 11 -luurin, joka oli edullisin Osmon tukemista laitteista. Laite ei ole enää ihan uusinta tekniikkaa, mutta ottaa kuitenkin 4K-kuvaa, mikä riittää minulle. Nettitietojen mukaan vaikutti myös siltä, että Mimo toimii paremmin iPhonen kuin Android-puhelinten kanssa.

Osmon ja iPhonen kombinaatio on aavistuksen painava, ja miltei samalla hinnalla olisi saanut myös pienemmän ja kevyemmän DJI Osmo Pocket 3 -gimbaalin. Toisaalta ulosvedettävässä, pitkässä kameravarressa on omat etunsa, ja puhelinta voi tarvittaessa käyttää erikseenkin, vaikkapa kopterin kanssa (ja ehkä sillä voi soittaa puheluitakin).

Osmosta ja sitä ohjaavasta Mimo-sovelluksesta löytyy paljon tietoa, joten en tässä kertaa kaikkia sen ominaisuuksia. Keskeisintä on, että gimbaali auttaa pitämään kameran vakaana etenkin silloin, kun kuvaaja itse on liikkeessä.

Mimo-sovelluksessa on useita erilaisiin tilanteisiin soveltuvia kuvaustiloja. Normaalisti gimbaalin päässä oleva kamera seuraa varren liikkeitä, mutta tarvittaessa esimerkiksi pystysuuntaisen kallistuksen voi lukita, jolloin gimbaali pitää kameran horisonttiin nähden suorassa.

Gimbaalissa olevilla painikkeilla on myös mahdollista ohjata kännykän kameratoimintoja:

• Etu- ja takakameran valinta
• Kuvaustilan (yksittäiskuva / video) valinta
• Vaaka- tai pystykuvauksen valinta
• Zoomaus ja manuaalinen tarkennus

Erityisen kätevä on koptereistakin tuttu ActiveTrack-ominaisuus, jonka avulla kameran voi lukita haluttuun kohteeseen, minkä jälkeen kamera seuraa kohdetta gimbaalin liikeratojen puitteissa.

Toimintoja on kaikkiaan aika paljon, mutta ne on jokseenkin ymmärrettävästi ripoteltu laitteen lukuisiin painikkeisiin. Kuvan ottava tai tallennuksen käynnistävä punainen record-painike on silti jotenkin väärässä paikassa. Mielestäni sen pitäisi olla lähempänä peukaloa, jolla sitä yleensä tavoitellaan.

Osa painikkeista - myös kameraa manuaalisesti kääntävän joystickin liikkeet - on ohjelmoitavissa tai ainakin säädettävissä, mutta ei kaikki. Esimerkiksi record-painikkeen alla olevan switch-painikkeen toiminnot ovat kiinteitä:

• Yksi painallus valitsee etu- tai takakameran
• Kaksi painallusta valitsee vaaka- tai pystykuvauksen
• Kolme painallusta valitsee still-kuvauksen tai videokuvauksen

Omassa käytössäni järjestys saisi olla päinvastainen, koska kuvaan pääasiassa takakameralla vaakaformaattia käyttäen, mutta vaihtelen usein still- ja videokuvauksen välillä. Harmillisesti järjestystä ei pysty muuttamaan.

Olen sittemmin löytänyt helpon tavan kiertää koptereihin liittyviä ADIZ-rajoituksia, joten Osmo ei ole ollut mukana kovin monilla retkillä. Jo Kieverrysjärviä kiertäessämme kuitenkin opin, ettei gimbaalin kanssa voi kuvata ihan niin huolettomasti kuin olin kuvitellut.

Kuten ilman gimbaaliakin, kuvaamiseen täytyy yhä keskittyä, ja lopputulokselle on eduksi, jos kuvatessa liikkuu ninjamaisesti hiipien. Keppi kädessä hiipiminen kuitenkin näyttää hölmöltä, eikä ninjatyyli varsinaisesti auta asiaa. Mutta ehkä tämä lopulta kuitenkin pukee minua.

Uusia suunnitelmia

Olen taas viime aikoina pohtinut, pitäisikö RPAS-lentosuunnitelman tekemiseen viimein perehtyä. Liikumme usein Itä-Suomessa ja etenkin ADIZ-alueella, jossa suunnitelma on pakollinen, jos aikoo lennättää kopteria. Ja minähän usein aion, kun retkivideoitakin teen.

Alle 250-grammaisten kopterien osalta vaatimus on verrattain uusi. Lentosuunnitelman voi etukäteen laatia nettilomaketta käyttäen, mutta tehtävä ei ole ihan helppo. Likipitäen ainoa kenttä, jonka osaan ilman apua lomakkeesta valita, on "Drone / Miehittämätön lento".

Muutaman muunkin - kuten Lentosäännöt - kykenee parin nettihaun jälkeen täyttämään, mutta mikä mahtaa olla Malla-kopterin Pyörrevanaluokka? Kyllähän se saattaa lentoon lähtiessään vähän maata pöllyttää, mutta tuskinpa tuo muita ilma-aluksia raiteiltaan saa. Jostain syystä lomakkeella tehty drone-valinta ei vaikuta muihin kenttiin, joten kopteria lennättääkseen täytyy syöttää samat tiedot kuin jos liikennöi Boeing 747:llä.

Matkaillessamme taannoin Kuhmon suunnalla päätin viimein ottautua asiaan. Syötin pakollisiin kenttiin tietoja parhaan ymmärrykseni mukaan, ja lopulta onnistuinkin lähettämään lomakkeen eteenpäin.

En totta puhuen uskonut, että antamillani tiedoilla olisi mitään vaikutusta itäisen Suomen lentoliikenteeseen. Itseäni mietitytti erityisesti se, että suunnitelmani sisälsi lentotapahtumasta ainoastaan kellonajan, mutta ei esimerkiksi päivämäärää tai paikkaa, jossa kopteria oli tarkoitus lennättää. En yksinkertaisesti keksinyt, mitä lomakkeen kenttiä käyttäen nämä tiedot olisi voinut syöttää.

Seuraavana aamuna heräsin siihen, kun puhelin soi. Ilmailuhallinnosta soitettiin. Siellä taidettiin luulla, että olin lähettänyt lomakkeen kännissä tai läpällä, eikä unenpöpperöinen käytökseni ainakaan hälventänyt tätä uskomusta. Onnistuin kuitenkin selittämään, että ihan tosimielellä tässä ollaan liikkeellä, vaikka antamissani tiedoissa saattoikin olla puutteita.

Keskustelu eteni aluksi hitaasti, koska soittaja taisi olettaa, että lennän Cessnalla, vaikka puhuin koko ajan Mallasta. Myös Suomussalmella sijaitseva lennätyspaikka herätti kummastusta, sillä se oli kaukana (lähimmästä lentokentästä kai, tai sitten Helsingistä).

Pikku hiljaa asiat kuitenkin loksahtelivat paikoilleen, ja hankkeeseeni ystävällisesti suhtautunut virkailija täytti lentosuunnitelman edellyttämät tiedot puolestani. Suunnitelmasta tulikin lopulta aika hieno:

FF EFINRPAS
150400 EFHKZPZX
(FPL-RPAS1-VX
-VFHC/L-N/N
-ZZZZ0900
-K0014VFR DCT
-ZZZZ0400
-DEP/6438N02938E DEST/6438N02938E DOF/250615 RMK/ADIZ 250G
VAALEANHARMAA KUVAUSTA PIC TEL 0400xxxxxx)

Keskustelun aikana kävi myös ilmi, että drone-lentosuunnitelman tekemiseksi on nykyään olemassa yksinkertaisempikin tapa. Uutta Fintraffic Sky -alustaa käyttäen suunnitelman voi syöttää antamalla vain olennaisimmat tiedot kuten:

• Päivämäärä, aika ja lennätyksen kesto
• Lennätyksen paikkatieto ja alueen säde
• Maksimikorkeus

Kun Sky-sovelluksen avaa, näytölle tulee dialogi, jossa lukee "NOT FOR OFFICIAL USE" ja lisäteksti: "Finnish NOTAMs visualization map. Informative use only. Shall not be use as a sole source in flight or operation planning. NOTAM activation times and other aeronautical data shall be checked from ais.fi".

Nähdäkseni sovellusta voi silti käyttää drone-lentosuunnitelmien laatimiseen, koska virkailija nimenomaan suositteli tekemään näin. Käyttäjän tunnistaminen tapahtuu Microsoft Authenticator -sovelluksen avulla, joten sellainen täytyy puhelimeen asentaa myös, mikä ottaa hetken.

Muutoin Sky-sovelluksen käyttöönotto on suoraviivaista ja uusien lentosuunnitelmien tekeminen niin yksinkertaista, että laadin samantien toisenkin suunnitelman lennättääkseni Mallaa hieman eri paikassa. Ei sanaakaan jättöpyörteistä, varalentopaikasta tai pelastusvarusteista!