Turvoksissa

Vasta viikon kestäneen lomamatkamme aikana oli jo sattunut lukuisia kommelluksia. Iso-Syötteellä ajoin Reiskan kiveen, ja vähän myöhemmin harmaavesisäiliön sulkuventtiili tuntui hajonneen. Tulppioon saavuttuamme teloin vielä auton ulkopuolelle unohtuneen muovisen jakkarankin, jota olemme käyttäneet askellautana. Auton omaa sähköistä porrastahan ei näillä sorateillä voi käyttää lainkaan.

Lisää vastoinkäymisiä oli kuitenkin tiedossa, kun illalla huolsin autossa laitteitani. Kuten aiemmin kirjoitin, Maurin akku alkoi ladattaessa turvota niin, etten enää meinannut saada sitä kopterista (jossa se latauksen aikana oli) ulos. Se ei myöskään enää mahtunut varsinaiseen lataustelakkaan, joten akku vaikutti käyttökelvottomalta.

Hiukan vaarallinenkin se oli, kuten litium-akut yleensäkin, jos ne alkavat kupruilla. Akusta kehkeytyi pieni ongelma, koska minua arvelutti säilyttää sitä auton sisällä. Mitä jos se syttyy omia aikojaan palamaan? Ei ehkä todennäköistä, mutta kuumalla kesähelteellä nähtävästi mahdollista.

Olisin halunnut päästä akusta eroon, mutta eihän sitä voi tavalliseen roskikseen heittää, eikä paristojen ja pienakkujen palautuspisteitä ole ihan jokaisen jängän laidassa. Ratkaisin ongelman tilapäisesti niin, että vein akun aina yön ajaksi ulos, kiven päälle. Lisäksi otin sen autosta poistuessamme reppuun mukaan, jotta auto ei pala sillä aikaa, kun olemme poissa. Ehkä liioittelin ongelmaa, mutta aivoni tykkäsivät, kun toimin näin.

Onneksi aurinkoiset päivät jatkuivat, ja se houkutteli meitä Ainijärven suuntaan, koska siellä emme ole koskaan käyneet. Mutta mihin Ainijärveltä sitten jatkaisi? Aivan, Värriötuntureille päin, mutta se on luonnonpuistoa, johon ei saa mennä. Se ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy.

Luovuttuamme Ainijärvestä lähdimme lopulta lompsimaan Tulppiosta UKK-reittiä Tuntsan suuntaan. Uutta seutua meille, ja siinä mielessä ihan OK. Tarkoitus oli, että tavoittelisimme Saijanojan varressa olevaa tulipaikkaa, jossa voisimme evästellä ja kääntyä sitten takaisin.

Patikoimme pari vuotta sitten Tulppiosta pohjoiseen menevää UKK-reittiä, joka oli paikoin varsin hieno. Etelään päin menevä osuus ei kartalla näyttänyt yhtä hyvältä, eikä todellisuus ollut juuri kauniimpi.

Aluksi oli pari kilometriä tietä, ja sen jälkeen tarjolla oli varvikkoista suota ja aavistuksen sotkuista metsää. Pitkospuiden kunto oli vielä kohtalaisen hyvä, mutta maailma oli monin paikoin heittänyt ne vinksin vonksin.

Lisäksi tein jo alussa pienen virheen unohdettuani ennen lähtöä juoda vettä. Vaikka ilman lämpötila huitoo kolmessakymmenessä asteessa, ei retken alussa välttämättä ymmärrä juoda tarpeeksi. Ei enenkään silloin, kun samanlaisia retkipäiviä on yksi toisensa perään.

Huomasin asian polulla, kun tunsin jo alkumatkasta kärsiväni nestehukasta. Mukana periaatteessa oli riittävästi vettä, mutta hiukan sitä piti silti säästellä.

Onneksi maastossa oli varvikkojen ohessa kauniitakin pätkiä. Suo-osuudet olivat myös mukavia siksi, että niillä kävi tuuli, joka puhalsi metsässä kiusanneet ötökät tiehensä.

Viitisen kilometriä kuljettuamme saavuimme Suurkovanselän rinteeseen, jossa maasto yleisesti ottaen näytti paremmalta. Nousimme rinteeseen pitämään taukoa.

Paikka olikin hyvä, sillä metsähakkuuaukean reunassa tuuli mojovasti. Lisäksi rinteesta avautui myös kohtalaisen kiva maisema lounaan suuntaan.

Saijanojan tulipaikalle oli enää reilu kilometri, mutta kun meillä ei varsinaisesti ollut sinne mitään asiaa, puron varressa odottava taistelu hyttysiä vastaan ei enää kiinnostanut. Päätimme pitää rinteessä vähän reilumman tauon, ja kääntyä sitten takaisin.

Suurkovanselällä oli myös tuulesta huolimatta hyvä lennättää kopteria. ADIZ-alue oli muutaman sadan metrin päässä, mutta sellaisessa suunnassa, ettei sitä juuri tarvinnut miettiä.

Malla taisi taas tapansa mukaan houkutella paikalle pari haukkaa, mutta sen suurempaa uhkaa niistä ei nyt vaikuttanut olevan.

Koska reitti ei menomatkan osalta ollut erityisen hehkeä, päätimme palata Tulppioon Ainijärventien kautta. Ehkä vähän tylsä valinta, ja lisäsi hiukan matkaakin, mutta saattoi silti olla ajallisesti nopeampi.

En ole käynyt Tulppiossa talvella, mutta kesällä paikka on kelpo. Jos jotain voisi toivoa, niin miesten WC-tilassa olevan kompressorin voisi vaihtaa, sillä se huutaa kuin villieläin. Alla olevassa kuvassa ei tosin ole kyseinen laite vaan veturi, joka ei enää pidä ääntä.