Riskienhallintaa

Aamu Kairijoen rannassa oli kaunis. Mutta minne jatkaisimme uutena päivänä? Suksennulkki kiehtoi edelleen mieltä, mutta sen tavoittelemiseen kävellen menisi koko päivä. Fillarista olisi jälleen kerran ollut hyötyä.

Lopulta löysimme lähiseudulta pari pienempää paikkaa, jotka olisivat helpommin saavutettavissa. Niistä ensimmäinen oli Sulkarikuru, jonka eteläpuolelle näytti pääsevän helposti Niekantien varresta. Päätimme käydä katsomassa kurua.

Siirtymän aikana huomasin, että Adrian harmaavesisäiliön poistoputki näytti kaiken aikaa pienesti liruttavan vettä. Eikö sen sulkuventtiili ollut kunnolla kiinni?

Pysäytin auton tutkiakseni asiaa, jolloin havaitsin, että putken sulkuvipu liikkui jotenkin epäterveellä tavalla, poikkeuksellisen kevyesti. Putkeen menevä, venttiiliä ohjaava osa näytti kuitenkin pyörivän molempiin suuntiin, joten sitä liikuttavat vaijerit mitä ilmeisemminkin olivat ehjiä.

Tämä muistutti minua ongelmasta, joka autossa oli jo aivan uutena: tuolloin harmaavesisäiliön venttiiliä ei saanut avattua, mikä tuli kuntoon vasta käytettyäni autoa huollossa. Oliko autossa taas samantapainen vika? Vai liittyikö asia jotenkin Jaaskamonvaaran tiellä tapahtuneeseen pohjakosketukseen? Koska ongelmalle ei heti voitu tehdä mitään, jatkoimme suunnitellusti kohti kurua.

Sulkarikuru ei kokonsa puolesta vaikuttanut maailmannähtävyydelta, mutta joskus pienemmätkin kohteet voivat olla hienoja. Ajoimme Reiskan parkkiin Niekantien varteen, ja lähdimme lompsimaan metsäkoneuraa pitkin kohti kurua.

Jälki johdatti meidät kurun lounaiskulmalle, jossa rotko on melko leveä.

Laakean kurun pohjoisreuna on merkittävän kivikkoinen. Pohjoisen suunnasta lähestyen maastomuodostelma olisi ehkä ollut näyttävämäpi, mutta olisi edellyttänyt liikkumista louhikossa. Eteläpuolella maasto on pääsääntöisesti helppokulkuista.

Tekoälyn mukaan kurun nimi on mahdollisesti johdettu sulka-sanasta, ja saattaa viitata sen leveähköön muotoon. Selitys kuulostaa hieman... no, tietokoneen keksimältä, mutta valtioneuvoston sivulla Sulkarikuru joka tapauksessa on mainittu valtakunnallisesti arvokkaana kivikkona.

Kurulta jatkoimme Ruuvaojan suuntaan poiketaksemme matkalla Kuopslauttainvaaralla. Jos Sulkarikurulla oli aavistuksen erikoinen nimi, niin on tällä vaarallakin. Nimi voi hyvinkin olla peräisin vaaran itäpuolella olevista, nähtävästi ihmisen tekemistä kivirakennelmista.

Kuopslauttainvaaralle pääsee helpoiten Järviseljäntien varresta. Alkumatka edetään hyväkuntoista metsätraktoriuraa pitkin, mutta vaaran laella on metsäisempää.

Kuopslauttainvaaran korkeudesta (325 m) päätellen maisemat eivät ehkä olisi ihan Mettovaaran tasoa, mutta laen koillispuolelle merkitty kivikko ylläpiti toiveita jonkinlaisesta Lappi-näkymästä.

Tien varresta on vaaran laelle nelisen kilometriä. Nälkä kuitenkin yllätti meidät jo aiemmin; kohdalle osunut lounaspaikkamme ei vain näköalamielessä ollut optimaalinen.

Ruokailun jälkeen suuntasimme uudestaan kohti kivikon reunaa, jossa tilanne olennaisesti parantui. Pienistä polkujäljistä päätellen muutkin ovat joskus tavoitelleet samaa paikkaa, mutta varsinaista yleisöryntäystä tänne ei koskaan liene ollut.

Kivikon yli näkyivät ainakin Lattunavaara sekä sen takana kohoava Ranninmainen sotatunturi. Myös Niekka vilkkui jälleen puiden välistä.

Seuraavaksi yöksi ajelimme Tulppioon, Tulppion majoille. Edellisellä kerralla pari vuotta aiemmin yöpyminen Reiskan kanssa ilman sähköä maksoi kympin, nyt hinta sähkön kera oli SFC-alennus huomioiden 25 euroa. 

Mäntykankaalla sijaitseva lomakylä on viihtyisä, vaikka oma paikkamme aivan rautatieaseman vieressä hieman mietityttikin.

Tulppion leirintäalue on kehittynyt nykyiseen muotoonsa ajan ja käytön myötä. Koska merkittyjä paikkoja ei ole, viereen saattaisi myöhemmin putkahtaa toinenkin auto. Hallitakseni pysäköintiin liittyviä riskejä päätin merkata oman reviirini puihin ripustetuilla kalsareilla.

Paikan valintaan liittyi myös pientä häslinkiä, sillä aluksi oli epäselvää, mistä asti sähkö on tarkoitus vetää. Pysäköin ensin auton niin, että sähköjohdon pituus ei riittänyt, minkä vuoksi autoa täytyi vielä kertaalleen siirtää. Rouva oli kuitenkin jo ehtinyt asettaa astinlautana käytetyn muovijakkaran auton ulkopuolelle, mikä jäi itseltäni huomioimatta, ja oli jakkaran kannalta kohtalokasta.