Tuttu juttu

Kalevalan Matkaparkissa oli jälleen hyvä yöpyä. Tällä kertaa tarjolla oli ilmaista ohjelmaakin, kun viereisellä urheilukentällä pidettiin jotain lasten kisoja. Polttopalloa ainakin pelattiin, ehkä muutakin. 

Polttopallo onkin itselleni rakas laji, sillä vaikka olin lapsena melko tanakka, pärjäsin aina polttopallossa hyvin. Voisi ajatella, että lihava lapsi olisi vastustajalle helppo kohde, mutta fysiikan lakeja uhmaten väistelin palloa usein pidempään kuin muut.

Pallopelit ovat sittemmin jääneet, mutta onneksi tilalle on löytynyt muita harrastuksia. En ole varma, voiko retkeilyä laskea niihin mukaan, koska siitä on tullut pikemminkin elämäntapa, mutta sateita väistellessä voi ainakin tavoitella samanlaisia onnistumisen tunteita kuin polttopallossakin. 

Kuhmosta jatkoimme Lentiirantietä kohti pohjoista. Olin karttaa selatessani kiinnittänyt huomiota siihen, että Kuivajärveltä Murhisalon suuntaan menevää reittiä oli linjattu uudelleen, nähtävästi Saarijoen siltaan liittyvien ongelmien vuoksi.

Olemme viime vuosina pariinkin otteeseen lähestyneet siltaa vakavin aikein, mutta matka on aina tyssännyt joko tulvivaan jokeen tai sillan huonoon kuntoon. Rakennelma ei edelleenkään liene kunnossa, sillä uusittu reitti kulkee nyt idempää, osittain tietä pitkin. 

Uuteen reittiin olisi ollut kiva tutustua, mutta Kuivajärven suuntaan kiertyvät sateet saivat meidät luopumaan ajatuksesta. Jos jatkaisimme hieman pohjoisemmaksi, voisimme kenties välttyä sateilta, vaikka joutuisimme tinkimään reittiin liittyvästä uutuudenviehätyksestä.

Niinpä Murhisalo vaihtui viitisenkymmentä kilometriä pohjoisempana menevään Särkkään. Ytimekkään nimen omaava harjureitti on meille ennestään tuttu juttu viiden vuoden takaa. Tuolloin lähdimme liikkeelle Levävaaranlehdosta, joten tällä kertaa autoilimme aluksi särkän toisessa päässä olevalle sorakuopalle tavoitellaksemme sieltä reilun neljän kilometrin olevaa Särkkämajaa.

Pääosin helppokulkuisen polun varrella on pari erikoisuutta. Toinen niistä on kolmisenkymmentä vuotta sitten partiomatkalla menehtyneen rajavartijan muistokivi.

Lisäksi polun varrelta löytyy maakotkan rauhoitettu pesäpuu, jonka ihminen tosin on kotkalle valmiiksi pedannut.

Särkkä on osa Itärajan retkeilyreittiä, jota ei valitettavasti enää pidetä yllä muuten kuin Hossan ja Martinselkosen väliseltä osuudelta. Se on harmi, koska selkosten eläpuolellakin - kuten Särkällä - on kelpo maastoa. Harmillisesti ainakin hienoimmat suot jäävät rajavyöhykkeen sisään, joten niille ei tavan tallaajalla ole asiaa.

Särkkämaja kuitenkin on edelleen hyvässä kunnossa, ja vieraskirjan mukaan myös kävijöitä riittää yhä. Tuvan helpohko saavutettavuus epäilemättä auttaa asiaa.

Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä silti pitänyt lähteä sorakuopalta etelään päin, koska sillä suunnalla olisi ollut tarjolla meille uutta polkua. En ymmärrä, miten tämä vaihtoehto jäi kokonaan huomiotta. Voi olla, että soisella seudulla retkestä ei olisi tullut kovin pitkä, sillä ilmakuvien perusteella pitkospuiden tilanne näyttää heikolta, mutta siinähän tuokin asia olisi selvinnyt. 

Autolle palattuamme vietimme muutaman minuutin karttaa tutkien löytääksemme sopivan paikan seuraavaksi yöksi. Soramontulla oli jotain työmiehiä, joten se ei houkutellut jäämään, mutta Pölylammen lähellä oleva kääntöpaikka vaikutti hyvältä. Päätimme kokeilla sitä.

Matkalla bongasin kelon latvasta linnun, joka ei näyttänyt aivan vakiovarikselta. Puu oli aavistuksen kaukana, mutta yritin silti autosta poistumatta saada linnusta kuvan.

Lopputulos ei ollut kovin mairitteleva, mutta nähtävästi kyseessä oli tuulihaukka. Tapahtuman tärkein opetus kuitenkin oli se, että käynnissä olevan auton ikkunanpielestä ei kannata kuvattaessa ottaa tukea.

Pölylammen yöpaikka oli kelvollinen, vaikka toivomuslistaan sisältynyt lampinäkymä ei puuston vuoksi toteutunutkaan. Toisaalta yöstä oli tulossa viileä, joten etuikkunan suojaksi muutenkin laitettiin lämpöpeitto.