Kalevala-hotellissa vietetyn yön jälkeen olimme taas valmiita jatkamaan matkaa. Mielessä vilkkui ajatus hakeutua Murhijärvelle, jota edellisen kerran yritimme tavoitella paria vuotta aiemmin.
Tuolloin ongelmaksi muodostui Saarijärvestä Kuivajärveen laskevan Saarijoen yli menevä silta, joka oli osittain romahtanut. Tuoreiden nettitietojen mukaan vaikutti siltä, että silta on sittemmin korjattu, joskin yhä huonokuntoinen. Pitäisiköhän yrittää uudelleen?
Päätimme ainakin tutkia asiaa, ja niinpä kurvasimme Saarivaarasta ensin Kuivajärventielle ja sitten pysäköintipaikalle, jonka kautta Itärajan retkeilyreitti kulkee.
Maastossa oli sateiden jälkeen märkää, joten varustauduimme retkelle säärystimin, joista toivoimme olevan (ainakin henkistä) apua myös joen ylitykseen liittyvissä toiminnoissa.
Vaikka pitkospuiden kunnostakin varoitellaan täälläkin, Murhijärven suuntaan menevää polkua sentään kuljetaan, ainakin alkupään osalta. Ja maastohan on kyllä hienoa.
Parikymmentä minuuttia käveltyämme saavutimme Saarijoen sillan. Ensivaikutelma oli hämmennys, joka sitten kääntyi pieneksi pettymykseksi.
Ehkä silta todella oli korjattu, mutta itse joki tulvi melko lailla. Vettä ei ollut ainakaan vähemmän kuin edellisellä kerralla.
Kahlasin varovasti sillalle. Rakennelma vaikutti pysyvän pystyssä, mutta vedenalaisten puuosien liukkaus ja rouvan rajoitteet tuntien arvioin, että kyllähän sillalta voi jokeenkin päätyä.
Lyhyen pohdinnan jälkeen päätimme jälleen perääntyä suunnitelmastamme tavoitella Murhijärveä. Epäilemättä joki on ylitettävissä, jos yli on pakko mennä, mutta kun ei ole, valitsemalla toisen suunnan voi päästä helpommalla.
Korvaavaksi kohteeksi valitsimme Juntusrannan länsipuolella olevan Piispanjoen polun, jonka varrella olisi pari autiotupaakin. Niinpä ajelimme hissukseen Nuottivaaraan, josta reitille näytti helposti pääsevän.
Juuri ennen Nuottivaaraa alkoi sataa ravakasti. Pysäköimme hetkeksi vartomaan sään selkenemistä, mutta kun homma ei näyttänyt edistyvän, päätimme jatkaa matkaa. Vesiperä, taas!
Päivän retkeilyannos oli toistaiseksi ollut minimaalinen, mutta ajaminen ja haahuilu siellä täällä olivat vieneet aikaa niin, että tässä vaiheessa piti jo alkaa etsiä yöpaikkaa.
Taivalkosken suuntaan matkatessamme huomasimme tien varressa Saijan Lomakartanon kyltin. Ajoimme jo kertaalleen risteyksestä ohi, mutta pari kilometriä mietittyämme käännyimme ympäri ja suuntasimme kohti kartanoa.
Vaikka nettisivuilla sanotaan, että paikka on auki tilauksesta ympäri vuoden, tarjolla oli silti yksittäisiä huoneistoja ilman että koko kartanoa tarvitsee varata käyttöönsä. Päätimme kokeilla sellaista.
Kaksikerroksinen huoneisto olikin varsin viihtyisä, ja oma saunakin oli käytössä.
Kartanon vieressä liplattaa Jokijärvi, joka käytännössä on Iijoen leventymä. Järven rannasta löytyy myös Kalle Päätalon lapsuudenkoti, Kallioniemi, joka näkyy tässä kuvassa takana oikealla.
Kallioniemeen ei ole kartanolta kuin kilometri tai pari, joten matkan taittaa nopeasti jalkaisinkin. Ehkäpä siitä saisi ohjelmaa seuraavaksi päiväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti