Labyrintti

Saijan Lomakartano tarjosi varsin mukavan yösijan, eikä sen maantieteellinen sijaintikaan ole yhtään hullumpi.  Näillä kulmilla ei yleisesti ottaen ole liikaa majoitustarjontaa, joten kartano on hyvä lisäys potentiaalisten yöpymispaikkojen listalle.

Aamulla oli kuitenkin aika jatkaa eteenpäin.  Kalle Päätalon tuotanto on itselleni vierasta, mistä syystä Kallioniemessä sijaitseva kirjailijan lapsuudenkoti ei aluksi herättänyt minussa suuria intohimoja.  Päätimme silti käydä katsomassa, miltä niemessä näyttäisi. 

Kallioniemen tupa on samalla museo.  Meillä molemmilla on käytössämme verrattain arvokas (72 € vuonna 2021) museokortti, mutta museoita, joihin se kelpaa, on vain kourallinen (tai sitten ne ovat kovin syrjässä).  Keskeisimmistä kohteista osaan nimetä vain Talvisotamuseon (Kuhmo) sekä Sota- ja jälleenrakennusmuseon (Salla).  

Kallionniemessä kortti oli kuitenkin kovaa valuuttaa.  Koska tilaisuuksia on tarjolla harvakseltaan, päätimme viimein korkata korttimme ja sukeltaa sisälle Päätalojen maailmaan.

Enimmäkseen yhden ihmisen ympärille rakennettu näyttely ei ole ylenpalttisen laaja, mutta muuten kohde on ihan mielenkiintoinen.

Jos Iijoki-sarja olisi paremmin tuttu, näyttelystä ehkä saisi vielä enemmän irti, mutta aurinkoisessa niemessä kelpaa viettää aikaa muutenkin.  Paikka joka tapauksessa on ilmeisen suosittu, koska jo ensimmäisen tunnin jälkeen parkkipaikalla oli 5 - 6 autoa.

Edellisen sadepäivän jäljiltä perheessämme oli patoutuneita retkeilytarpeita, jotka ajattelimme museovierailun jälkeen täyttää Kylmäluoman retkeilyalueella.  Netissä tosin varoiteltiin, ettei Kylmäluomaan kannattaisi juuri nyt mennä, koska alkukesän Paula-myrsky oli viilettänyt retkeilyalueen yli, ja jälki ilmeisesti oli aika karua.

Päätimme silti ainakin tutkia tilannetta.  Niinpä ajoimme autolla Vauluvaaran länsipuolelle, josta jatkaisimme patikoiden Kylmäluomajärven rannassa olevan laavun suuntaan.

Alkumatka eteni kauniissa metsässä...

... mutta kun myrskytuhoalueelle (joita oli useita) saavuttiin, maisema muuttui ihan erilaiseksi.

Enpä muista, että metsässä liikkuminen olisi aikoihin ollut näin hidasta.  Jos oma reitti kulki myötäkarvaa myrskyn kanssa, matka taittui edes jotenkin, mutta poikkisuuntaan homma oli lähinnä kiipeilyä.

Etenkin viimeiset metrit laavulle olivat työläitä.  Hetken verran epäilimme, mahdammeko lainkaan löytää tietä labyrintin läpi.

Lopulta kuitenkin onnistuimme pujottelemaan itsemme järven rantaan.  Vieraskirjassa oli yllättäen muitakin tuoreita merkintöjä, mutta monet kävijöistä olivat petkuhuiputtaneet ja saapuneet paikalle veneellä!

Paluumatkan kuljimme hiukan eri reittiä, koska kaatuneen metsän vuoksi oli paras lompsia siitä, mistä parhaiten pääsi.  Reitin valintaan liittyvät huhuilut alkoivat hetkittäin saada sääennustemaisia piirteitä: lännen suunnassa selkenevää!

Loppumetreillä koukkasimme vielä läheisen suon kautta.  Suot ovat mukavia paitsi siksi, että niillä kasvaa marjoja, myös siitä syystä, että soilla on helppo kulkea.