Kukkuu!

Lomareissun ehtoopuolella ajomatkat tuppaavat usein pidentymään, mutta onneksi retkipurilaisen väliin oli vielä Iso-Syötteen jälkeen tarjolla monenlaista täytettä:

• Kuirivaara 
• Mustakumpu Paljakassa
• Martinjoen laavu 
• Vienan reitti Malahvianvaarassa
• Hossan lounaiskulma

Kuirivaaran ja Mustakummun polut päätimme suosiolla siirtää tulevaisuuteen.  Niitä voisimme tavoitella sitten, kun seuraavan kerran majoitumme Ukkohallaan. 

Itseäni kiehtoivat eniten Martinselkonen ja ehkä Vienan reittikin, mutta vaimon toivomuksesta päätimme lopulta hakeutua Hossaan.  Heinäkuinen ajankohta huoletti hieman, mutta ehkä kansallispuiston etäisimmässä kolkassa olisi riittävän rauhaisaa. 

Niinpä ajelimme Taivalkosken ja Jokijärven kautta 5-tielle ja sieltä edelleen Aittojoen pysäköintipaikalle, joka vaikutti sopivalta paikalta jalkautua.

Ajomatkan aikana ei voinut olla huomaamatta, kuinka rajuilmat olivat kurittaneet Jokijärven ja Tyrävaaran ympäristöä. Kaatuneita puita oli merkittävän paljon, ja monet rakennuksetkin olivat saaneet osumaa. Kyse lienee ollut samasta myräkästä, jota kesän ensimmäisellä lomareissullamme päätimme väistää.

Tälläkin kertaa tuuli oli navakka, mutta ei myrskyinen sentään.  Oikeastaan aika sopiva siinä mielessä, että avoimessa metsässä se puhaltaisi ötökät tiehensä.

Hossan maasto on tunnetusti hienoa.  Vaikka komeimmat niemet ja harjut löytyvät puiston keskiosasta, myös Aittojoen seudulla oli kaunista, ja polku miellyttävää kulkea.

Paikoin Hossa tuntuu jopa kliinisen kauniilta.  Kun kaikki on liki täydellistä, sekaan alkaa jo kaivata pientä rosoisuutta.

Väenpaljoutta olimme kuitenkin pelänneet turhaan, sillä koko päivän aikana emme tavanneet yhtään patikoijaa.  Muutama maastopyöräilijä tuli vastaan, mutta ruuhkaksi asti väkeä ei ollut.  Lähempänä luontokeskusta tilanne on saattanut olla toinen.

Syrjäsalmen laavu sijaitsee mukavalla paikalla.  Ennen taukoa ajattelimme silti poiketa salmen takana olevalla, kahden järven välissä kumpuilevalla Syrjäharjulla.  Polkua on kuljettu paljon, mutta kauniitahan tällaiset harjut ovat, vaikka ajan myötä niihin vähän turtuukin.

Uuden muistutuksen videokuvaamisen riskeistä saimme, kun Malla Iso-Syrjäjärveä tutkiessaan meinasi lentää rannalla olevaan puuhun.  Tosin eipä tapahtuneesta voi yksistään Mallaa syyttää, tai navakkaa tuultakaan; itsehän minä ohjaimissa hääräsin.

Kun kopterin varustukseen ei sisälly minkäänlaisia tutkia, olisi hyvä, jos osaisi yhdellä silmällä tarkkailla kännykkää ja toisella kopteria.  Tätä täytyy vielä harjoitella.

Lintujen tarkkailu onneksi on helpompaa, ja niitä olikin runsaasti.  Monet tosin aika tavallisia pikkulintuja, mutta käen sentään onnistuin saamaan linssini taakse, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä.  Käellä on tiettyjä haukkamaisia piirteitä, mutta nokka on erilainen.