Vapauteen

Syyskuu 2023 nytkähti liikkeelle epävakaisen sään vallitessa. Edessä olevan syyslomaviikon hahmottelu tuntui hankalalta. Mieli veti pohjoiseen, mutta Savukosken takana käytiin kesän aikana kolmesti, eikä suunta säätietojen valossakaan näyttänyt hyvältä. Etelässä voisi vielä nauttia lämmöstä ja auringosta, mutta vaikka heinäkuinen Hanko oli kiva, ajatus matkustaa syvälle etelään tuntui myös vieraalta.

Suunnitellessame matkaa puhun usein vaimolle vapausasteista, vaikka en taida edes ymmärtää termin merkitystä. Joka tapauksessa ajattelen niin, että jos tietty suunta tai reittivalinta sulkee pois muita vaihtoehtoja, vapausasteiden määrä vähenee. Muussa tapauksessa vapausasteiden määrä säilyy ennallaan, mikä on tavoiteltavaa.

Tämän ajatusmallin johdattamina päätimme aluksi lähteä itään. Patvinsuon suunnalla voisimme viettää pari poutaista päivää ilman että poissuljemme mahdollisuutta jatkaa etelään tai pohjoiseen.

Valintaa edesauttoi myös se, että olin jo aiemmin etsinyt kartasta paikan, joka saattaisi soveltua puskaparkkailuun. Metsäautotien silmukasta näytti lähtevän polku tai muu ura, jota pitkin pääsisimme näppärästi Suomunjärven rannalle ja Pokkaniemeen, joka on aurinkoisena päivänä hieno paikka.

Reitti Valkea-Väärän lähellä olevaan kohteeseemme löytyi helposti, mutta metsäautotien loppupätkä oli paikoin pusikkoinen. Joskus raivaan isoimpia risuja saksilla pois, mutta nyt puskia oli niin paljon, että olisi tarvittu moottorisaha. Itse silmukka kuitenkin oli kohtuullisen avara ja ihan kelpo paikka yhtä yötä varten.

Saavuimme perille vasta iltapäivällä viiden jälkeen, joten lähdimme saman tien lompsimaan kohti Suomunjärveä. Syyskuun alussa hämärä voi joskus yllättää, mutta onneksi matka oli lyhyt ja kulku-ura nopea edetä.

Suomunjärven rantamilla valoa ja lämpöä yhä riitti. Omat retkemme painottuvat usein aamun ja keskipäivän tunteihin, mutta näissä iltaretkissä on kyllä oma viehätyksensä, varsinkin tähän aikaan vuodesta. 

Viistosti paistava aurinko tuntuu tyynenä iltana erityisen lempeältä, vaikka takaraivoa kalvaakin ajatus siitä, että muutamassa viikossa lämpö on taas mennyttä pitkäksi aikaa.

Itse en tunne sieniä enkä tästä syystä myöskään kerää niitä, mutta reitin varrelle kaatuneita valtavia tatteja ei silti voinut olla huomaamatta.

Eläinkunnan mortaliteetista puolestaan muistutti hiisi, joka sekin näytti poistuneen keskuudestamme aivan suorilta jaloilta kaatuen. 

Vaikka pidän itseäni jonkin sortin hiisiasiantuntijana, en ole aiemmin törmännyt tällaiseen ilmiöön. Kuolonkankeus vaikutti iskeneen otukseen sellaisella voimalla, että poismenon on täytynyt olla todella äkillinen. Hiisien fysiologiaa ei vielä täysin tunneta, mutta pidän mahdollisena, että kankeus on itse asiassa tappanut tämän hiisiparan.

Itsekään emme enää ole notkeimmillamme, mistä syystä syksyn viimeiset lämpimät hetken tuntuvat erityisen hyviltä. Miellyttävä sää huomioiden olikin outoa, että muita kulkijoita ei juurikaan näkynyt. Emme kohdanneet kuin kaksi rinkkaretkeilijää, jotka Pokkaniemestä poistuttuamme taisivat jäädä niemeen yöksi.

Vaikka tiedossa ei ollut pakkasyötä, päätin jo ottaa auton takaovien eristepeiton käyttöön. Siitä taisi kuitenkin enemmän olla hyötyä päivällä, koska peitto ovia avattaessa rajoitti mäkäräliikennettä, joka ei edelleenkään osoittanut hiipumisen merkkejä.

Pimenevien iltojen myötä retkeilyautoilu on silti erilaista kuin vaikkapa elokuussa. Hämärä ehkä luo tunnelmaakin, mutta täytyy silti sanoa, että keskikesän leppoisuutta oli jo hieman ikävä.