Mutterinpurijat

Näin kesän edellä voinee pohtia, miten viime vuonna hankittu retkeilyauto on muuttanut lomarutiineja ja ehkä elämää muutenkin. Mitkä toiveet ja odotukset ovat toteutuneet, ja mitkä asiat ovat tulleet yllätyksenä?

Ihan aluksi täytyy todeta, että pieni retkeilyauto oli kyllä omia tarpeitamme ajatellen hyvä valinta. Ensimmäinen - sittemmin peruuntunut - hankintamme ei olisi toiminut käyttötarkoituksessamme yhtä hyvin. Pieni auto on pienillä teillä näppärä, ja 5,40-metrinen Ducato mahtuu hyvin myös kerrostalomme autopaikalle.

Käytön myötä Adriasta on paljastunut joitain puutteita - joista olen jo aiemmin kirjoittanut - mutta auto on kuitenkin vienyt meitä paikasta toiseen ja tarjonnut aina miellyttävän yösijan. Talvella etuvetoinen Ducato ei ole parhaimmillaan, mutta riittävästi ennakoiden sen kanssa selviää.

Ennen auton hankintaa mietimme tietysti kuluja, joita matkailuauton omistamiseen liittyy. Auton hankintahinta on aluksi suurin menoerä, mutta vielä enemmän meitä kiinnostivat sen käyttöön liittyvät kiinteät kulut - merkittävimpinä niistä verot ja vakuutukset.

Ducaton veroihin ja vakuutuksiin menee vuositasolla noin 1500 euroa. Olimme ajatelleet kattaa summan säästöllä, joka syntyy, kun osa matkailuun liittyvistä hotelli- ym. yöpymisistä jää tekemättä. Käytännössä tämä edellyttäisi, että yöpyisimme joka toisen yön autossa, ja loput hotelleissa kuten ennenkin.

Vuoden jälkeen voi todeta, että kustannuspuolella on onnistuttu hyvin, sillä hotelleissa ei viime kesänä yövytty kertaakaan. Muutaman kerran oltiin matkaparkeissa tai leirintäalueilla, mutta 1500 euron säästö kertyi tältä osin helposti.

Yöpaikan etsiminen on nyt erilaista, mutta joka tapauksessa helpompaa kuin ennen. Metsäautotiet ovat ihan parhaita, kunhan ne eivät vie mihinkään, eli tien varrella ei ole pysyvää asutusta. Satelliittikuvat ovat hyviä, koska niistä yleensä näkyvät kääntöpaikat ja muut silmukat, joissa yön mahtuu viettämään. 

Polttoaineen osalta en ole tehnyt tarkkaa vertailua entiseen, mutta perstuntuma on, että kustannukset ovat samalla tasolla kuin henkilöautolla liikuttaessa. Ducato kuluttaa hieman enemmän kuin Subaru, mutta ero on lopulta hyvin pieni. Arvelen myös, että kilometrejä on kertynyt vähemmän kuin ennen, koska siirtymisiä metsästä lähimpään hotelliin tai muuhun majapaikkaan ei ole tarvinnut tehdä.

Subaruun verrattuna Ducatolla täytyy hieman tarkemmin katsoa, mihin autolla ajaa, mikä on jossain määrin rajoittanut reittivalintoja. Suurin ongelma on maavaran puute, vaikka en muistakaan, että pohjaa olisi kertaakaan kolisteltu mihinkään.

Toinen ongelma on Fiatin rengastus, johon minulla ei oikein ole luottamusta. Michelin Agilis Camping -renkaat on periaatteessa tarkoitettu painaviin matkailuautoihin, mutta viime kesänä niistä kertyi myös huonoja kokemuksia; näistä lisää myöhemmin.

Minua kiinnostaisi kokeilla BFGoodrichin All Terrain -renkaita, joita jotkut ovat matkailuautoihinsa asentaneet. En kuitenkaan ole varma, mahtuvatko ne kunnolla pyörimään Ducaton hieman ahtaissa pyöränkoteloissa, lokasuojien kera. BFGoodrichien kantavuus on myös hieman Camping-renkaita pienempi, mutta nähdäkseni silti riittävä.

Sähköä autossa on riittänyt, sillä aurinkopaneelin ansiosta akut latautuvat jollain teholla läpi kesän. Muutaman kerran olen tukeutunut virta-asemaan saadakseni läppärin lataamiseen tarvittavaa virtaa, mutta valaistukseen, lämmityksen tarpeisiin ja pienlaitteiden lataamiseen autossa olevat kaksi akkua ovat riittäneet oikein hyvin.

Talvellakaan lataaminen ei näyttäisi ehtyvän kuin parin-kolmen pimeimmän kuukauden ajaksi, tai ainakin aurinkopaneelin symboli ilmestyy ohjauspaneeliin jo helmikuussa. Latausteho lienee tuolloin vielä vaatimaton, mutta ehkä se vähän hidastaa akkujen purkautumista. Se on hyvä asia, koska vaikka autoa käytetään talvellakin, se voi joskus seisoa pari viikkoa paikallaan. 

Kaasun kanssa on sikäli hankalampaa, että sen kulutusta ja pullojen sisältöä on vaikeampi arvioida. Ensimmäinen pullo kesti tammikuusta kesäkuun alkuun, ja toinen pullo kesäkuusta syyskuuhun. Olisi hyvä, jos pullossa olevan kaasun määrän näkisi jostain, mutta autossamme ei ole tähän tarkoitukseen soveltuvia laitteita. Tulin tosin juuri hankkineeksi Biltemasta tällaisen mittarin, jonka hinta ei herätä suuria odotuksia, mutta pakkohan tuota on kokeilla.

Takaovien ja tuulilasin eristepeitot auttavat kylmällä kelillä paljon. Sivuovesta hohkaa silti pakkasella kylmää, mitä voi hieman rajoittaa nostamalla kynnysmaton yöksi ovea vasten. 

Talven jälkeen jännitti se, miten auton vesijärjestelmä on selvinnyt pakkasista. Yritin syksyllä huolellisesti laskea kaikki vedet pois, mutta kun homman tekee ensimmäistä kertaa, jotain voi jäädä huomioimatta. 

Ennen ensimmäistä kevätreissua tankkasin autoon vettä kokeillakseni, miten hanat toimivat. Kun käänsin WC:n lavuaarin hanan päälle, hanasta alkoi tulla vettä, mutta oudosti pärskien (sen jälkeen, kun ilma oli jo poistunut putkista). Sitten huomasin, että vettä valuu myös auton alle. Pahus!

Asiaa lisää tutkittuani havaitsin kuitenkin, että vesi ei valu holtittomasti auton rakenteita pitkin vaan aika hallitusti pienen poistoputken kautta. Onko tämä joku vesivuotojen varalle rakennettu poistoventtiili?

Sitten ymmärsin, että kyse täytyy olla Truma-lämmittimen pakkasvahdin poistoputkesta. Olin sulkenut pakkasvahdin venttiilin ennen veden lisäämistä, mutta unohtanut painaa siihen liittyvän varokytkimen alas. Tehtyäni molemmat vuoto lakkasi, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Myöhemmin kuitenkin kävi ilmi, että suihkun hana tiputtaa vettä, kun putkissa on painetta. Vaimo oli sitä mieltä, että näin tapahtui jo viime kesänä, mutta ainakin vuoto oli nyt lisääntynyt. Myös sekoittimen saumoista näytti pienesti tihkuvan vettä, mikä indikoi, että hanan sisällä on joku ongelma.

Mahtoiko sekoitin pahastua pakkasesta? Olinko riittävän huolellisesti tyhjentänyt syksyllä suihkun letkun? Paineilmaa en putkiin puhaltanut, koska se tuntui liioittelulta; olisiko se sittenkin ollut tarpeen?

Vika lienee sekoittimen sisällä olevassa patruunassa, jotka eivät ole tunnettuja kestävyydestään. Niitä myydään myös erikseen, mutta tiedustellessani asiaa caravan-huollosta minulle kerrottiin, että pelkkää patruunaa ei voi vaihtaa, vaan koko hanarakenne täytyy uusia. Häh?

Sekoitin ei näytä olevan ihan yhtä valua, mikä herättää toivoa siitä, että sen sisuskalut ovat vaihdettavissa. Tutkiessani asiaa hana purkautuikin melko helposti, mutta viimeisen mutterin edessä täytyi nöyrtyä, ainakin toistaiseksi.

Viereisessä kuvassa näkyvä musta mutterimainen rengas pitää alla olevaa patruunaa paikoillaan. Joissakin hanoissa rengas on metallia ja koholla niin, että siihen on helppo tarttua jakoavaimella tai pihdeillä.

Adrian hanan (Reich Trend E) vastaava osa kuitenkin on muovia ja upotettu niin syvälle, että siitä on vaikea saada otetta. Kuusikulmainen hylsy olisi paras, mutta sillekään ei ole mutterin ympärillä riittävästi tilaa.

Onko tämä tarkoituksella tehty näin vaikeaksi, jotta patruunaa ei voisi vaihtaa? Miksi yläosan sitten saa helposti auki, yksinomaan mikrokytkimen vuoksiko? Vai onko mutterin avaamiseksi olemassa joku erikoistyökalu? Ehkä sitä voisi naputella jollain piikillä, mutta pelkään hajottavani koko hanan.

Tulin jo hankkineeksi uuden patruunan, mutta taidan malttaa vaihtamisen kanssa kunnes löydän hyvän tavan avata mutteri. Jos olet käynyt läpi samoja ajatuksia tai muuten tiedät tähän ongelmaan ratkaisun, kommenttikenttä odottaa vastaustasi.