Pari sanaa Martista

Sodankylästä poistuttuamme edessä oli enää kotimatka Kuopioon. Vaikka tällainen matka usein taitetaan kahdessa tai useammassa osassa, en osaa suhtautua siihen terveellä tavalla. Jo pian Sodankylän jälkeen alkaa aina tuntua siltä, että Lappi on takana.

Lähestyessämme Kairalan kylää loman loppumiseen liittyvä ahdistus alkoi kasvaa sisälläni.

• Pelkosenniemelle on enää kymmenen kilometriä. Kaduttaako?
• Minkä pitäisi kaduttaa? Ei minua kaduta mikään.
• Kohta on Savukosken risteys. Siitä pääsisi vaikka Tulppioon, jos kotiin palaaminen kaduttaa.
• Jaahas... Näin on kyllä ihan hyvä, painapa kaasua taas.
• Nuorttijokikin on yhä näkemättä.
• Paina sitä kaasua!

Kotiinpaluu tyypillisesti kirvelee itseäni enemmän kuin vaimoa. Retkeilyauton kanssa asia vielä korostuu, sillä jostain syystä nukun yleensä autossa hyvin, jopa paremmin kuin kotona.

Myös unet ovat hienompia. Pari yötä aiemmin olin menossa kahden lapsuudentuttuni kanssa kirkkoon, ja seuraavana yönä uneeni tupsahti Pamela Tola. Olisi tosin ollut parempi käsitellä nämä asiat toisessa järjestyksessä.

Kotimatkan varrelle löytyi onneksi helposti ohjelmaa. Olin jo pari vuotta aiemmin löytänyt kartasta paikan, johon voisimme retkeilyautoillen tutustua: Martinharju. 

Martinharjun lähelle vie metsäautotie, jonka päässä olevaan silmukkaan suunnittelimme jättävämme auton. Suunnitelma ei aivan toiminut, sillä tie ja etenkin sen loppupätkä oli metsäkoneiden jäljiltä heikossa kunnossa.

Jouduimme siten jalkautumaan ja jättämään auton tien varteen jo aiemmin. Tien loppuosan pehmeähkö alamäki olisi ollut Reiskalle liian haastava, ainakin paluumatkalla.

Itse silmukka oli silti hämmentävän tilava ja hyväkuntoinen. Vaikutti siltä, että perille oli joskus ajettu ihan tavallisilla autoillakin.

Tien nykyinen kunto taisi saada selityksensä laskeuduttuamme Irnijärven rantaan ja Martinharjulle. Siellä oli aiemmin kaatunut paljon puita, ja ilmeisesti metsätyöt liittyivät näiden tuhojen korjaamiseen.

Nähtävästi kyse oli toissakesän Paula-myrskystä, joka kaatoi Taivalkosken ympäristössä paljon metsää. Puita oli silti jäänyt pystyynkin, ja siellä missä niitä oli, maasto oli hienoa.

Myös Irnijärvi oli viehättävä...

... mitä Itälahden pitkä hiekkaranta vielä korosti.

Rannassa meni yllättäen myös joku tolpilla merkitty reitti.

Reittiä ei näy kartassa, eikä polku oikein erottunut maastossakaan, mutta tolpat tuskin olivat kymmentä vuotta vanhempia. Jäi epäselväksi, mistä lopulta oli kyse.

Martinharjun ympärillä oli kaikkiaan hyvin kaunista, vaikka paljailta osiltaan harju olikin puiden mukana menettänyt osan loistostaan.

Aivan niemen kärjessä, Martinniemessä, emme käyneet, ja lännempänä olevat Maahalsi ja Kalliohalsi vaikuttivat myös mielenkiintoisilta. Ehkä tutkimme niitä joskus.

Martinharjun läheltä löytyvät myös Martinsuo, Martinluoma ja Martinvaara, eikä Martinselkosellekaan ole kovin pitkä matka. Kuka Martti mahtaa olla kyseessä?

Yöksi vetäydyimme Martinluomantien varressa olevalle levikkeelle. Tiellä kohtasimme muutamia autoja, ainakin ukrainalaisia ja tanskalaisia, eivätkä tietä suhanneet marjanpoimijatkaan tainneet mitään martteja olla. Varsin kansainvälinen tunnelma, siis.