Usein tapaamme retkeilyautoillessa jo yhden vuorokauden jälkeen vaihtaa maisemaa, mutta Kairijoen kankailta oli jotenkin vaikea poistua. Nämä todennäköisesti olisivat kesän viimeisiä lämpimiä hetkiä, joten niistä kannattaisi pitää kiinni. Yöpaikkakin oli tien läheisyydestä huolimatta varsin hyvä.
Koska sää suosi ja lähiseuduilta löytyisi useita retkikohteiksi soveltuvia paikkoja, päätimme jäädä Vasaojan liepeille toiseksikin yöksi. Valinta mahdollistaisi sen, että voisimme välipäivänä patikoida esimerkiksi Mustavaaralle.
Niinpä valitsimme pidemmän mutta mielekkäämmältä vaikuttavan vaihtoehdon: läheltä autopaikkaamme lähtevä metsätraktoriura johdattaisi meidät sopivasti vaaran eteläpuolelle. Autoa käynnistämättä patikoitavaa olisi sopivasti 6 - 7 kilometriä suuntaansa.
Tässä maailman kolkassa metsäkoneiden jälkiä on melko paljon. Kaikki eivät niistä tykkää, mutta kyllä ne kulkemista helpottavat, vaikka maasto ei erityisen hankalaa olisikaan.
Urat eivät pääsääntöisesti ole kovin tuoreita, mutta seuraamamme jälki oli siinä määrin näkyvä, ettei siltä voinut hairahtua. Menomatkan varrellakin oli monenlaista nähtävää, kuten värikkäitä soita, ...
... kivisiä jokia (ne eivät kai ole pirunpeltoja täällä päin)...
... ja vanhoja hakkuuaukeita, jotka aluskasvillisuutta lukuunottamatta olivat pysyneet yllättävän avoimina, vaikka hakkuista lienee jo mennyt tovi.
Elokuussa erikoisempia lintuja kohtaa melko harvakseltaan, mistä syystä olin varustautunut retkelle kevyellä 200-millisellä objektiivilla. Valintani kostautui välittömästi, sillä vaikka linssi riittää lähipuissa laulavien pienlintujen kuvaamiseen...
... se on auttamattoman lyhyt silloin, kun ylempänä taivaalla näkyy jotain mielenkiintoista, kuten esimerkiksi kotka.
Tämä taisi olla kesän kolmas kotkahavainto, nähtävästi maakotka tällä kertaa.
Yksi Mustavaaran erikoisuuksista on sen laelle karttaan merkitty hietikko. Todellisuudessa laki ei ole kovinkaan hiekkainen, pikemminkin kivinen. Muutaman puun ympärillä saattoi kuvitella näkevänsä soraa, mutta mitään dyynejä vaaralla ei ole. Jos asialla on merkitystä, kannattaa siis ottaa omat hiekat mukaan.
Parhaat maisemat avautuvat vaaran kivikkoiselta itäpuolelta. Kaukana näkyviä muita töppäreitä on joskus vaikea nimetä, mutta ainakin Niekka oli mastonsa ansiosta tunnistettavissa, ja taisipa Lattunavaarakin horisontissa pilkottaa.
Länsipuolella kukkulat ovat suurempia, sillä jo parin kilometrin päässä kohoaa Sukoiva, ja sen takana yli 500-metrinen Painopää.
Sukoivalle ei olisi ollut kohtuuton matka, mutta aavistuksen kivisessä maastossa eteneminen oli hitaampaa kuin yleensä, joten eipä tuonne ollut hinkua yrittää. Mustavaarakin tarjoili mainiot olosuhteet nauttia loppukesän lämmöstä erinomaisten maisemien kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti