Kairijoen ympäristössä olisi vielä ollut paljon nähtävää, mutta elokuisen lomaviikkomme kääntyessä ehtoopuolelle oli aika siirtyä eteenpäin. Se hiukan kirveli, sillä aurinko paistoi edelleen, eikä mieli ollut valmis lähtemään.
Mentävä silti oli, mutta päätimme tehdä sen vitkutellen. Sen sijaan, että ajaisimme suorinta reittiä Lokantielle, voisimme vielä koukata Ylä-Kairin kautta. Reittivalinta myös antaisi meille mahdollisuuden kiivetä Muotkavaaralle, ja voisi toimia sopivana loppukevennyksenä matkamme Lappi-osuudelle.
Niinpä jatkoimme Pihtijoentietä pohjoiseen. Ihan aluksi pysähdyimme Järvimuotkan kodalle, joka oli viihtyisässä paikassa Kairijoen kainalossa.
Kodan ympäristö kuitenkin vaikutti sellaiselta, että suotuisana hyttyskesänä ötököistä ei varmaankaan olisi pulaa. Nyt niitä ei ollut lainkaan, ja paikka muutenkin viehätti silmää.
Itseäni viehättävät myös Lapin metsäautotiet silloin, kun ne ovat hyvässä kunnossa. Pihtijoentie oli sellainen, ja Subarulla sitä olisi ollut todella mukavaa päästellä menemään.
Reiskan kanssa täytyy kuitenkin tyytyä vähempään. Ducatolla ajettaessa riittää, että silmälasit pysyvät kaiken tärinän keskellä päässä.
Ylä-Kairintien risteyksestä käännyimme itään tarkoituksenamme käydä katsomassa Ylä-Kairin vuokratupaa.
Samalla voisimme varmistaa, että Kairijoen ylittävää siltaa ei ole rakennettu uudestaan. Silta lienee purettu jo vuosia sitten, mikä on ohjannut Lokan ja Ruuvaojan välisen liikenteen kulkemaan eräkeskuksen kautta.
Silta tosiaan puuttui...
... mutta ajokieltomerkin lisäksi olisin itse pystyttänyt tien varteen muitakin kylttejä. Kaikki eivät usko kuitenkaan.
Ylä-Kairilta jatkoimme Paskalomavaaran ohi Muotkavaaran kupeeseen, josta löysimme sopivan levikkeen reiskalle. Paskalomavaarakin näytti nimeään kauniimmalta, liekö tuo aurinko sitten häikäissyt.
Aivan autopaikan läheltä erkani vaaran laen suuntaan menevä mönkkäriura, jota lähdimme seuraamaan.
Muotkavaaran rinteestä on joskus kaadettu puuta. Hakkuuaukea saattaa olla hetken ruma, mutta muuten kyllä arvostan metsäteollisuuden ponnisteluita retkeilijöitäkin palvelevien kulkureittien synnyttämiseksi.
Muotkavaaran laelta löytyi yllättäen myös pieni näkötorni. Tornin vieressä olleen rakennuksen raadosta saattoi päätellä, että kyseessä lienee ollut palovartijan käyttämä lava.
Tupa ei vaikuttanut kovin isolta, mutta tuskinpa sinne mitään vartija-armeijaa on tarvinnut majoittaa.
Jos tupa olikin päässyt hieman rapistumaan, ei tornikaan ihan priimakuntoinen enää ollut. Jossain muualla tällaiset rakennelmat ehkä varustettaisiin Torniin kiipeäminen kielletty! -kyltillä.
Muuten vaaralla oli kaikki kunnossa. Pari sataa metriä tornista itään alkaa lohkareikko, jonka yli avautuu näyttävä maisema laaksoon, jossa Kairijoki virtaa.
Pohjoisen suunnassa huomiota herätti iso tunturi, joka sijaintinsa puolesta saattoi olla joku Saariselän tuntureista. Ensimmäisenä mieleen tuli Sokosti, mutta en kamerallakaan erottanut sen päältä mastoa, jollainen Sokostilla on. Ehkä se oli joku lähempänä Kemihaaraa kohoavista töppäreistä.
Vaaralta laskeuduttuamme matkan suunta oli hetken hukassa, mutta lopulta päädyimme Lokan kautta Sodankylään ja Nilimellan leirintäalueelle. Alue vaikutti viihtyisältä, vaikka ei sateen juuri alettua ehkä näyttäytynyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Matkailuautoilijolle oli tarjolla pieniä hauskoja loosheja, jollaiseen oman Reiskammekin pysäköimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti