Melkein kolmen tornin retki

Toisin kuin takavuosina, en ole viime aikoina aktiivisesti tutustunut uusiin näkötorneihin.  Saatuani toisesta blogista vinkin päätin kuitenkin toukokuussa tehdä pienen tornikierroksen.  Vaimo ei juuri torneista perusta - ainakaan korkeista sellaisista - mutta lähti silti kauniin päivän aamuna mukaan. 

Olin ennalta valinnut reitin varrelle kolme kohdetta:

1. Maunonmäki
2. Kotaharju
3. Kipari 

Kiparin torni on oikeastaan vanha tuttavuus, mutta sijaitsee niin hienolla paikalla, että siellä on kiva käydä uudestaankin.

Aluksi kuitenkin suuntasimme kohti Maunonmäkeä.  Vaikka mäki on lähellä Nurmeksentietä, siellä ei ole koskaan tullut poikettua.  Ehkä siksi, että pelkästään pohjakarttaan merkittyjä torneja on toisinaan vaikea havaita kartalta.

Maunonmäen laelle vei pieni ja muhkurainen tie.  Paikka oli metsänhakkuun jäljiltä avara, mutta tornia ei näkynyt missään.

Aika pian selvisi, ettei tornia enää ole.  Vain sen maalliset jäänteet lojuivat tien poskessa. 

 

Mielen valtasi pieni pettymys, mutta onneksi meitä odottaisi vielä kaksi muuta tornia.  Lähetin silti Mallan ilmaan synnyttääkseni mielikuvan siitä, millainen maisema ylempää olisi saattanut avautua.  Ehkä Tahkon rinteet ovat aikoinaan vilkkuneet myös tornin rakentajien mielissä.

Maunonmäeltä matkamme jatkui Palonurmen kautta kohti Rautavaaraa, Lapinlahtea ja Sonkajärveä. Niin, Palonurmihan on siis se paikka, jonka asukkaista moni on miljonääri, vaikka kukaan ei asiaa myönnä.  Meitäkin vastaan ajeli autolla mies, joka hymyili kuin Naantalin aurinko ja heitti vielä kohdatessamme kättä, vaikka tuskinpa tunsimme toisiamme.

Pian olimmekin jo Sonkajärvellä ja etenimme kohti Luotosenmäkeä, jossa Kotaharjun torni sijaitsee.  Mäelle pääsee monesta suunnasta, mutta lukuisista kiusauksista huolimatta idän puolelta nouseva tie on lopulta se, jota kannattaa autolla ajaa.

Mäen päällä eteen avautuu hämmentävän hieno ympäristö.  Itse torni ei juuri Eiffel-tornille häviä... 

... ja myös muut palvelut ovat tällaiselle kyläkohteelle laadukkaita.

Tornin alimmalla tasanteella olisi mahtunut vaikka tanssimaan, ja ehkä siellä on joskus jotain kinkereitä pidettykin. 

Tässä tornissa eivät puut todellakaan haittaa näkyvyyttä.  Ylätasanteella oleva kartta auttaa selvittämään ilmansuuntia, mutta ihan Kuopioon asti tornista ei silti tainnut näkyä.  No, eipä näy Eiffel-tornistakaan.

Maan tasalla turvallisesti ruokailtuamme oli aika jatkaa eteenpäin.  Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin näyttää siltä, että etelän suunnasta lähestyy sateita.  Emme ehkä selviäisi Kiparilta kuivin jaloin.

Teimme matkasuunnitelmaamme pikaisen muutoksen, ja suuntasimme Kiparin sijasta Susi-Kerviselle.  Kolmen tornin reissumme typistyisi siten yhden tornin retkeksi, mutta Kipari on toisaalta jo nähty, ja Kervisilläkin kyllä kelpaa viettää vapaa-aikaa.

Vaikka päivä hiukan pilvistyi, sateita ei lopulta näkynyt eikä kuulunut.  Niinpä päätimme ryömiä vähän matkaa Volokin polkua pohjoiseen.  

Sitten viime vierailun Susi-Kervisen ympäriltä oli kaadettu metsää, ja Särkkä-Kervisen suuntaan menevä polkukin kulki nyt osin paljaassa maastossa.  Vähän kalseaa, mutta onneksi aukea on vain parin sadan metrin mittainen.