Kellutaanko vähän?

Kun kesä tuntui toukokuun puolivälissä pääsevän kunnolla irti, päässä alkoi kuplia iloisesti.  Olisikohan jo aika lähteä Patvinsuolle?  Varsin moni kesä on aloitettu Patvinsuon reissulla, ja samaan suuntaan teki nytkin mieli.

Sää näytti talven jälkeen hyvältä: lämmintä liki hellelukemien verran, ja aurinkoa taivaan täydeltä.  Tiedossa olisi muutama vapaapäiväkin, joten kaikki palaset tuntuivat olevan kohdillaan. 

Tai ainakin melkein kaikki.  Samalla viikolle nimittäin osui helatorstai.  Se saattaisi tarkoittaa, että Patvinsuon kansallispuistossa on muitakin ihmisiä, siis ihan liikaa muita ihmisiä.  Olisiko joku toinen kohde sittenkin parempi?

Vaihtoehdoista ei varsinaisesti ollut pulaa.  Olin jo viime syksynä silmäillyt kartassa Ilomantsin ja Lieksan välistä tienoota, jota voisi luonnehtia aarreaitaksi.  Paitsi että alueella risteilee paljon merkittyjä reittejä, sieltä löytyy myös mielin määrin pienempiä mutta yhtä kiinnostavia käyntikohteita.

Ainoa rajoite asiaan liittyen oli se, että mihinkään jokivarteen ei lähdetä.  Pari päivää aikaisemmin Ilomantsin suunnalla oli yhä lunta, joten vedet olisivat vielä korkealla.

Näillä kriteereillä päädyimme tutustumaan Lehmijoen polkuun.  Nimestään huolimatta kyseessä on harjureitti, joten veden ei pitäisi tuottaa ongelmia.  Puolivälissä polku tosin menee Lehmijoen yli, mutta kartan mukaan paikalla on silta.

Ja niin me ajoimme Lehmijoensärkille, polun länsipäässä olevan metsäautotien silmukkaan, ja lähdimme kulkemaan harjua pitkin.  Polun päätepisteessä meitä odottaisi Koitajoki ja sen rannalla oleva kota.

Kun keskelle suota tehdään harju, lopputulosta ei voi kuin kehua.  Lisämausteensa maisemaan tuo se, että aivan polun lähellä ei sitten olekaan mitään muuta.

Lehmijoen polku ei ole kaikkiaan kovin pitkä, joten jo puolen tunnin jälkeen laskeuduimme joelle. Rannassa eteemme avautui ongelma, joka kaikesta huolimatta tuli yllätyksenä.  Jokivarressa tulvi, ja vaikka silta oli paikoillaan, sille vievät pitkospuut olivat kelluvaa sorttia.    

Koekahlasin pitkoksia niin pitkälle kuin kohtuudella pääsin, mutta kun vaelluskengän varsi loppui kesken, käännyin takaisin.  Kumikengät olisivat saattaneet riittää, tai sitten ei.  Vetäydyimme takaisin harjulle syömään ja miettimään strategiaa.  

Mietinnän lopputuloksena päädyimme ajamaan kodalle autolla.  Voisimme siten patikoida tulvivalle joelle myös idän suunnasta, jolloin koko polku tulisi käytyä läpi. 

Ajomatka itäpäähän vaikutti kartasta katsoen pitkältä, mutta ei se lopulta ollut kuin 15 kilometrin mittainen; aika pientä ja mutaista tietä pitkin, tosin.  Jo puolen tunnin jälkeen kirmasimme Lehmijoen polulle toistamiseen.

Myös polun itäpuolella on kaunista metsää...

.. vaikka paikoin tienoo on hakattu kovin paljaaksi.

Harmiksemme joelle ei päässyt idän suunnasta sen helpommin kuin lännestäkään.  Silta sentään erottui puiden välistä. mutta haaveeni kuvata jokea sillalta täytyi nyt torpata.  Navakka tuuli esti myös Mallan kuvausaikeet, eikä jokivarren risukkoinen maasto muutenkaan suosinut lennättämistä.

Lopuksi hakeuduimme Koitajoen rannassa olevalle kodalle.  Paikka lienee etenkin melojien suosiossa, mutta vielä joella ei näkynyt liikennettä.

Joen vastarannalla oli kuitenkin pari kurkea, jotka alkoivat meidät havaittuaan huudella kovaäänisesti.  Ilmeisesti seuramme ei ollut kaivattua, koska pian kurjet ponnistivat ilmaan ja siirtyivät etäämmälle.  Olenko kokenut samanlaisen hetken joskus aiemmin? 

Kurjet olivat hyvävoimaisen oloisia, mutta samaa ei voi sanoa rannassa uineesta sorsasta, joka vaikutti kovin poissaolevalta.

Autolle palattuamme oli jo siinä määrin myöhä, ettemme enää ehtisi mennä mitään toista reittiä, vaikka olimme aluksi niin kaavailleet.  Niinpä jatkoimme suoraan Vuonislahteen, josta löytyisi jo aiemmin hyväksi majapaikaksi havaittu Hotelli Pielinen. 

Kuten edellisellä kerrallakin, hotellin omistajan palvelualttius ja ystävällisyys oli häkellyttävän runsasta.  Tänne on mukava tulla uudestaankin, ja vaikka kenties-muinoin-päällystetty Vuonislahden tie on hitaahko ajaa, paikka on silti keskeinen Pohjois-Karjalan parhaita retkeilymaastoja ajatellen.