keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Sutta ja vähän sekundaakin

Pogostan Hovin huoneemme ei ollut erityisen tilava, mutta muilta osin majoitukseen liittyvät perusasiat olivat kunnossa.  

Päivän ohjelmaamme liittyisi eläinaiheinen teema, sillä tarkoituksemme oli suunnata Susitaipaleelle.  Ilomantsin Möhköstä Patvinsuolle vievässä, liki sadan kilometrin mittaisessa reitissä riittäisi tekemistä useallekin päivälle, mutta meidän tarkoituksemme oli kulkea joku pienempi pätkä Lehtovaaran ja Naarvan väliltä.

Lähtöpaikan valinta mietitytti tällä kertaa normaalia enemmän.  Lähinnä siksi, että vaihtoehtoja oli aika monta.  Lopulta päädyimme ajamaan Käenkosken kautta pientä metsäautotietä pitkin suoraan polun varteen, josta löytyi autollekin sopiva paikka.


Lähtöpaikka määräytyi lähinnä sillä perusteella, että olimme päättäneet retkellämme tavoitella Valkeajärven luonnonsuojelualueella olevaa Kaunisjärveä, joka ilmakuvissakin näytti ympäröiviä naapureitaan hienommalta.  Naarvan suunnasta reitti Kaunisjärvelle vaikutti lisäksi korpimaisemmalta kuin etelästä lähestyen.

Susitaival etenee monin paikoin särkkiä ja harjuja pitkin, ja niitä oli tälläkin osuudella tarjolla.  Kauniin ympäristön ohella miellyttävää oli myös se, että ihan lähellä ei ole pysyvää asutusta, eikä lampien rannoilla juuri näy kesämökkejäkään.  Tunnelma on siten niin erämainen kuin se tässä kohtaa Suomea voi olla.

Säätila vaihteli jo aavistuksen syksyisen päivän aikana alituiseen. Tunturissa tai muuten avoimella seudulla sadekuuroilta voi joskus reittiä säätämällä välttyä, mutta metsäisessä maastossa se on vaikeampaa.

Eipä asialla muuten ole väliä, mutta kameraa on ikävää kaiken aikaan pakata reppuun ja sieltä pois.  Tähän ongelmaan ei vaan taida olla muuta ratkaisua kuin se, että alkaa käyttää jonkinlaista kamerasuojaa.

Onneksi kännykällä voi kuvata pienessä sateessakin.  Susitaival on myös reittinä siinä määrin hieno, että hymy on herkässä, vaikka aurinko ei kaiken aikaa porottaisikaan.


Lopulta meillä oli onnea, koska pian Kaunisjärvelle saavuttuamme sadepilvet väistyivät auringon tieltä.  Kirkasvetinen järvi on nimensä mukainen, mutta sen rannalle rakennettu laavu on jostain syystä pystytetty hiukan varjoisaan länsirinteeseen.


Vasta jälkikäteen huomasin, että järven itäpuoli näytti muutenkin hienommalta.  Näin pieni järvi pitäisi aina kiertää ympäri, mutta jostain syystä niin jäi tällä kertaa tekemättä.


Autolle palattuamme alkoi taas sataa.  Vaikka Hattujärventieltä näytti erkanevan lähinnä metsäautoteitä, monilla niistä oli silti nimi.  Onneksi liikennettä ei ollut paljon, sillä ainakaan Pirttivaarantien risteyksen liikennevalot eivät toimineet.  Niiden sijoittelukin oli outo, mikä kielii huonosta liikennesuunnittelusta.


Päivän toinen ohjelma liittyi aiemmin kartasta bongaamaani kauniiseen kuvioon.  Versoissa itsessään tuskin olisi paljon nähtävää, mutta Kesonsuon laidassa mutkitteleva Koitajoki saattaisi olla erityinen.

Ajoimme aluksi Sillankorvantietä ja sitten Valkamantietä joen rantaan, josta löytyisi venevalkaman ohella niin lintutorni kuin nuotiopaikkakin.  Nuotiopaikka oli katettu, mutta muuten aika vaatimaton.  Lintutornilla emme lopulta käyneetkään, vaikka eipä tuo olisi kaukana ollut.


Suistoalue on kokonaisuudessaan kymmenien neliökilometrien kokoinen, joten siihen olisi kumikengissäkin vaikea tutustua.  Venerannastakaan ei näe kuin lähimmät puskat, mutta onneksi Malla oli halukas lähtemään pienelle tutkimusmatkalle.



Illaksi ajattelimme jatkaa Lieksaan  ja Hotelli Puustelliin, mutta matkan aika virisi keskustelu siitä, pitäisikö vaihteeksi kokeilla Vuonislahdessa olevaa Hotelli Pielistä.  Aivan viime hetken ohjausliikkeet ratkaisivat sen, että käännyimme Joensuuntien risteyksestä ensin kohti Ahvenista ja sitten Vuonislahden suuntaan.

Hotellirakennus ei ulkoisesti muistuttanut perinteistä hotellia, mutta eipä tänne millekään kierrosajelulle tultu.


Häkellyttävän vieraanvarainen omistaja otti meidät vastaan.  Esitteli huoneemme ja tiedusteli saunomistoiveista, aamiaista tarjoillaan kello kahdeksan aikaan.

Todella tilavat huoneet olivat kylppäriä lukuun ottamatta hiljattain rempattuja.  Laukuille ja repuille sopivaa kaappitilaa oli myös poikkeuksellisen paljon, mikä yhdessä rakennuksen laitosmaisten yleistilojen ohella herätti arvelun siitä, että kyseessä saattaa olla entinen oppilaitos tai opisto.  Mutta mikä?

Illalla menin saunaan.  Hotellin alakerrassa sijaitseva saunaosasto uima-altaineen oli hämmentävän suuri.  Saunan ovessa luki "naiset", eikä muita vaihtoehtoja ollutkaan.  Pettymyksekseni jouduin kuitenkin saunomaan yksin.

Onko täällä ollut emäntäkoulu tai jotain?  Oikeastaan minun pitäisi tietää, koska vietin opiskeluaikoina Lieksassa paljon aikaa.  Olisi ehkä jo tuolloin pitänyt lähteä Vuonislahteen, saunassakin olisi saattanut olla enemmän pöhinää.

Jos pieni laitosmaisuus ja aavistuksen syrjäinen sijainti eivät haittaa, Hotelli Pielinen on kyllä mainio yöpymisvaihtoehto Pielisen itäpuolella.  Vierailumme aikaan paikka oli hiljainen, mutta kesällä lienee vilkkaampaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti