Sinne ja takaisin

Hotelli Pieliseen olisi ollut kiva jäädä toiseksikin yöksi, mutta se ei nyt matkamme suunta huomioiden ollut mahdollista. 

Maittavan aamupalan jälkeen oli kuitenkin hyvä lähteä ajamaan kohti Lieksaa.  Ennen autoon istahtamista mietin vielä, että kuinkahan monella hotellilla mahtaa olla oma jalkapallokenttä?

 

Päivän ohjelmaksi oli valikoitunut Jongunjoki ja etenkin sen kupeessa menevä Karhunpolku. Kun viimeksi liikuimme näillä kulmilla, alkukesäinen retkemme eteni Aittokoskelta Valamajoen autiotuvalle ja takaisin.

Tällä kertaa meitä kiinnosti enemmän Rasvasuon ympäristö, ja niinpä ajoimme autolla Tetripurontien varteen, josta pääsisimme helposti Karhunpolulle johtavalle pienemmälle polulle.  

Vaikka Kuvelammen itäpuolelta menevää polkua ei ole kartassa piirretty merkityksi reitiksi, se lienee puissa olleiden maalijälkien perusteella joskus ollut sellainen.  Polku oli silti yhä helppokulkuinen ja erottui maastosta hyvin.

Ja kuten olettaa sopii, Karhunpolku ei ollut yhtään huonompi.  Kaunista, avaraa metsää, Itä-Suomea aivan parhaimmillaan!

Olimme ajatelleet tavoitella Pälvekoskelta löytyvää laavua, joka soveltuisi hyvin retken kääntöpisteeksi.  Läheisen metsästysmajan kautta koukkaava polku toisi matkaan myös pienen rengaslenkin, vaikka ihan metsästysmajalle asti ei ollut soveliasta kulkea.

Pälvekoskella eteen tuli kiva riippusilta.  Rakennettu 1965, peruskorjattu 1986, uusittu 1999, ylikulku omalla vastuulla, sanottiin kylteissä.

Ja ehkä listaan olisi voinut vielä lisätä: luontoäidin varmistama.

Notkuvan sillan ylittäminen on aina hiukan jännittävää.

Juuri toiselle puolelle päästyämme alkoi sataa.  Kiiruhdimme muutaman kymmenen metrin päässä olevalle laavulle, joka tarjosi hyvän suojan kastumista vastaan.

Paluumatkalla kävimme katsomassa karttaan merkittyä lähdettä, joka ulkoiselta olemukseltaan osoittautui vaatimattomaksi.

Laulavat linnut alkoivat syyskuussa olla vähissä.  Yksinäinen kuikka kuitenkin huuteli lammella...

... ja muutama tikka nakutteli siellä täällä.  Tikkoja oli oikeastaan aika paljon, tosin asia saattoi muiden lajien puuttuessa korostua.

Polun varrelta ei juuri Rasvasuolle nähnyt, joten ajoimme retkemme lopuksi autolla kohtaan, jossa Tetripurontie menee aivan suon laidassa.  Suojelualue on yli kymmenen neliökilometrin kokoinen, mutta suo ei vaikuta ihan niin laajalta, koska metsäiset osuudet jakavat sen pienempiin osiin.

Rasvasuo ei ollut aavistuksen harmaana päivänä ihan yhtä näyttävä kuin Koivusuo pari vuorokautta aiemmin, mutta hieno silti.

Ja niin oli taas yksi retkipäivä takana.  Tarkoituksemme oli jatkaa illaksi Bomballe, mutta hetken Rastinjärventietä sahattuamme päädyimme takaisin Lieksaan ja Puustelli-hotelliin. Suunnitelmallisuus ei selvästikään ole vahvuutemme.