Kruunun mailla

Useamman kuukauden ajalle hajautettu kesäloma on iloinen asia, mutta joskus sekin riemu loppuu.  Onneksi syyskuussa oli vielä vähän lomaa, jonka ajattelimme viettää lähikulmilla pyörien.  

Tielle päästyämme suuntasimme aluksi kohti Ilomantsia, jossa meitä kiinnosti erityisesti Koivusuon luonnonpuiston alue. Koitajoen reittiä on kierretty joskus ennenkin, mutta tällä kertaa ajattelimme patikoida pohjoiseen, Pirhunvaaran suuntaan, tai etelään, kohti Hanhisuota.

Polvikosken pysäköintialueelle oli poutaisena sunnuntaina saapunut pari muutakin autoa.  Karttaa silmäillessämme meistä alkoi tuntua, että avara suomaisema saattaisi auringon pilkahdellessa viehättää eniten, joten lähdimme kulkemaan Koitajoen rantaa kohti Pirhunvaaraa.

Polun erkaannuttua joen varresta se sukelsi ensin hienoon metsään...  

... ja sen jälkeen varsinaiseen kohteeseen, Koivusuolle.  Etukäteen tutkimamme ilmakuvat olivat herättäneet hiukan pitkospuihin liittyviä huolia, mutta ne olivat turhia, koska pitkokset olivat yhä hyvässä kunnossa.

Jo reilun kilometrin jälkeen saavuimme luonnonpuiston rajalle.  Puisto on rajoitusaluetta, johon liittyvät säännöt oli esimerkillisesti kerrottu rajalla olevassa kyltissä.  Keskeisin rajoitus oli se, että polulta ei saa poiketa.

Pohdiskelin silti myös ilma-aluksiin liittyvää ohjeistusta:  "Moottorikäyttöisten kulkuneuvojen käyttö samoin kuin ilma-alusten laskeutuminen luonnonpuistoon on kielletty."

Harrastekäytössä olevaa Mallaa ei lueta ilma-alukseksi, mutta entä jos joku ammatikseen kuvaava haluaa lennättää kopteriaan Koivusuolla?  Saako luonnonpuistosta nousta ilmaan, jos laskeutuu toisaalle?  Voiko kämmenelle laskeutua puiston rajojen sisäpuolellakin? 

Sääntö oli vanha ja selvästi kirjoitettu miehitettyjä ilma-aluksia ajatellen, mutta ehkä asiaa voisi droneaikakaudella hieman selventää.

Koivusuo ei ole soista pienimpiä, ja suon laidasta tiiraillen aukeaa tuntuukin riittävän silmän kantamattomiin.

Suon yli menevät pitkospuut myötäilivät vanhaa kapulatietä, jota lienee kuljettu niin laillisilla kuin laittomillakin asioilla.  Mahtaisikohan suosta löytyä jotain mielenkiintoista, jos oikein kaivelisi?

Suota seuraava Pirhunvaara oli täynnään mustikoita ja puolukoita, mutta kovin moneen ei polulta yltänyt. 

Retkemme kääntöpisteenä toimi Pirhunvaaran metsänvartijatila, jollainen vaaralla on ollut vuodesta 1853 lähtien.  

Metsänvartijan keskeisin tehtävä on ollut "... liikkua ahkerasti omassa vartiopiirissään luvattomien kaskien ja metsänhakkuiden estämiseksi...".  Työt ovat sittemmin vähentyneet, mutta torppaa on pidetty yllä, vaikka rakennukseen ei sisälle pääsekään.  Ehkä kruunulla on yhä suunnitelmia sen varalle?

Torpan rappuset joka tapauksessa kelpasivat evästelyyn, tulipaikkaa ei luonnonpuistossa olekaan.

Autolle palattuamme päätimme vielä kävellä vähän matkaa Koitajoen vartta etelään.  Aurinkoisen Koivusuon jälkeen hämärähkö jokivarsi kuitenkin tuntui tylsältä, joten käännyimme takaisin jo muutaman sadan metrin jälkeen.

Olimme jo menomatkalla varanneet huoneen Hotelli Pogostan Hovista, joten majoituksen etsimiseen ei tarvinnut käyttää aikaa.  Ehdinkin illalla vielä perehtyä Koitajokeen ja sen liikkeisiin hieman tarkemmin.

Karttaa tutkiessani esiin pomppasi jotain hauskan näköistä.  Vaikka kyse oli vain piirtoteknisestä asiasta, versomaiset kuviot näyttivät silmääni hienoilta.  Kesonsuo ympäristöineen saattaisi silti olla luonnossakin kaunis.  Pitäisiköhän tuota käydä ihan paikan päällä katsomassa?