Itäpiste on joskus ollut koko EU:n itäisin kolkka, mutta nykyään se on vain EU:n mantereen itäisin piste, ja tietysti Suomen itäisin kulma. Ilmeisesti piste on alunperin sijainnut rajavyöhykkeellä, josta sittemmin on lohkaistu pala pois, jotta paikalle pääsee ilman erityislupia. Ihan normaali turistikohde, siis.
Suomen ja Venäjän välinen raja kulkee tarkalleen ottaen läheisessä saaressa, jossa näkyvätkin molempien valtioiden rajapylväät. Mantereella on lisäksi asiaan liittyvä merkkipaalu. Sen on suunnitellut joku sotapyöveli, jos nyt oikein tulkitsin hiukan hankalasti luettavaa tekstiä.
Koitajoen reiteille pääsee kätevästi Itäpisteelle johtavan tien varresta. Me lähdimme liikkeelle Palokankaalta, josta kiersimme Asumajoen ja Kivikkosuon kautta takaisin lähtöpaikkaan.
Myötäpäivään kuljettaessa reitti tuntui paranevan loppua kohden. Ensimmäiset pari kilometriä ennen Asumajoen laavua olivat hiukan tylsiä, mutta laavun jälkeen maasto muuttui miellyttäväksi kangasmetsäksi.
Ylimääräisen piristysruiskeen matkalle tuotti Asumajoen kupeessa ollut vetolossi.
Myös Kivikkosuo oli kaunis katsella, vaikka kivet jostain syystä puuttuivatkin.
Kivikkosuon nuotiopaikan uudehkolla WC:llä oli käynyt tuuri, koska suuri mänty oli kaatua rojahtanut aivan sen viereen. Ja olisihan se kyrsinyt retkeilijääkin, jos puolijuoksua paikalle saavuttuaan olisi havainnut, että vessa on paskana.
Koitajoelta poistuttuamme suuntasimme yöpaikan toivossa kohti Lieksaa. Tie 522 Hattuvaaran ja Kitsin välillä on paikoin todella huonokuntoinen. Osuus on periaatteessa päällystetty, mutta kuin sodan jäljiltä, ja siten hidas ajaa.
Lieksaan viimein päästyämme kävi ilmi, että kylän hotelli oli täynnä, joten jatkoimme vielä Nurmekseen. Bomba on tänä kesänä käynyt tutuksi, mutta mikäpä siinä, kun reppumatkaajan toiveet tulevat täytetyiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti