sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Eteenpäin!

Olen vuosien mittaan useasti kirjoittanut harkitsevani retkeily- tai matkailuauton hankintaa.  Haaveilua on siis riittänyt, mutta nyt asia nytkähti toden teolla eteenpäin.  Me nimittäin ostimme sellaisen.

En ole ihan varma, mikä juttu hankintapäätöksen lopulta sinetöi, mutta syitä ainakin oli helppo keksiä:

  • Matkailemme lähinnä kotimaassa ja harvaan asutuilla seuduilla.  Majoituksen löytäminen on joskus vaikeaa, mikä johtaa ylenpalttiseen ajamiseen.  Kun koti on matkassa, aikaa jää enemmän ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen.
  • Hotellimajoittumiseen liittyvä matkatavaroiden jatkuva purkaminen ja pakkaaminen on pidemmän päälle rasittavaa.
  • Suomalaiset hotellit ympäristöineen ovat käyneet melko tutuiksi.  Matkailuautolla on helppo löytää uusia kohteita. 
  • Matkailuun liittyy tiettyjä riskejä.  Tauteja tulee ja menee, ja jos ei ole tarkkana, majapaikasta voi huonolla tuurilla tarttua mukaan ties mitä ötököitä.  Omassa autossa yövyttäessä riskit ovat tältä osin olemattomat.
  • Uusi tapa matkailla tuo elämään uudenlaista sisältöä.  Tarkoitus esimerkiksi on, että pyöräilystä tulee jatkossa suurempi osa liikkumista, ainakin kesällä.
  • Matkailuauto lisää lyhytkestoiseen viikonloppuretkeilyyn liittyviä vaihtoehtoja.

Taloudellisilla syillä matkailuauton hankintaa ei yleensä voi perustella, vaikka majoituskustannuksissa säästöä syntyisikin.  Mutta valinnan varaa ainakin on enemmän, koska auton kanssa voi yöpyä puskassa, leirintäalueella tai hotellissa, mikä nyt milloinkin tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. 

Jaa että minkälaisen auton päätimme lopulta hankkia?  En kerro vielä, vaan palaan asiaan tulevissa kirjoituksissa.

2 kommenttia:

  1. Matkailuauto on oivallinen kapine reissussa. Parhaimmillaan siinä on kaikki tarpeellinen aina mukana, ja on siinä yöpyminen paljon mukavampaa ja kodikkaampaa kuin alati vaihtuvissa kiinteissä majapaikoissa. Eikä huono asia ole sekään, että jos kesken ajomatkan haluaa pysähtyä päivätorkuille tai vaikka katsomaan telkkarista mm-hiihtoja, voi senkin tehdä melkein missä vain. Itselläni oli yhdessä elämänvaiheessa matkailuauto työkäytössä, kun jouduin reissaamaan ympäri maata. Siinä oli kulkuneuvo, toimisto ja hotelli samassa paketissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auton tarjoama etätyömahdollisuus olisi kyllä menneen vuoden aikanakin ollut hyvä ominaisuus, mietin sitä usein.

      Lomalla taas törmäämme toistuvasti tilanteeseen, jossa palaamme autolle klo 18, ja seuraavaksi pitäisi löytää yöpaikka. Lähimpään hotelliin tms. voi olla 100 - 200 kilometrin matka, joten ihan parasta olisi jäädä niille sijoilleen.

      Teltan voi pystyttää silloin tällöin, mutta ei sitä jatkuvasti viitsi ruuvailla, eikä varsinkaan sadekelillä. Matkailuauto hyvin paljolti ratkaisee tämän ongelman.

      Poista