Kinahmilla kolisee

Tätä kirjoitettaessa on jo huhtikuu, mutta ulkona tupruttaa lunta taivaan täydeltä.  No, kyllä sitä huhtikuussa saa vielä tullakin, vaikka mieli jo kurkottaa kohti kesää. 

Myös tammikuu toi tullessaan kosolti uutta lunta.  Kauppisnevan jälkeen haikailimme vähän kumpuilevampaan maastoon, ja sellaista löytyisi esimerkiksi Kinahmilta.

Kinahmi on lumikenkäilyä ajatellen yksi Savon herkullisimmista kohteista.  Harjanteen pohjoispäästä ei silti ole lumikengin lähdetty liikkeelle, joten päätimme nyt kokeilla sitä vaihtoehtoa. 

Vaikka pohjoispään parkkipaikalle menevää tietä ei kai yleensä aurata, tammikuussa sinne saattaisi vielä vauhdilla päästä. Yllätykseksemme tie ei edes ollut ummessa, mutta harmittavasti väylälle oli jätetty puolen metrin lumikasoja, jotka olisi pitänyt lapioida pois.

Emme halunneet käyttää aikaa lapiohommiin, joten ajelimme suosiolla Kinahmin länsipuolen parkkipaikalle.  

Onneksi säätila oli mukava.  Pakkasta muutama aste, ja harjanteen laellakin näytti selkeältä.  Kinahmille joutuu joskus puskemaan sumun läpi.

Länsirinne on aika topakka nousta, mutta reitillä olleet yhdet lumikenkäjäljet helpottivat etenemistä.  Pohjoisrinteessä olisi todennäköisesti ollut tarjolla vain umpihankea.

Kun nousu on takana, vaivannäkö palkitaan.

Harmiksemme Kinahmille vyöryi ylös päästyämme sumupilvi, joka kätki parhaat maisemat ja hankaloitti myös Kaukon elämää.  Hetken kopteria lennätettyäni jatkoimme kohti Kinahmin laavua.

Kuten matkalla ounastelimme, pohjoisen suunnasta ei ollut kulkenut kukaan.  Sitä kautta nousu olisi ollut työläämpi.

Seuraamamme jäljet jatkuivat kohti etelää, joten päätimme niitä hyödyntäen poiketa Kinahmin huipulla, joka on muutaman sadan metrin päässä laavulta. Ponnistellessaan lentoon Kinahmin laelta Kauko koki kovia.

Kopterin propelleja ei normaalisti tarvitse ennen lentoon lähtemistä suoristaa, koska ne avautuvat itsestään keskipakoisvoiman ansiosta.  Nyt propellin lavat kuitenkin olivat edellisen lennätyskerran jäljiltä jäässä, eivätkä ne avautuneet odotetusti.  Niinpä Kaukon ilmaan nousu oli holtiton, ja se törmäsi penkkiin, reppuun ja oikeastaan kaikkeen, mitä ympärillä oli.

Lennätettyäni kopteria sumussa minun olisi pitänyt ymmärtää suoristaa lavat itse.  Suuremmilta vaurioilta taidettiin välttyä, mutta Kauko tuntui törmäilyn jälkeen lentävän vähän vinksallaan.  Toivottavasti se ei vanhoilla päivillään joudu ontumaan pahasti.

Paluumatkan aikana pakkanen alkoi kiristyä, mutta auringonpaiste piristi mieltä, vaikka kovin korkealta säteet eivät tähän aikaan vuodesta paistakaan.

Piristävää oli myös se, että tällä kertaa emme kohdanneet Kinahmilla yhtään punkkia.