lauantai 17. huhtikuuta 2021

Ritoniemessä tapahtuu

Itselläni on ollut tapana aika ajoin poiketa Ritoniemessä kuvaamassa vuoden kiertoa.  Aurinkoisen viikonlopun edellä päätin taas ajella niemen suuntaan.  Tällä kertaa vaimokin innostui lähtemään mukaan, joten pakkasimme reppuun pienet eväätkin.  Ja Maurin.

Ritoniemen rantoja on kiva kiertää myös hiihtäen, mutta nyt niemen länsipuolella oli jo paljon sulaa.  Lämmin sää johdatti muutenkin ajattelemaan, että nyt voisi olla hyvä aika luopua talvireleistä.

Oli mielenkiintoista kokeilla, miten DJI Mini 2 toimii avarassa, häiriöttömässä ympäristössä.  Kirkkaassa auringonpaisteessa lennättäminen on joskus hankalaa, mutta Ocusync 2.0 on kyllä minikoptereissa iso edistysaskel.


Jonkinlaista edistystä oli Ritoniemessä tapahtunut muutenkin.  Entiseen lomakylään liittyviä kiinteistöjä oli nimittäin alettu purkaa.  Sekä ravintolarakennus...


... että laiturin kupeessa ollut vastaanottorakennus olivat nyt maan tasalla.  Itse asiassa purkutyöt oli taidettu aloittaa jo joulukuussa, mutta asia oli jäänyt minulta huomioimatta.


Entisen lomakylän aluehan on nykyään yksityisomistuksessa, joskin rakennuskiellossa.  Onkohan omistajalla uusia suunnitelmia, vai onko niemeä muuten vain haluttu siistiä?  Mitään koristuksiahan rakennukset eivät ole enää aikoihin olleet.


Ritoniemen tilannetta on mielenkiintoista seurata, onhan kyse pienestä pätkästä savolaista lähihistoriaa. Tuskin sinne mitään tivolia enää rakennetaan, mutta olisihan se mukavaa, jos kauniille paikalle löytyisi vielä yleistäkin käyttöä.

Olen aika monesti ilmakuvannut Ritoniemeä, mutta en kertaakaan jäiden aikaan, uskoisin.  Mauri sai tehtävän hoitaakseen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti