Järjen ääni erämaassa

Topsakka-aavan jäätyä taakse ajoimme yöksi Sallaan. Hotelli Revontulessa on yövytty muutaman kerran aiemminkin, mutta kesäaikaan harvemmin, koska hotellin ravintola on tuolloin kiinni, eikä aamiaistakaan siten ole tarjolla.

Nyt kuitenkin tilanteeseen on tullut helpotusta, koska 950-tien toisella puolella olevassa Kiela-ravintolassa tarjoiltiin aamiaista. Ravintola on tosin ollut samalla paikalla jo muutaman vuoden; emmekö ole vain aiemmin ymmärtäneet käyttää mahdollisuutta hyväksemme? Miten vain, 13 eurolla uuden päivän sai potkaistua helposti liikkeelle.

Mutta minne päivä meidät veisi? Käsillä olivat viimeiset hetket tavoitella Kalmakaltiota, mutta lopulta järjen ääni sanoi, ettei puolta päivää kannata käyttää autossa istuen.

Onneksi lähempääkin löytyisi hyvää retkimaastoa. Itseäni kiinnosti Naruskajärven suunta ja erityisesti Kuskoivan ympäristö, mutta myös tämän hankkeen mielekkyys epäilytti hieman.

Naruskajärvellä on käyty joskus ennenkin, ja tiedossa oli, että sinne asti tie on yleensä kohtuullisessa kunnossa. Sen jälkeen yleinen tie päättyy, ja seuraavat 20 km Kuskoivan kulmille lienevät hitaampia.

Kaikkiaan Kuskoivalle olisi Sallasta Savukoskelle menevän 965-tien varresta 60 - 70 kilometriä suuntaansa, soratietä. Onko se päiväretkeä ajatellen liikaa?

Järjen ääni oli tällä kertaa vaiti, joten käännyimme Kotalasta Naruskantielle, jota ajoimme Naruskajärven risteykseen asti.

Kuten olimme ounastelleet, tämän jälkeen tie muuttui hitaammaksi edetä. Ainakaan alkupätkä ei vaikuttanut erityisen huonokuntoiselta, mutta tie oli sen verran kivinen ja sorainen, että matkanopeus putosi.

Koska kello läheni jo puoltapäivää, päätimme luopua tavoittelemasta Kuskoivaa. Asia kirveli hieman, mutta valitsemalla jonkun toisen reitin voisimme viettää enemmän aikaa ulkona sen sijaan, että istumme päivän parhaat tunnit autossa.

B-vaihtoehdoksi oli jo aiemmin noussut Sorsatunturin suuntaan menevä polku. Tunturiin asti emme ehtisi, mutta voisimme ainakin edetä sen verran kuin kohtuudella keritään. Pysäköimme auton Sorsajoentien varteen ja lähdimme kävelemään joen vartta yläjuoksun suuntaan.

Vaikka reitti on kartassa merkitty poluksi, ensimmäiset 2 - 3 kilometriä olivat helppoja. Aluksi autotietä, sitten mönkkäri- tai kelkkauraa ja vasta myöhemmin kapeampaa polkua.

Toisaalta asialla ei ollut suurempaa merkitystä, koska auringon paistaessa metsän laitamilla oli joka tapauksessa mukavaa tallustaa. Jokivarresta ei kovin kummoisia maisemia avaudu, mutta päähän oli silti - ainakin tien jäätyä taakse - helppo loihtia jonkinlainen erämaan tunne.

Sallassa syksyn värit nostivat jo päätään, vaikka täysi ruska ei vielä ollutkaan käsillä. Pienempiä lintuja ei näkynyt paljon, mutta kanalintuja tuntui olevan runsaasti.

Tämäkin metso kirmasi maasta ilmaan lennähtääkseen vain vieressämme olevan puun oksalle. Joko lintua ei huvittanut lentää pidemmälle, tai sitten se tiesi, ettei metsästysaika ollut vielä alkanut.

Itse jatkoimme vähän matkaa Aitatsivaaran tulipaikan ohi kääntyäksemme sitten paluumatkalle. Sorsatunturin kupeessa olevalle vuokrakämpälle ei olisi ollut kuin kolmisen kilometriä, mutta reunaehdot huomioiden se oli silti liian kaukana.

Puuskittainen tuuli rajoitti hieman harrastuksia, mutta lähetin silti Teijon tutkimaan, mahtaisiko edes Sorsatunturin terävä siluetti näkyä Toresvaaran takaa.

No eipä näkynyt, mikä ei 30 metrin maksimikorkeus huomioiden ollut suuri yllätys. Olisi pitänyt itse rimpuilla pidemmälle, mutta se ei nyt ollut mahdollista. Ei kai vaikuta siltä, että jotenkin toistelen tätä asiaa?

Ollessamme jo päättämässä kahvitaukoamme aiemmin aurinkoiselle taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Toivoaksemme tarjolla ei olisi vettä, koska meillä ei ollut sadetakkeja mukana. Voisi ajatella, että näillä retkikilometreillä ihminen jo ymmärtäisi, mitä reppuun kannattaa pakata ja mitä ei, mutta näköjään tuo viisaus ei ole tarttunut meihin.

Onneksemme sade taisi lopulta kiertää meidät pohjoispuolelta. Kuskoivan suunnalta siis, heh.

Vaikka selvisimmekin kuivina takaisin autolle, retkipäivä jäi vähän torsoksi. Kuskoivan seutu on edelleen koluamatta, eikä Sorsatunturistakaan nähty kuin vilaus, sekin tieltä auton ikkunan läpi.

Oli virhetikki ajaa Naruskajärvelle asti vain yhden päivän takia. Aikaa pitäisi jo yksistään ajomatkojen vuoksi olla enemmän. Mutta seutu on kyllä hienoa, ja ensi kerrallapa tuon tietää.