Talonpoikia ja tapparamiehiä

Kesäkauden viimeisiä eväitä syödään jo. Se on jotenkin haikeaa, koska kesät menevät nykyään ohi kovaa vauhtia. Nopeammin kuin aiemmin, väittäisin.

Mutta jos kulkeminen on tärkeää, ei paikoilleen jääminen ole vaihtoehto. Vaikka elokuinen lomaviikkomme näytti sääennusteiden valossa hiukan epävakaiselta, ajoreittiä optimoimalla voisimme ehkä päästä hyvään lopputulokseen.

Lomaviikon alkajaisiksi päätimme viimeinkin tutustua Hiidenportin lounaiskulmaan. Sinne on yritetty ennenkin, mutta edellisellä kerralla meno tyssäsi lumiesteeseen.

Nyt lumi ei ollut ongelma, joten ajoimme ensin metsäautotietä Autiojärven lähellä olevaan silmukkaan, josta pääsisi kätevästi kohti Hiidenporttia menevälle Talonpojan taipaleelle, ja edelleen Portinsaloon.

Ensimmäinen taukopaikka - Allaslahden laavu - tuli eteen jo vajaan pari kilometrin jälkeen. Sen jälkeen polku sukelsi kansallispuistoon, jossa aarniomaiset metsäosuudet ja pienet suot seurasivat toinen toistaan.

Vaimo löysi matkan varrelta pienen erikoisuuden, nimittäin valkoisen kanervan. En juurikaan tunne kasveja, mutta kun asiaa miettii, valkoinen kanerva ei tosiaan taida olla kovin yleinen.

Itse taas kunnostauduin bongaamalla metsästä jotain värikästä. Parin nettihaun jälkeen sanoisin, että kyseessä oli jonkin sortin tapparamies. Nekin ovat harvinaisia, ainakin täällä Savon ja Pohjois-Karjalan suunnalla.

Tapparamies oli totta puhuen vähän hintelän oloinen. Tai siinä määrin rimpulajalkaiselta kaveri ainakin vaikutti, että tuskinpa pakaratkaan graniittia olivat, vaikka niin väitetäänkin.

Hetkeä myöhemmin saimme taas aiheen ihmetellä, kun polulla tallusti vastaan joutsen. Rantaan ei tosin ollut matkaa kuin muutamia kymmeniä metrejä, ja meidät nähtyään lintu kroolasikin kiireen vilkkaa läpi varvikon kohti vesirajaa.

Vaikka joutsen on muuten yleinen, enpä muista aiemmin kohdanneeni sellaista havumetsässä. Mitä se metsässä teki? Vähän epäilyttävää minusta.

Allaslahden polku ei liene kovin suosittu, eikä vastaamme tullutkaan matkan aikana ketään. Vasta lähempänä Portinsaloa ympäriltämme alkoi kuulua muiden kulkijoiden ääniä. Koska emme tarvinneet tulipaikkaa tai laavun suojaa mihinkään, pysähdyimme syömään eväitä pienen lammen rannalle.

Vaikka taukopaikan valintaan ei juurikaan käytetty aikaa, hullummissakin paikoissa on joskus evästelty.

Autolle palattuamme saimme muistutuksen siitä, miten vaikeaa punkkien havaitseminen voi joskus olla. Kuten aina, teimme huolellisen punkkisyynin iholta ja vaatteiden päältä, mutta tästä huolimatta vaimon lahkeesta löytyi jo autoon asetuttuamme yksi pirulainen.

Löydös oli muutenkin yllättävä, koska kulkemamme reitti ei vaikuttanut miltään punkkiviidakolta. Vain Autiojärven rantamilla oli paikoin heinikkoista, ja luulenkin, että punkki tarttui kyytiin aivan matkan loppumetreillä.