Olen käynyt Helvetinjärvellä ennenkin, mutta edellisestä kerrasta on jo aikaa. Pitäsiköhän nyt poiketa uudestaan?
Vaikka kansallispuistojen kävijämäärät ovat viime vuosina olleet kasvussa, Helvetinjärvellä vierailijoiden määrä on vähentynyt. Se on yllättävää, koska retkiseurasta ei yleensä näillä leveyksillä ole pulaa.
Lehtijutun rohkaisemana päätin ajaa Ruovedelle. Arvioin, että Kankimäen pysäköintialue voisi edelleen olla kokonsa ja saavutettavuutensa puolesta kätevin paikka suunnistaa Helvetinjärvelle.
Koska edellisellä kerralla patikoin Ruokejärvelle, päätin nyt lompsia Luomajärven suuntaan. Puiston itäreunalla saattaisi muutenkin olla rauhallisempaa kuin sen eteläosassa.
Helvetinkolulle vievä luontotie oli aamulla vähän synkkä, mutta loi mukavasti tunnelmaa.
Pitkulaisen Helvetinjärven ympäristö on hieno, vaikka samantapaisia rotkoja toki löytyy muualtakin.
Hetken kolua tiirailtuani jatkoin itään. Muistikuvani mukaan Ruokejärvelle menevä polku on melko lavea, mutta ehkäpä Luoman suuntaan on kuljettu vähemmän.
Luomajärven rannalta löytyy kaksikin tulentekopaikkaa. Päätin tavoitella jälkimmäistä, koska hiukan viileänä ja tuulisena päivänä elämä voisi keittokatoksen suojassa olla laadukkaampaa.
Paluumatkalla poikkesin mielenkiinnon vuoksi myös Luoman telttailualueella. Telttailijoita ei nyt ollut paikalla, vaikka mennessä vastaan tulikin muutama ihminen rinkka selässä.
Metsässä ja järvellä näkyi paljon lintuja. Varsinkin tikkoja oli runsaasti, ja muutama kuikkakin uiskenteli Luomajärven laineilla.
Tikat ja kuikat ovat kuitenkin tylsiä, koska niitä on kaikkialla. Helvetinjärveltä löytyy mielenkiintoisempiakin lajeja.
Joitakin otuksia oli vaikea tunnistaa. Monet niistä olisi helppo kuitata hiisiksi, mutta eivät ne ole hiisiä.
Tämäkin ryntäsi puuhun heti minut nähtyään. Eivät hiidet kiipeile puissa!
Osa oli jotenkin arvaamattoman oloisia, ja tuntui väijyvän ohikulkijoita.
Sanoisin myös, että joidenkin silmistä heijastui itse pahuus. En tiedä, mistä Helvetinjärvi on saanut nimensä, mutta arvelen näiden otusten liittyvän asiaan.
Luoman polulla kohtasin kaikkiaan vain kymmenkunta ihmistä, mutta palatessani kolulle vastaani lompsi yhä enemmän ja enemmän väkeä. Samoihin aikoihin minusta alkoi tuntua jotenkin oudolta. Tunne ei ollut erityisen miellyttävä, vaan pikemminkin... ahdistava.
Saavuttuani puiston portille ja nähtyäni siellä vellovat ihmismassat ymmärsin, mistä oli kyse: minua vaivasi ympäristöahdistus. Olin aiemmin kuvitellut, että kyseessä on lähinnä nuorten tyttöjen tauti, mutta nyt se oli iskenyt myös minuun, karskiin savolaismieheen.
Parkkipaikalla olevien autojen määrää en laskenut, mutta arvioin niitä olleen 40 - 60 kappaletta. Huh! Paljonko väkeä onkaan ollut silloin, kun Helvetinjärvellä on vielä käynyt porukkaa?
Lisäksi joku oli pysäköinut autonsa niin lähelle omaa autoani, että sisään oli hankala kulkea. Ei ihme, jos vähän ahdistaa.
Poistuin paikalta sekavin mielin. Kävijöiden määrään epäilemättä vaikuttaa, että Helvetinjärvi koluineen on paitsi retkikohde myös nähtävyys. Mutta täytyy silti sanoa, että on se kyllä retkeilymielessä melkoista premiumia, jos ihmisellä on mahdollisuus asua Ruuhka-Suomen ulkopuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti