keskiviikko 28. elokuuta 2019

Niin kaunis on lehto

Matkamme viimeisen yön vietimme Rukalla. Olen tainnut joskus kirjoittaa, että Ruka on parhaimmillaan kesällä, kun väkeä on talvikautta vähemmän, mutta nyt ilmiötä ei kyllä havainnut.

Johtuneeko tuo hotellitarjonnan supistumisesta Kuusamon ympäristössä vai mistä, mutta ainakin Rukahovin aamiaistilassa oli ihan liikaa hulinaa. Toki heinäkuu lienee muutenkin kesäkuukausista kaoottisin.

Rukalta poistuttuamme alkoi sataa vettä. Se viilensi intoamme mennä enää metsään, vaikka olinkin salaa pohtinut mahdollisuutta poiketa vielä Martinselkosen eteläosassa.

Hyrynsalmen paikkeilla vaimo aloitti jälleen keskustelun kestoaiheestamme.
  • Älä nyt ymmärrä väärin, minusta meillä on ollut mukava matka. Mutta miksi me emme koskaan...
  • Mehän kävimme museossa! Etkö muista, Raatteen tien päässä?
  • Raatteen vartiomuseohan oli kiinni, ei sitä voi laskea.
  • No kahvila ainakin oli auki, ja ruoka todella hyvää!
Keskustelun jälkeen omaatuntoani alkoi kuitenkin vaivata. Vaimo on kesän aikana tarponut kanssani satoja kilometrejä, joten ehkä yksi palkintokäynti museossa on paikallaan.

Jokseenkin samalla hetkellä kun aurinko alkoi taas paistaa, huomasin tien varressa talomuseon kyltin. Kurvasin vanhalle 5-tielle (nykyään 8890), ja kohti Kaunislehtoa.


Olen totta puhuen joskus aiemminkin ajatellut, että Kaunislehdossa voisi poiketa. Ehkä siksi, että termi talomuseo on askarruttanut minua.

Ovatko pääosassa vanhat rakennukset ilman että kohteesta löytyy mitään muuta erityistä (vrt. automuseo)? Vai onko kyseessä tavallinen esinemuseo? No, nythän tuo selviäisi.


Kaunislehdon pihapiiri on kyllä kaunis, vaikka paikan nimi viitannee alueeseen laajemminkin. Osa rakennuksista on tosin tuotu muualta, jotta miljöö kuvastaisi sadan vuoden takaista tilannetta. Ennen museon perustamista lehdossa on kai pidetty kouluakin.

Rakennusten sisältä löytyy vanhan ajan käyttötavaroita, eli siinä mielessä kyseessä on tavallinen museo. Kokoelma ei ole poikkeuksellisen laaja, mutta siinä määrin monipuolinen, että näyttelyn käy mielellään läpi.

Pääsymaksua museoalueelle ei ole, mutta pienen kesäkahvilan paikan päälle voisi kenties pystyttää. Ja ehkä myös miesluolan, jossa kuljettajat voisivat elpyä sillä aikaa, kun rouvasväki tutustuu kohteisiin vielä toisenkin kerran.

Minulle jäi oppaan jutusteluista sellainen mielikuva, että tämä sänky olisi jossain vaiheessa kuulunut Ilmari Kiannolle.


Vaimo muistaa asian toisin, mutta ehkä asialla ei ole merkitystä; sängyn ympärille luola olisi joka tapauksessa helppo rakentaa.


Perheen pienimmillekin on tarjolla virikkeitä, koska pihapiirissä käyskenteli ainakin lampaita ja kanoja. Kotieläinpihoja ei olekaan viime vuosina tullut kierrettyä, joten lampaiden touhuilua oli varttuneemmankin hauska seurata.


Kaunislehdon jälkeen edessä oli enää muutama mutka, ja olimme kotona. Kotiinpaluukin on ihan kivaa, vaikka arvaahan sen, että parin lepopäivän jälkeen mieli vetää taas poluille.

Olenkohan nyt muistanut kaiken? No, tähän loppuun ainakin Kaukon terveiset:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti