Kohtaamisia

Sateiden väistyttyä Syötteen ympäriltä aloimme miettiä seuraavaa kohdetta. Meitä jotenkin kiehtoi Keroharjun reitin pohjoispää, mutta siellä sadetta saataisiin vielä seuraavanakin päivänä.

Myös Saariselästä puhuttiin, mutta Inari tuntui olevan kovin kaukana. Yleisesti ottaen matkan suunnittelu eteni nihkeästi. Lopulta nostimme kädet ylös, ja päätimme jäädä Syötteelle toiseksikin yöksi.

Päätös mahdollisti sen, että voisimme tavoitella uudelleen Ahman kierroksen kupeessa olevaa Ahmavaaraa; tällä kertaa pohjoisen suunnasta, Jaaskamonvaarasta. Ahmavaaralle olisi sieltä muutaman kilometrin matka, mutta hiukan syrjäisempi reitti saattaisi tuntua hyvältä päässä.

Nuukavaaran kautta Pikku-Jaaskamon kupeeseen menevä metsäautotie oli paikoin kivinen. Lisäksi kapealla tiellä tuli vastaan täydessä lastissa oleva tukkirekka, mikä aiheutti välillemme pattitilanteen.

Subbe raapi jo maata valmistautuen edessä olevaan koitokseen, mutta onneksemme tilanne raukesi lyhyen tuijotuskilpailun jälkeen. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja antoi periksi, peruutti metrin, ja me pääsimme livahtamaan tien sivuun niin, että kohtaaminen sujui ongelmitta. Pian olimmekin jo polulla.

Muistelimme, että Ahmakalliolla saattaisi olla jonkinlainen näkötorni, mutta emme kallioille päästyämme nähneet sellaista missään. Vai tämä lautarakennelmako on se "näkötorni"?

Vilkaisu karttaan kuitenkin paljasti, että emme vielä edes olleet Ahmakalliolla asti. Enimmäkseen ylämäkeen nouseva juurakkoinen polku oli hidas kulkea, mikä oli saanut meidät yliarvioimaan etenemisnopeutemme.

Saavuimme näkötornille hetkeä myöhemmin, ja tornista avautuikin kiva näköala itään, Torasvaaran suuntaan. Lännen puolella puusto söi maisemasta parhaan terän.

Tornilta oli vielä vähän matkaa Ahmatuvalle, joka olisi retkemme kääntöpiste.

Sekä autio- että varauspuolen sisältävä Ahmatupa on yksi siisteimmistä tuvista, joissa olen poikennut. Saunakin löytyy, tosin se lienee tarkoitettu vain varaustuvassa majoittujille.

Kevättalvella Ahmatupa palvelee myös latukahvilana, mutta nyt siellä oli hiljaista.

Kahvitauon jälkeen lähdimme lompsimaan takaisin autolle. Vajaan seitsemän kilometrin menomatka vei pysähdyksineen liki neljä tuntia, mutta paluumatka olisi alamäkeen joutuisampi.

Lintuja lukuun ottamatta eläimiä näkyi vähän, mutta Päätuoreen rinteessä kohtasimme jotain vaikeasti tunnistettavaa. Se ei ollut poro eikä peura, mutta mikä sitten?

Hahmon tripodimaiset piirteet johdattivat ajattelemaan, että olio saattaisi olla peräisin ulkoavaruudesta.

Rationaalinen puoleni haluaa kuitenkin veikata jonkun perinteisemmän vaihtoehdon puolesta. Sanoisin, että kyseessä oli kirahvi. Pieni kirahvi.