Periaatteessa sota-aiheiset kohteet kiinnostavat itseänikin, mutta Salpalinja ei nyt herättänyt minussa suuria tunteita. Sen sijaan elättelin yhä toiveita päästä uudestaan Martinselkoselle, vaikka tiesin vaimon vierastavan ajatusta.
Mietin asiaa kuumeisesti... Jos veisin rouvan Salpalinjalle, voisinkohan tämän laupeudenteon siivittämänä päästä itse Teerilammelle?
Saatoin kuulla, kuinka palaset loksahtelivat päässäni kohdilleen. Jäisimme vielä yhdeksi yöksi Syötteelle, ja ajelisimme seuraavana päivänä Kuusamoon!
Salpalinjalla ei kuitenkaan menisi koko päivää, joten ehtisimme aamulla tehdä jotain muutakin. Retkikarttaa selatessani huomasin, että keskelle metsää oli merkitty käymälä. Miksi ihmeessä? Eikö siellä ole mitään muuta? Vai onko kyseessä käymälänähtävyys?
Pohjakartan tarkastelu kuitenkin paljasti, että vessan vieressä oli myös kota, Isokurun kota. Ja sen vierestä lähti polku, joka johtaisi... Ahman kierroksen varrelle.
Olimme jo kahtena päivänä lähestyneet Ahman kierrosta kahdesta eri suunnasta, mutta ehkä voisimme tehdä niin kolmannenkin kerran. Tämä ajatus mielessä ajelimme aamulla Selkävaaran yli Isokurun kodalle, ja lähdimme tallustamaan kohti Ylpiätupaa.
Keskituoreen yli etenevää polkua lienee kuljettu vähemmän kuin muita alueen polkuja, koska se ei ollut yhtä juurakkoinen kuin vaikkapa Jaaskamonvaarasta tuleva reitti.
Keskituore oli meistä hauska nimi. Syötteen suunnallahan on muitakin tuoreita, kuten esimerkiksi Päätuore.
Kokemusperäisen tiedon pohjalta arvioisin, että tuore tarkoittaa jokseenkin samaa kuin märkä. Jos siis lähtee lompsimaan tuoreeseen, kengät ja housujen lahkeet kastuvat.
Mikäli on varustautunut säärystimillä, housut kastuvat myös polvien yläpuolelta. Ja jos jalassa on sadehousut, tuore kastelee kaikki vaatteet kainaloita myöten.
Todennäköisesti vain märkäpuku pitää tuoreeseen eksyneen ihmisen kuivana. Sellainen se on, tuore
Ylpiätuvalle saavuttuamme hätistelin Kaukon ilmaan Matosuon laidasta. Mahtaisiko ylempää nähdä ne vaarat, joilla edellisenä päivänä kuljimme?
Ahmavaara ainakin näkyy, koska sinne ei ole kuin nelisen kilometriä, eikä Jaaskamonvaarakaan ole paljoa kauempana.
Mutta erottuuko Ahmakallion näkötorni? Jonkinlaisen neliskanttisen rakennelman voi ehkä puiden keskeltä hahmottaa, mutta se on jotenkin väärässä paikassa. Lienevätkö siirtäneet tornia.
Kahvit hörpittyämme palasimme takaisin Isokuruun ja jatkoimme autolla kohti Kuusamoa ja Salpalinjaa. Kyseinen puolustuslinjahan jatkuu läpi itärajan, ja sisältää muun muassa panssariesteitä, konekiväärikorsuja ja juoksuhautoja.
Panssariesteet ovat kestäneet hyvin aikaa, mikä ei varsinaisesti ole yllätys.
Kuusamon konekiväärikorsuista ei sen sijaan ole jäljellä juuri mitään, mikä on vähän outoa. Salpalinjallahan ei koskaan virallisesti taisteltu, mutta tästä huolimatta pääsi käymään niin, että neuvostoliittolaiset sotilaat räjäyttivät syksyllä 1944 kaikki Kuusamossa olleet betonikorsut.
Kuusamon Salpalinjalla ei siten ole nähtävänä korsuja, vaan ainoastaan niiden maallisia jäänteitä.
Räjähdyskuopat on kyllä dokumentoitu ansiokkaasti, ja opasteet ovat muutenkin ensiluokkaiset.
Toisaalta kun saman kyltin näkee jo neljännen kerran, pieni kyllästyminen valtaa mielen. Muutaman kilometrin pituisen kenttäkierroksen jaksaa silti, kun tietää, että sen ansiosta voi seuraavana päivänä päästä Martinselkoselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti