sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kuusamoon ja siitä eespäin

Talvilomani ajankohta on viime vuosina yhä useammin osunut huhtikuulle. Aiemmin lomailu ajoittui käytännön sanelemana jo viikolle 10, mutta kun perheemme on sittemmin erkaantunut koulumaailmasta, ei tähän enää ole tarvetta. Hyvä niin, koska huhtikuussa on yleensä helpompaa.

Tänä vuonna lomamatka jäisi aiempaa lyhyemmäksi, mutta onneksi meillä silti oli mahdollisuus viettää muutama päivä Lapin hangilla. Niinpä lähdimme ajamaan kohti pohjoista, tällä kertaa Kuusamon kautta kiertäen.

Aurinkoinen sää ilahdutti meitä jo alkumatkasta, ja pysähdyimmekin Suomussalmen jälkeen tapaamaan hiljaista kansaa, joka oli heräilemässä talviunestaan.


Suomussalmelta jatkoimme Kuusamoon yöksi. Kuten monesti ennenkin, ensimmäinen matkayö oli jotenkin levoton. Näin painajaisia siitä, että Kauko karkasi.

Seuraavana päivänä matkamme eteni kohti Länsi-Lappia. Kittilässä pysähdyimme kauppaan, ja kun osa tarpeista tietysti jäi ostamatta, yritimme vielä tehdä täydentävän reissun Levin S-Marketiin. Levillä kuitenkin oli sellainen hulina, ettei autosta poistumista voinut ajatellakaan.

Poistuimme nopeasti kohti Muoniota. Lyhyen majoitustiedustelun ohjaamana päädyimme kantamaan kassimme Hotelli Jerikseen, joka on keskeisen sijantinsa vuoksi hyvä tukikohta varsinkin maastohiihtoa harrastavalle. Lisäksi Jeriksellä välttyy siltä härdelliltä, jonka myös Pallastunturilla saattaisi tähän aikaan vuodesta kohdata.


Kun kohteeseen pitkän ajomatkan jälkeen saapuu, on hiihtämään yleensä jo kova hinku. Onneksi Jeriksestä pääsee nopeasti ladulle ilman, että autolla tarvitsee enää ajaa metriäkään. Lähdimme polkemaan Jerisjärven ja Särkijärven yli kohti Särkitunturia.



Pallastunturit vilkkuivat järvellä kaiken aikaa taustapeilissä, ja ne hallitsivat maisemaa vielä Särkitunturin rinteelläkin, vaikka emme ylös asti hiihtäneetkään.


Muutkin alueen töppäreet ovat houkuttelevia. Keimiötunturille ei ole talviaikaan tullut kiivettyä, vaikka sekin nousee yli 600 metrin korkeuteen. Keimiön lakea pitäisi varmaan joskus tavoitella lumikenkäillen.


Muonion ladut vaikuttivat olevan vuodenaikaan nähden hyvässä kunnossa. Joskus latupohja on huhtikuun loppupuolella ollut niin pehmeä, että eteneminen on ainakin luistellen tuntunut työläältä.

Nyt ongelmia ei ollut, vaikka ilman lämpötila kohosi päivän mittaan +10 C asteen tienoille. Ehkä olemattomat vesisateet ovat auttaneet asiaa, tosin eipä varsinaista hankikantoakaan ole sitten tainnut olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti