Tänä vuonna näin ei kuitenkaan tapahtuisi. Paikatakseni puutteen ehdotin vaimolle, että kävisimme edes Nammalakurussa, jonne helpoiten pääsee Vuontispirtin suunnasta. Tai ehkä kyseinen reitti ei ole helpoin, mutta lyhyin se ainakin on, mikä käsittääkseni oli tärkeää.
Niinpä ajelimme jälleen Raattamaan ja Yli-Kyröön, ja lähdimme sitten Vuontisjärven kierrettyämme kipuamaan Montellin majalle menevää nousua.
Montellin luona minulle meinasi käydä vahinko. Liki murhaavan auringonpaisteen vuoksi käytin kaksia aurinkolasia: pieniä (klipsimallisia) sekä suurempia, silmälasien ympärille asetettavia sangallisia varjostimia.
Kaksien aurinkolasien käyttö saattoi olla liioittelua, ja nostinkin wc:hen mennessäni ulommat lasit otsalleni, mikä oli reiän äärelle hiljentyessä kostautua: lasit tippuivat kumartuessani päästäni.
Sydämeni hypähti, kun tajusin Polaroid™-lasieni putoavan kohti mustaa aukkoa ja kaikkea, mikä siellä odotti. Hätäisesti huitomalla sain kuitenkin sohittua lasit pois aukon painovoimakentästä, ja lopulta ne kopsahtivat reiän viereen. Huh!
Säikähdyksestä selvittyäni hiihdimme vielä lyhyen pätkän Nammalakurun tuvalle.
Tuvalle päästyämme huomasimme, että menomatkalla käyttämämme nousukarvat olivat päässeet huonoon kuntoon. Kaikkien neljän kärkipidikkeet olivat melkein irronneet, joten ne täytyisi ennen seuraavaa käyttökertaa korjata.
Tapamme hyödyntää pitokarvoja luistelusuksien kanssa herätti kanssaliikkujissa ihmetystä, mutta luulen silti karvapohjaluistelun olevan tulevaisuuden valtavirtaa. Ainakin, jos Kläbo tekee samansuuntaisia oivalluksia.
Veinkin lomamatkan jälkeen karvat suutarille. Korjaaminen maksoi kympin per pari, mikä on kohtuullinen hinta, koska uusista olisi pitänyt maksaa 50 - 90 euroa / pari. Testaaminen taitaa kuitenkin siirtyä ensi talveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti