tiistai 1. syyskuuta 2015

Rajalla taas

Joihinkin retkikohteisiin liittyy suuria odotuksia. Sellainen oli esimerkiksi Iivaara, jossa kesäkuussa poikkesimme.

Myös Kuntivaara on pyörinyt mielessäni jo jonkun aikaa. Niinpä se olikin helppo poimia mukaan ajoreittimme varrelle.

Kuntivaaran polku on aika lyhyt, joten samalle päivälle piti keksiä muutakin tekemistä. Tällä kertaa se tarkoitti Pientä Karhunkierrosta, jonne suuntasimme heti aamulla.

Juumasta lähtevä 12 kilometrin reitti lienee Suomen suosituimpia päiväretkikohteita. Se ei varsinaisesti ole ihme, koska matkan varrella olevat kosket ja kanjonit ovat hienoa katseltavaa. Itsekin olemme ensimmäisen kerran kiertäneet lenkin joskus vuosia sitten.

Nyt kuitenkin tuntui siltä, että reitti on jo liiankin suosittu. Vaikka ei edes ollut viikonloppu, polulla tuli vastaan ehkä 100 - 150 kulkijaa. Ja kun osa retkeilijöistä kantoi repun sijaan Prisman muovikassia, tuli sellainen olo, että nyt ollaan ihan väärässä paikassa.

Itse polku lukuisine riippusiltoineen on kuitenkin kiva. Tällä kertaa kuljimme kierroksen vastapäivään, mikä aiheutti hieman ylimääräistä puhkumista Kallioportin portaissa.


Karhunkierroksen jälkeen odotin Kuntivaaraa entistä enemmän. Onneksi Juumasta Kuntivaaralle on vain 50 - 60 kilometrin ajomatka.

Ei ole salaisuus, että itärajan läheisyydessä liikkuu karhuja. Tämän ymmärsi siitäkin, että jos tien varressa oli joku kyltti, siinä todennäköisesti mainittiin karhu tavalla tai toisella.

Oli karhunmetsästyskieltoa, karhusafarimainosta, safareihin liittyviä opasteita ja ties mitä. Ja jos asiaa sattui kysymään internetiltä, paikallinen yrittäjäkin lupasi Kuntilammelle "99-prosenttisen karhuvarmuuden karhujen aktiivisella kaudella".

Kaiken tämän karhutuuban jälkeen vaimo alkoi oireilla ja ehdotti, että kääntyisimme takaisin. Siis käymättä Kuntivaarassa? Ei tulisi kuuloonkaan!

Jouduimme äänestämään asiasta. Äänet menivät tasan, joten Subbe sai ratkaista kiistan. Subbe äänesti eteenpäin jatkamisen puolesta, mihin tosin saattoi vaikuttaa sekin, että minä painoin kaasua.

Nousu parkkipaikalta Kuntivaaralle on vain 1,7 kilometrin mittainen, mutta laelta avautuvat maisemat Venäjän tuntureiden suuntaan ovat hienot! Huipulle on rakennettu jopa näköalatasanne, jolta näkymä itään on esteetön.

Kuntivaaralla oli vieraskirjan mukaan käynyt yllättävän paljon väkeä, vaikka paikka on syrjäinen. Yhtään karhua emme kuitenkaan nähneet. Pitäisikö nyt olla pettynyt?

4 kommenttia:

  1. Pienellä karhunkierroksella on kyllä paljon kulkijoita kesäkaudella. Mutta saa kulkea ihan yksin kun lähtee liikkeelle aikaisin aamulla.

    Kyllä minäkin vilkuilin ahkerasti ympärilleni kun Kuntivaaralla kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisin aamulla voikin olla paras aika. Tosin nyt oli sesonki alkamassa, joten väkeä oli senkin vuoksi enemmän kuin normaalisti.

      Minä etsinkin netistä Kuntivaara-aiheisia juttuja ja huomasin, että olit käynyt siellä muutama vuosi sitten. Joko se näkötorni mahtoi silloin olla pystyssä?

      Minulle jäi karhusafarijuttuja luettuani epäselväksi, missä Kuntilampi tarkalleen ottaen sijaitsee. Kuntivaaran kupeessahan valuu Kuntipuro, joka laskee parkkipaikan lähellä olevaan suomaiseen lampeen, jonka voisi kuvitella olevan Kuntilampi. Se on kuitenkin kartassa on nimetty Liittolammeksi. Toisaalta Liittolampi on kovin saman näköinen kuin safarisivuilla olevissa kuvissa oleva suolampi... Liittolammen suolla oli myös jotain tynnyreitä, jotka saattaisivat liittyä asiaan.

      Poista
    2. Silloin kun kävin Kuntivaaralla siellä oli sellainen lava joka oli vähän korkeammalla, ei varsinaista näkötornia.
      Kuntilampia ei löydy kartasta, mutta olen kuvitellut sen olevan Liittolammilta itään, tien toisella puolen.

      Poista
    3. "Lava" onkin parempi nimitys, ei siellä mitään varsinaista näkötornia ollut nytkään.

      Minäkään en Kuntilampea kartasta löytänyt, vaikka kuinka etsin. Oikeastaan ainoan vinkin paikan sijainnista antaa tämä kuva:

      http://karhukuusamo.blogspot.fi/2014/04/2342014-kuntilampi.html

      Minusta kuvassa näkyvä vaara on kovasti Kuntivaaran oloinen, ja kuvakulma muutenkin on samankaltainen kuin jos Kuntivaaraa katselee parkkipaikalta tullessaan suon laidasta, Liittolammen yli:

      https://photos.google.com/album/AF1QipPrWIo6MVBT-8RtUi2yLskOBt36a9ZkAWqo6YUF/photo/AF1QipPfQDAmcWEMAhzcliq4hNwMnUuFlj6iKy1Zkl9p

      Tosin eipä asialla enää ole suurta merkitystä, kun vaara on jo ohi... Tai siis nähty, tarkoitan.

      Poista